Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 04

Posted on
Koulusta lyseoksi

Ensimmäisen, vuonna 1928 hyväksytyn, lukusuunnitelman mukainen kouluviikko oli ensimmäisellä ja toisella luokalla 30 tuntia ja kolmas- ja neljäsluokkalaisilla 31 tuntia. Opetettavia aineita olivat: uskonto, suomen kieli, ruotsin kieli, saksan kieli, historia ja yhteiskuntaoppi, maantieto, luonnonhistoria, fysiikka ja kemia, matematiikka, kaunokirjoitus, piirustus, voimistelu, terveysoppi, laulu sekä kirjanpito. ”Yleisen kansalaissivistyksen” vastaanottamisessa suurimmat vaikeudet koettiin ruotsin ja saksan kielen opetuksen kohdalla. Lisäksi koulun ohjelmaan jäätiin kaipaamaan enemmän käytännön aineita kuten käsityötä tai kotitaloutta.

Merkittävä osa oppikoulujen sivistyksellistä työtä oli kerhotoiminta, joka alkoi vilkkaana myös Kauhajoen yhteiskoulussa heti perustamisvuodesta lähtien. Tällöin aloittivat toimintansa Kauhajoen yhteiskoulun voimistelijat ja Partioseura. 1930-luvun kuluessa oppilasyhdistysten määrä kasvoi ja toiminta laajeni. 1930-luvun puolivälissä em. kerhojen rinnalla toimivat Toverikunta, Lyseon jaos, Lotta-Svärd, Retkeilykerho ja Raittiusyhdistys.

Koulutyön sisällöllisen tai laadullisen kehittämisen rinnalla johtokunnan työstä merkittävä osa oli oppilaiden määrän kartuttaminen. Lehti-ilmoittelun lisäksi kouluun pyrittiin saamaan oppilaita värvääjien avustuksella. Tässä työssä avainasemassa olivat koulun johtokunnan jäsenet ja kansakoulun opettajat.

Kouluvärvärin työ ei ollut helppoa. Kuten mainittu, oppilaspula vaivasi maalaiskuntien oppikouluja kaikkialla Suomessa. Suupohja ei tehnyt tästä poikkeusta ja Kauhajoen kannalta tilanteen teki erityisen haastavaksi se, että koulu joutui kilpailemaan oppilaista Kristiinankaupungin ja Ilmajoen yhteiskoulujen kanssa. Erityisen kipakaksi keskustelu meni keväällä 1932 Ilmajoen yhteiskoulun edustajien kanssa. Keskustelu alkoi, kun Ilmajoen yhteiskoulun johtaja, maisteri Stenius, oli esittelemässä kouluaan Aronkylässä pidetyssä Suupohjan kansakoulujen opettajien tilaisuudessa. Kauhajokelaistulkinnan mukaan hän pyrki tilaisuudessa värväämään oppilaita kouluunsa ”amerikkalaismallisella häpeämättömällä reklaamilla”. Ilmajokelaiset olivat asiasta erimieltä ja tulkinnoista väännettiin kättä laveasti Kauhajoen kunnallislehden lisäksi sekä Vaasan, Ilkan ja Kyrönmaan yleisönosastoissa.

Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistys kuitenkin onnistui kilpailusta ja yleisestä tilanteesta huolimatta oppilashankinnassa hyvin, eikä valtion avun edellyttämä minimioppilasmäärä ollut koskaan uhattuna. Koulumatkat näkyivät kyläkohtaisissa oppilasmäärissä. Ensimmäisinä vuosina Kirkonkylästä, Aronkylästä ja Luomankylästä tuli puolet koulun oppilaista. Jonkin verran koulu houkutti oppilaita myös naapurikunnista. Enimmillään naapurikuntalaisten osuus oli lähes 20 % 1930- ja 1940-luvuilla. Tässäkin auttoi linja-autoliikenteen kehittyminen. Erityisen merkittävänä pidettiin liikennöitsijä V. Keto-Seppälä Oy:n vuonna 1935 Kauhajoen yhteiskoulun johtajan Arvi Pyhälän aloitteesta perustamaa linjaa Teuva–Kauhajoki–Seinäjoki.

