Jalat maassa Salzburgiin - Simon ekomatkablogi

Maantiede-blogi avattu

Posted on

Lukion kotisivuille on ilmestymässä uusi maantiede-aiheinen blogi, jossa käsitellään kaikenlaisia jotenkin maantieteen alaan liittyviä ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Blogiin tulee päivityksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheet valikoituvat paljolti maantieteen lehtori Simo Tolvasen retkillä tapahtuvan kuva- ja kokemusmateriaalin karttumisen mukaan. Linkki blogiin on tulossa kotisivun vasemman laidan valikkoon, mutta sitä odotellessa siihen pääsee myös tästä.

Jalat maassa Salzburgiin - Simon ekomatkablogi

ke 26.9. Unteresberg ja Salzburg VIDEOITA ja kuvia

Posted on

Tänään oli vuorossa kenttätyöskentelypäivä. Aamupäivällä teimme retken Unteresbergin 1800 m korkealle vuorelle ja analysoimme huipulta käsin opettajamme Karlin kanssa maiseman syntyä jäätiköiden ja jokien vaikutuksesta. Salzburgin laakso on tasapohjainen, koska siinä on useiden satojen metrien paksuinen kerros hienojakoista maata pohjalla.

 

Salzburgin kaupunki sijaitsee siis Salzach-joen laaksossa juuri Alppien pohjoisreunalla. Kaupunki perustettiin jo Rooman valtakunnan aikaan, nimensä mukaisesti, suolakaupan keskukseksi. Jo 700-luvulla sieltä käsin vaikuttivat merkittävät piispat ja kaupungissa on edelleen useita valtavia ja ylellisen koristeellisia kirkkoja. Kaupunkia hallitsee 1000-luvulla rakennettu linnoitus, jonka kuva oli jo aiemmassa jutussa ja jossa kävin Mozartin musiikkia esittävässä konsertissa illalla. W.A. Mozart nimittäin syntyi ja vaikutti Salzburgissa, mitä ei voi olla huomaamatta kaupungin museoihin ja turistikauppoihin tutustuessaan. Mozartin syntymä- ja asuintalot ovat suosituimpia museoita ja Mozartin kuula-nimisiä konvehteja saa lähes joka kaupasta.

Videot konsertista ja kulkupeleistä:

Linnoitus

Salzburg illalla

Alpit

Mirabel-puisto

Mirabel-puisto

Oikea fossiili muurin kivessä

Salzburgin kirkontorneja

Mozartin kirjoittamia nuotteja

Turistikrääsää

Alkeellisia paristoja?

Mozart-konsertti

 

Ja edelleen lisää ja tarkempia kuvia.

Jalat maassa Salzburgiin - Simon ekomatkablogi

ti 25.9. toinen päivä Salzburgissa

Posted on

Tänään aamulla pääsimme kuuntelemaan mielenkiintoista paikallisen huippuprofessorin lennokasta luentoa. Hän kertoi mm. siitä, miten kännykkäverkon perusominaisuutta, kykyä paikantaa jokainen kännykkä, voidaan käyttää ihmisten liikkumisen ja käyttäytymisen tutkimiseen. Eräs toinen hänen esimerkkinsä käsitteli sitä, miten Uudessa-Seelannista tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen aiheuttamia vaurioita saatiin tehokkaasti kartoitettua netin Flickr- kuvienjakopalvelun ja paikkatiedon avulla. Tässä taas muutama mielenkiintoinen linkki:

Löydä nimet vuorenhuipuille tällä nettisovelluksella: http://peakfinder.org/

 

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta tänä aamuna’

Vuori, jolla toissapäivänä olin

Salzburgin yliopisto

Lihansyöjäkasvi kasvitieteellisessä puutarhassa

 

Olen tänäänkin lisännyt kuvia Picasa-kansiooni.

Jalat maassa Salzburgiin - Simon ekomatkablogi

ma 24.9. Geomedia-kurssi alkaa -VIDEO lisätty!

Posted on

Nyt istun luennolla kuuntelemassa aitoa brittiengalntia Salzburgin yliopiston maantieteen laitoksella ja olen jo ehtinyt saada monta uutta ideaa maantieteen opetuksesta. Tässä yksi hyvä esimerkki geomediasta:

www.geo-cube.eu

Tässä  toinen mielenkiintoinen nettisivu, jolla voi mennä mihin tahansa maaimassa:

http://www.mapcrunch.com/

Tästä linkistä pääset katsomaan suurpiirteistä matkareittiäni kartalta, jonka muokkasin tänään kurssilla:

Avaa matkareittikartta

Itävaltalaista kulttuuria

VIDEO: Soittokunta vauhdissa Salzburgin Oktoberfestin pääteltassa

Illalliseni: knödel (=kostea leipämössömöykky) villisikakastikkeessa

Lumiukko (muovinen) vartioi lumilinnaa (kivinen, oikeasti Salzburgin linnoitus)

Mozartkugel: Salzburgin kuuluisin suklaapallo, joka odotti hotellihuoneessa vierasta

Salzburgin yliopiston kattoterassilta on kivat maisemat vuorelle, jonka huipulle eilen menin köysiradalla

Okotoberfest, syksyn iloinen juhla perinteisine asuineen ja musiikkeineen on juuri menossa myös Salzburgissa. Kattokoristeet Itävallan väreissä.

 

Lisää kuvia.

Jalat maassa Salzburgiin - Simon ekomatkablogi

la 22.9. Juna Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpi

Posted on

Klo 6.40 tulin onnellisesti perille  ja ehdin tutustua Tukholman hienoon ydinkeskustaan, mm. kuninkaanlinnaan ja vanhaan kaupunkiin. Klo 10.14 nousin junaan, joka kolmen aikaan, juuri tätä kirjoittaessani ylitti Tanskan ja Ruotsin välisen salmen eli nyt olen Tanskassa. Junassa siis hyvä wlan. Kööpenhaminasta lähtee yöjuna, joka tulee su aamulla Frankfurtiin Saksaan.

Ei kysyvä junasta eksy

Paikka 1

Junalla meren yli

Junassa hymyilyttää