Koulun oppilasmäärä kasvoi tarjonnan lisääntymisen mukana. Vuonna 1930 kannatusyhdistys päätti perustaa lukion, mikä merkitsi koulu kasvamista seitsemänluokkaiseksi, yliopistoon valmistavaksi lyseoksi. Koulumuodon muuttuminen näkyi myös koulun nimessä. Kauhajoen yhteiskoulu muuttui Kauhajoen yhteislyseoksi. Koulun omistavan kannatusyhdistyksen nimi kuitenkin säilyi Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksenä koko koulun historian ajan.Kauhajoen yhteiskoulun/-lyseon oppilaat 1928–1939

Käytännössä lukio pääsi aloittamaan toimintansa syyslukukauden alussa vuonna 1932, jolloin ensimmäiset Kauhajoen yhteiskoulun aloittaneet oppilaat olivat valmistuneet keskikoulusta. Lukion kolmannen luokan 17 oppilaasta valmistui keväällä 1935 koulun ensimmäiset viisi ylioppilasta. He olivat Salli Ala-Marttila, Vaito Halla-aho, Paavo Mattila, Anni Metsäranta ja Reino Männistö.13_p_Ensimmaiset_ylioppilaat_1935

Kauhajoen yhteislyseon perustamisvaihe saatiin päätökseen viimeistään lukuvuoden 1937–1938 aikana, jolloin lyseo sai pysyvän oikeuden lähettää oppilaita yliopistoihin. Lisäksi koulu vakiinnutti saman lukuvuoden aikana valtion avun myös lukioluokilleen.

Koulutyön vakiintumisesta osoituksena oli myös opetettavien aineiden lukumäärän kasvu. Lukuvuonna 1938–1939 yhteislyseon oppiaineita olivat: uskonto, filosofia, historia ja yhteiskuntaoppi, kansantalous, maantieto, luonnonhistoria, terveysoppi, fysiikka ja kemia, matematiikka, kirjanpito, piirustus, kaunokirjoitus, voimistelu sekä suomen, saksan, englannin, ranskan ja latinan kielet. Vieraista kielistä yksi oli pakollinen. Näiden lisäksi vapaaehtoisina aineina opetettiin viron ja unkarin kieliä, laulua, käsitöitä ja veistoa. Rauhattomiin aikoihin varauduttiin opettamalla pääkohdat väestönsuojelusta.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 21–23.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 05

Posted on
Koulupojan – sotilaspojan muisteloita

Kun 30.11.1939 menimme kouluun, olimme jo aamu-uutisissa saaneet kuulla että Neuvostoliitto oli hyökännyt maahamme, oli pommittanut Helsinkiä sekä muitakin Etelä-Suomen kaupunkeja. Kouluun lähtiessäni huomasin vanhempieni olevan hyvin huolestuneita, äitini jopa itki kovasti. Itse olin vain jännittynyt, koska en tietenkään tajunnut kuinka vakava asia oli. Kun koulun aamuhartaus oli juuri juhlasalissa päättynyt, tuli rehtori Pyhälä hyvin jännittyneen, vakavan ja oudon näköisenä sisään ja ilmoitti, että koulu loppuu nyt; tyhjätkää pulpettinne, ja saatte lähteä kotiin. Se oli ainakin minun mielestäni mukava uutinen. Eihän sitä nyt koulussa haluaisi olla, kun kaikki mitä silloin tapahtui, oli niin jännittävää ja mielenkiintoista.

Kauhajoella oli ensimmäisenä sotapäivänä historiallinen, erikoinen tapahtuma. Oli ensimmäinen sankarihautaus maassamme samana päivänä kun sota syttyi? Hautaus alkoi kirkon luona kello 12.00. Sinne me pojatkin juoksimme melkein suoraan koulusta. Me kuulimme isommilta suojeluskuntapojilta, että kirkon luona ammutaan hautajaisissa kiväärillä kunnialaukauksia. Se oli meistä kummallista.

Kauhajoen tykistön neljä miestä oli Kannaksella räjähdyksessä kuollut muutama päivä ennen sodan syttymistä. Epäiltiin vihollisen sabotaasia syyksi. Niin varmoja silloin oltiin sodan syttymisestä, että sankarihautaustapahtuma oli jo valmiiksi suunniteltu ja sankarihautapaikkakin oli valmiina. Hautaan laskun aikana ammuttiin kaksitoista kunnialaukausta. Se oli hautaustilaisuudessa monelle järkyttävä kokemus koska sellaista ei oltu aikaisemmin koettu.

19_p_ville_ym_sotilaspoikanaJoulukuun seitsemäntenä päivänä määrättiin suojeluskuntapiiristä, että Kauhajoelta pitää lähettää kuusi poikaa ilmavalvontakurssille Lapualle. Sinne minäkin sain kutsun. Ryhmässä olivat Ilmari Kuja-Aro, Jussi Perkiö, Paavo Repola, Tapio Turja ja Vilho Kuusela, joka olin koko kurssin nuorin, vasta 13 v. sekä Kalevi Mattila (15v), joka toimi ryhmänjohtajana. Iltajunalla lähdettiin. Seinäjoella asema oli pimennetty, ja kun marssittiin alikulkutunnelin alitse toiselle raiteelle, pidettiin toinen toisensa repun remmistä kiinni, ettei eksytty ryhmästä. Lapualle tultiin puolen yön aikaan. Kaikki paikat oli sielläkin pimennetty. Asemalta marssittiin nuorisoseuran talolle, jossa majoituttiin. Poikia kokoontui eri puolilta maakuntaa sinne noin sataviisikymmentä. Ei ensimmäisenä yönä paljon nukuttu. Oli jännittävää ja outoa meininkiä.

Koulutus alkoi heti ja kuri oli kova. Meille opetettiin ilmavalvontatehtäviä. Opittiin tuntemaa eri tyyppiset ryssän lentokoneet ja niiden lentomatkat, äänet ja aseistus. Kauhavaltakin lensi usein, meille opetukseksi, koulukoneita ja saimme niistä oppia koneiden lentokorkeudet, nopeudet, äänet ynnä muut. Samoin opimme antamaan puhelimella tarvittavat tiedot eteenpäin ilmavalvontakeskuksille.

Kurssi kesti pari viikkoa, pääsimme juuri jouluksi ”siviiliin”. Sitten meni kukin erilaisiin ilmavalvonta tehtäviin, osa Suojeluskuntatalolle Aronkylään, toiset kirkolle Säästöpankin kellariin, missä oli väestönsuojelukeskus ja vartiotupa. Kirkon korkea torni oli paras ilmavalvontapaikka, mutta ei se mukava paikka ollut, ainakaan yöllä. Kun vartion vaihtoon kapusi torniin pimeässä, myrskylyhdyn kanssa ja kun koippuratikat natisivat, tuuli äänteli ja humisi lautaseinissä, toi mielikuvitus jopa haamut esiin. Hälytys annettiin aluksi kiväärin laukauksilla ja kirkonkelloja jatkuvasti soittaen. Myöhemmin eduskunta hankki oikean sireenin koulun katolle.

20_p_eduskunta_poistuuToisena vartiopaikkana oli Topeeka. ”Soppakoulun” kohdasta kirkon kohtaan piti vartiomiehen kävellä edes takaisin ja pysäyttää kaikki ”epäilyttävän” näköiset ihmiset ja viedä ne nimismiehen kansliaan tutkittaviksi. Aseistuksena oli vanha venäläinen kivääri, missä oli pitkä pistin, ja kovat panokset (huom. 13 V.!). Eräänä helmikuun päivänä tuli Aronkylän suunnasta eräs Kokonkylän isäntä hevosella kovalla kiireellä, pysäytti minun ja sanoi: ”Rauskan kohoras tuloo tänneppäin ryssä”, mutta kun mua vähä nauratti, sanoo mies tosissansa, että ”ainaki son aivan ryssän näköönen, mee heti ja ota se varmuureksi kiinni”. Ja niin minä marssiin soppakoulun kohtahan ja siellä tuli kävelevä elävä ryssä vastaan. Minä otin kiväärin olaalta, latasin kovat piippuun ja kävelin miestä kohti kivääri koholla. Karjaasin heti miehelle, ”mihinkäs oot menos ja mistäs tuut”. Mies nupaji vain että, ”ei ummara ei ummara”, ja piteli rasaansa poskellansa. Minä sitten komensin miehen marssimaan keskustaa kohti, kiväärin pistimellä ohjasin ”ryssän” nimismiehen konttoriin, joka oli nykyisen Vakio-Sähkön talossa. Sisällä oli ylikonstaapeli Keski-Keturi. Kun ilmoitin löytöni, hän katseltuaan miestä hetken kysyi ihmeissään: ”mistä jumalan tähäre soot tuon löytäny.”

Asian sitten lopullisesti selvittyä, todettiin, että mies oli lähtenyt omin luvin kirkolle hammaslääkäriin Kansanopistolta. Opistolle oli silloin majoitettuna ”internoituja” Hyrsylän mutkan venäjänkielisiä asukkaita. Heitä pidettiin vartioituina, sillä heitä pidettiin sotatilasta johtuen jonkin verran epäluotettavina, koska olivat entisiä venäläisiä. He olivat kuitenkin asuneet Suomen puolella rajaa. Se oli jännittävä juttu 13-vuotiaalle sotilaspojalle.

 

Kuusela, Vilho (2003): Koulupojan – sotilaspojan muisteloita talvisodan ajalta 1939–40. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 48–50 .
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 06

Posted on
Ylioppilaaksi ilman kirjoituksia

”Kauhajoen yhteislyseon kahdestoista toimintavuosi, joka tänään päättyy, on yleisesti tunnetuista syistä sekä työpäivien määrän että suoritettuihin oppimääriin nähden jäänyt hyvin vaillinaiseksi.” Näin aloitti koulun rehtori Arvi Pyhälä lukuvuoden 1939–1940 toimintakertomuksen. Yleisesti tunnettu syy oli 30.11.1939–13.2.1940 käyty talvisota.

21_p_Eduskuntamuseo_v88Sota haittasi koulutyön etenemistä monella tavoin. Ensimmäisen kerran koulutyön keskeytti 10. lokakuuta 1939 armeijan ylimääräiset harjoitukset (YH), jolloin koulurakennus oli puolentoista viikon ajan reserviläisten tukikohtana. Sodan alkaminen vei muutamat lukion oppilaista rintamalle ja muiden osalta koulutyö pysähtyi 2. joulukuuta, kun Suomen eduskunnan toiminta siirrettiin Kauhajoelle ja yhteislyseon talo otettiin sen käyttöön. Yhteislyseo toimi eduskuntatalona helmikuun 12. päivään saakka, jolloin eduskunta palasi takaisin Helsinkiin. Koulurakennus ei kuitenkaan palautunut koulukäyttöön, vaan se muutettiin sotasairaalaksi, jossa tehtävässä se palveli huhtikuun loppuun saakka.

Lukuvuoden 1939–1940 kevätlukukausi voitiin aloittaa vasta elokuun 1940 alussa ja se jatkui syyskuun 21. päivään saakka. Koulupäiviä kertyi näiden järjestelyjen jälkeen yhteensä 104, joka oli 86 päivää normaalia vähemmän. Ylioppilaskirjoituksia ei järjestetty koko vuonna, vaan koulun 16 ylioppilaskokelaasta julistettiin ilman tutkintoa ylioppilaiksi 15.

Talvisodan rintamalla yhteislyseon oppilaista kaatui neljä. Heidän kunniakseen kiinnitettiin muistotaulu koulun seinään seuraavan lukuvuoden alkaessa. Samassa tilaisuudessa julkaistiin myös muistotaulu eduskuntatyöskentelyn ajasta. Taulun Kauhajoen yhteislyseolle lahjoitti Suomen eduskunta.

Välirauhan aikana koulutyö eteni normaaliin tapaan, tosin lukuvuosi jäi hieman normaalia lyhyemmäksi syyslukukauden alettua vasta 1. lokakuuta. Ylioppilaiksi lukion 17 kokelaasta kirjoitti 10.

Epänormaaliksi koulutyö muuttui jälleen jatkosodan alettua kesäkuussa 1941. Koulurakennus oli luovutettava puolustusvoimien käyttöön ja syyslukukausi voitiin aloittaa keskikoulun osalta vasta 10. marraskuuta Yrjänäisen kansakoulun tiloissa. Lukiolle ei löytynyt tiloja, joten sen osalta syyslukukausi jäi kokonaan aloittamatta. Kevätlukukaudella keskikoulu siirtyi Aronkylän kansakoulun tiloihin ja lukioluokille löytyi väliaikaisia tiloja koulun lähialueen taloista. Opettajille kevätlukukauden alku 1942 oli erityisen haasteellinen, sillä opetustilat saattoivat koulupäivän aikana sijaita sekä Aronkylässä että Kirkonkylässä. Oppituntien väliset siirtymät tehtiin joko jalkaisin tai tieolojen niin salliessa polkupyörillä. Yhteislyseon oma koulurakennus palautui koulukäyttöön maaliskuun lopussa 1942. Lukuvuoden 1941–1942 ylioppilaskirjoitukset järjestettiin normaalisti sekä syksyllä että keväällä, mutta rintamalla olleet ylioppilaskokelaat julistettiin ylioppilaiksi ilman kirjoituksia. Ylioppilastodistuksen sijasta he saivat ns. ylioppilaskirjan.

Ensimmäisen jatkosotavuoden jälkeen yhteislyseon elämä vakiintui melko rauhanomaiseksi ja rehtori saattoi todeta vuosikertomuksessaan ”koulutyön kuluneen säännöllisessä työssä ilman erikoisia häiriöitä ja ylimääräisiä keskeytyksiä”. Myöskään oppilaita sota ei näytä paljoa haitanneen – ainakaan pelon ja ahdistuksen kautta. Yleisesti tunnettua on, että nuoria miehiä sota-aikana ei yleensä tarvitse houkutella rintamalle. Näin näyttää olevan myös Kauhajoen yhteislyseon oppilaiden joukossa. Tästä kuvaavana osoituksena on keskikoulun IV-luokkalaisen Tellervo Riskun päiväkirjamerkintä 3.11.1941, jolloin hän toteaa: ”Tekisin niin mielelläni jotain suurta isänmaani hyväksi, mutta en voi osallistua suur-Suomen luomiseen kuin arkipäiväisillä töillä.” Sodan kulun kääntyminenkään ei näytä muuttaneen asennetta, sillä kun kaikki lukion pojat määrättiin helmikuussa 1944 puolustusvoimien palvelukseen, päiväkirjaan kirjattiin: ”Me tytöt vähän protesteerasimme, kun meitä ei missään tarvita. Olemme hyödyttömiä. Istumme koulun penkillä tyhminä ja huolettomina tällaisena vakavana aikana ja kulutamme pääomaa.”

Suurimman huolen viimeisinä sotavuosina aiheutti oppilaiden heikentyvä terveydentila, joka oli seurausta ruokavalion yksipuolistumisesta, lisääntyneistä kulkutaudeista ja vaatetuksen heikkenemisestä. Kuvaavaa on, että vuonna 1943 kansanhuoltoministeriö esitti toivomuksen, että kouluissa ei pelattaisi potkupalloa tai muutakaan jalkineita tai vaatetusta kuluttavia pelejä.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 23–26.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 07

Posted on
Oppilasmäärä kasvaa sodasta huolimatta

Oppilaiden heikentyneen terveydentilan lisäksi koulutyötä haittasi opettajapula, jota pahensi koulun oppilasmäärän kasvu. Lukuvuonna 1942–1943 keskikoulun aloitti ensi kertaa niin monta oppilasta, että kouluun oli perustettava rinnakkaisluokat I A ja I B. Rinnakkaisluokat perustettiin myös seuraavina sota-ajan lukuvuosina. Tämän seurauksena koulurakennus alkoi käydä ahtaaksi. Lukuvuodelle 1942–1943 koulu jo vuokrasi lisätiloja. Kasvava oppilasmäärä ja oikein hinnoiteltu lukukausimaksu, 600 markkaa (540 euroa), paransi koulun taloutta ja 1930-luvun velat ja lahjoitukset pystyttiin sotavuosina maksamaan takaisin korkoineen.

Oppilasmäärän kasvun lisäksi koulutyötä kehitettiin myös rakenteidensa ja sisältönsä osalta. Vuonna 1942 oppitunti lyhennettiin 45 minuutiksi. Vuonna 1943 suoritettiin koko maassa yhteislyseoluokkien uudelleen numerointi. Vuosina 1944–1946 pidetyissä ylioppilaskirjoituksissa pakollisina suoritettiin suomen kieli ja vieras kieli sekä vaihtoehtoisena matematiikka tai reaalikoe. Rauhan palattua matematiikan ja reaalikokeen vaihtoehtoisuus jäi voimaan, kun vuonna 1947 ylioppilastutkinnon edellytyksenä olleiden pakollisten aineiden määrä pudotettiin viidestä neljän. Uudistuksen voidaan katsoa jonkin verran heikentäneen matematiikan asemaa, sillä se oli ollut kaikille pakollinen vuodesta 1874 lähtien. Matemaattiselle linjalle matematiikka palasi pakolliseksi vuonna 1966.

Sota päättyi syksyllä 1944. Jatkosodan rintamille yhteislyseon oppilasta jäi 32. Rauhan palattua koulun oppilasmäärän kasvu jatkui entistä voimallisempana. Koulun käytössä olevat tilat eivät lisääntyneet oppilasmäärän kasvun tahdissa. Kauhajoen yhteislyseossa tilanahtaus ajoi ensimmäiset luokat vuorolukuun jo vuonna 1945. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä koulu siirtyi kokonaisuudessaan kahteen vuoroon, jolloin A-luokat opiskelivat kello 9.00–15.35 ja B-luokat kello 13.45–18.40, jonka jälkeen oli vielä iltahartaus. Tilanahtauden lisäksi vuorolukuun pakotti jo sota-aikana alkanut opettajapula, joka säilyi koulutyön järjestelyjen haasteena aina 1970-luvulle saakka.

Kuviossa näkyvä oppilasmäärien notkahdus vuosina 1946–1948 aiheutuu siitä, että näinä vuosina poistettiin sodan vuoksi opintonsa keskeyttäneet koulun kirjoista.Kauhajoen yhteislyseon oppilaat 1939–1949

Sota-aikana ja sotien jälkeen kiihtynyt oppilasmäärien kasvu aiheutui karjalaisen siirtoväen asuttamisen lisäksi asenteiden muuttumisesta. Koulutus alettiin nähdä yhä enemmän polkuna parempaan elintasoon. Maatalouden taantuessa kasvava ja kehittyvä teollisuus, kauppa ja hallinto tarvitsivat aikaisempaa enemmän ja paremmin koulutettua väkeä palvelukseensa.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 26–27.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 08

Posted on
Oppilaita riittää, mutta opettajia ja tiloja ei

1940-luvulla alkanut oppikoulun suosion kasvu jatkui 1950-luvulla, jolloin keskikoulusta ja lukiosta katosivat viimeisimmätkin elitistikoulun piirteet niin Kauhajoella kuin koko Suomessakin. Oppikouluun pyrki yhä enemmän lapsia, joiden vanhemmat eivät olleet käyneet oppikoulua. Kaikkineen oppikouluopinnot aloitti 1950-luvulla vajaat 40 % ikäluokasta. Koulutuksen arvostuksen nousun lisäksi oppikoulun suosiota 1950-luvulla kasvatti se, että sinne alettiin hyväksyä yhä nuorempia ikäpolvia. Vuodesta 1953 Kauhajoen yhteislyseoon saattoi pyrkiä jo kansakoulun viidenneltä luokalta. Vuonna 1957 lyseo muuttui kahdeksanluokkaiseksi eli nuorimmat oppilaat siirtyivät keskikouluun kansakoulun neljännen luokan jälkeen.

Oppilasmäärän kasvu kärjisti opettaja- ja tilapulan äärimmilleen. Kuvaavaa on, että 1950- ja 1960-luvuilla Kauhajoen yhteislyseon opettajista epäpäteviä oli noin kolmannes ja vuosittain opettajista vaihtui noin neljännes. Pahin tilanne oli 1950-luvulla. Olli A. Laurila kuvaa esimerkkinä vuoden 1951 tilannetta, jolloin avoinna ollutta englannin kielen vanhemman lehtorin virkaa tavoitteli vain yksi hakija, joka ilmoitti pätevyytensä perustuvan entiseen merimiehen ammattiinsa. Matematiikan lehtorin virkaa puolestaan tavoitteli hakija, jonka meriitit rajoittuivat siihen, että hänen tyttärensä oli uimamaisteri.

Opettajapula vaikutti myös koulun talouteen, sillä vuonna 1956 kouluhallitus katsoi, että Kauhajoen yhteislyseon vakinaisten opettajien määrä oli liian pieni valtion avun saamiseksi. Tilanne koettiin ymmärrettävän epäreiluna, sillä halukkuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia vakinaisten opettajien palkkaamiseen oli, mutta heitä ei ollut tarjolla – ei Kauhajoelle eikä moneen muuhunkaan maalaiskuntaan tai pieneen kaupunkiin. Kouluhallituksessakin tilanne tiedostettiin viimeistään 1950-luvun lopulla ja vuonna 1959 Kauhajoen yhteislyseon valtion osuus palasi, vaikka opettajatilanteessa ei ollut tapahtunut muutosta. Valtion osuuden heilahtelujen lisäksi koulun johdon taloushallinnollisia töitä lisäsi aikakauden nopea inflaatio. Tämä näkyi mm. lukukausimaksuissa, jotka nousivat 4000 markasta 10 000 markkaan (644 eurosta 1170 euroon) vuosina 1951-1955.

 

Koivisto ja Tuunainen siivittävät koulutyötä

25_p_2c_1960Opettajapulaa helpommin oli ratkaistavissa tilapula. Lisärakennuksen piirustukset valmistuivat vuonna 1955. Niissä oli jo huomioitu koulun muuttuminen kahdeksanluokkaiseksi ja käytännön aineiden opettaminen, mikä edellytti erityisiä luokkaratkaisuja. Opetussuunnitelmaan sisältyi oppiaineina esimerkiksi kotitalous ja käsityöt. Vaikka Kauhajoen yhteislyseon talous oli 1950-luvun alussa hyvässä kunnossa, lisärakennuksen rahoituksen hankinta oli työlästä. Johtokunta teki vuoden 1955 ja 1956 aikana yli 50 anomusta eri rahalaitoksiin. Lainoitus saatiin lopulta Postisäästöpankilta sinne osoitetun viidennen anomuksen jälkeen. 42,6 miljoonan markan (6 milj. euroa) rakennusurakka alkoi kevättalvella 1956 ja lisärakennus valmistui 30.8.1957. Rakennus sai urakoitsija Sulo ja Kauko Koiviston mukaan kutsumanimen Koiviston siipi ja se vihittiin koulun käyttöön viimeistelytöiden jälkeen Yhteislyseon 30-vuotisjuhlassa 16.11.1958.

Lisärakennuksen ansiosta lukuvuosi 1957–1958 pystyttiin ensi kerran sitten vuoden 1945 aloittamaan ilman vuorolukujärjestelyjä. Lukuvuosi oli muutenkin merkittävien uudistusten aikaa. Kuten edellä on mainittu, koulu muuttui samana vuonna kahdeksanluokkaiseksi. Opetusohjelmat monipuolistuivat sekä keskikoulussa että lukiossa. Lukiossa toteutettiin linjajako kielilinjaan ja matemaattiseen linjaan, jonka mukana aloitettiin pitkän matematiikan ja kemian opettaminen. Uudistuksen jälkeen pakollisia aineita olivat: uskonto, suomen kieli, historia, yhteiskuntaoppi ja kansantaloustiede, sielutiede ja filosofia, luonnonhistoria ja maantiede, fysiikka ja kemia, matematiikka, ruotsin kieli, englannin kieli, saksan kieli, latinan kieli, voimistelu ja urheilu, terveysoppi, kuvaamataito, kirjoitus, koti- ja yleistalous, käsityö ja laulu. Merkittävä osa koulutyötä olivat edelleen myös kerhotoiminta, kuten teinikunta, kirjallisuuspiiri, urheiluseura ja partiotoiminta. Kerhotoiminnassa vetovastuu oli koulun opettajilla.

Opetusohjelmauudistusten ja erityisesti lukion linjajaon odotettiin parantavan merkittävästi Kauhajoelta valmistuvien ylioppilaiden mahdollisuuksia alati kiristyvässä kilpailussa yliopisto- ja korkeakoulupaikoista. Oppilaiden viihtyvyyttä taas uskottiin parannettavan perustamalla kouluun keittola, josta oli mahdollisuus ostaa edullinen lounas koulupäivän kuluessa.

Koiviston siipi oli tuskin saatu vihityksi, kun oppilasmäärän kasvu jälleen pakotti koulun johtokunnan miettimään koulun laajentamista. Ensimmäiset yhteydenotot uuden lisärakennuksen suunnittelijaan otettiin jo marraskuussa 1959. Piirustukset valmistuivat vuonna 1961. Lisärakennuksen lainojen takaajaksi saatiin kunta, joten edellisen rakennushankkeen kaltaiselta hakemusrumbalta vältyttiin ja laina järjestyi muutamalla puhelinsoitolla.oppilasjakauma_1950-1969

Toinen lisärakennus valmistui vuonna 1962, ja se sai kutsumanimen Tuunaisen siipi hankkeen rakennusurakoitsijan nimen mukaan. Lisärakennuksen kustannukset olivat 31,5 miljoonaa markkaa (3,34 milj. euroa), mitä pidettiin erittäin edullisena. Laajennuksen jälkeen yhteislyseolla oli tarjota ajanmukaiset tilat kolminkertaiselle keskikoululle, jossa jokaisella luokka-asteella oli A-, B- ja C-luokat, ja kaksinkertaiselle lukiolle, jossa kullakin luokka-asteella oli A- ja B-luokat. Tämä mitoitus riittikin aina 1970-luvulle saakka. Tilojen riittämistä tosin edesauttoi suuret luokkakoot. Keskikoulussa luokkakoko oli 1960-luvun lopulla 39 ja lukiossa 27.

 

Yhteislyseosta peruskoulu

Keskikoulun suosion kasvu herätti jo 1950-luvulla koulupoliittisen keskustelun maksuttoman ja kunnan ylläpitämän yhtenäiskoulun perustamisesta. Asiaa ajoivat erityisesti vasemmistopuolueet, jotka saivat ajatuksilleen tukea kansakoulujen opettajilta. Hanketta vastustaneiden oikeistopuolueiden sekä oppikoulujen ja korkeakoulujen edustajien kanta kuitenkin voitti, ja yhtenäiskoulujärjestelmä jäi luomatta. Keskustelu virisi uudelleen 1960-luvulla, kun keskikouluissa opiskelleiden osuus ikäluokasta nousi yli puoleen.

Yhtenäistä peruskoulua koskeva lakiesitys valmistui vuonna 1967. Nyt hankkeella oli kaikkien puolueiden kannatus, mutta kiivas keskustelu käytiin erityisesti uskonnon ja siveysopin sekä myöhemmistäkin koulukeskusteluista tutun ruotsin kielen asemasta. Yhdeksänluokkaisen peruskoulun perustamiseen johtanut laki koulujärjestelmän perusteista säädettiin vuonna 1968. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin asteittain. Ensimmäisenä peruskoulutielle pääsivät Pohjois-Suomen kuntien lapset vuodesta 1972 lähtien.

Lukioiden toimintaan peruskoulu-uudistus ei juurikaan vaikuttanut. Tosin se vahvisti jo 1960-luvulla alkanutta lukioiden suosion kasvua, kun peruskoulun maksuttomuus takasi kaikille mahdollisuuden lukion edellyttämän pohjatutkinnon suorittamiseen. Ainoa merkittävä uudistus 1960- ja 1970-lukujen taitteessa tehtiin ylioppilastutkintoon. Vuonna 1972 tutkintoon lisättiin väliarvosanat magna cum laude approbatur ja lubenter approbatur. Samassa yhteydessä hyväksyttiin arvosanojen korottaminen ja tutkinnon täydentäminen ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeenkin.

Kauhajoen yhteislyseon omistanut kannatusyhdistys suhtautui peruskoulujärjestelmään siirtymiseen myönteisesti. Tulevaan siirtoon alettiin epävirallisesti valmistautua heti vuoden 1968 peruskoululain jälkeen. Tämä näkyi mm. siinä, että vuonna 1971 käyttöön otettu lukusuunnitelma laadittiin tarkasti valtion koulujen lukusuunnitelmien mukaiseksi. Virallisissa yhteyksissä koulun siirtäminen oli ensimmäisen kerran esillä yhdistyksen vuosikokouksessa vuonna 1970. Kokouksessa asetettiin työryhmä valmistelemaan koulun luovutus- ja vastaanottopaperia, joka valmistui joulukuussa 1973. Sen pohjalta allekirjoitettiin 21.5.1974 sopimus, jolla kannatusyhdistys luovutti kunnalle sekä kiinteän että irtaimen omaisuutensa, rahavaransa, talletuksensa, arvopaperinsa ja saatavansa. Kunta puolestaan otti vastuulleen koulun velat ja tehtävät, jotka kannatusyhdistystä oppikoulun ylläpitäjänä olivat velvoittaneet.

1970-luvun ensimmäiset vuodet olivat jälleen ennätyksellisen kasvun aikaa ja viimeisenä lukuvuonna 1974–1975 Kauhajoen yhteislyseo oli suurempi ja monipuolisempi kuin koskaan.oppilasjakauma_1970-1974

Aloittavien ikäluokkien koko oli 1970-luvun vuosina keskimäärin 50 enemmän kuin 1960-luvulla. Tämä alkoi näkyä jälleen tilan ahtautena ja lisärakennuksen tarve tuli yhä ilmeisemmäksi. Koulun laajentamisesta tehtiinkin periaatepäätös, mutta näkyvissä olleen peruskoulu-uudistuksen vuoksi hanketta ei käynnistetty, vaan koulun toimintoja alettiin siirtää kansalaiskoulun tiloihin. Ensimmäisenä siirrettiin käytännön aineiden opetus ja osa fysiikan töistä.

Kauhajoen yhteislyseon kannatusyhdistyksen ylläpitämän Kauhajoen yhteislyseon toiminta päättyi virallisesti 31.7.1975. Koulu oli kasvanut 47 toimintavuotensa aikana 40 oppilaan luokasta 907 oppilaan kouluksi, jossa toimi 17 vakinaista, 7 ylimääräistä ja 22 tuntiopettajaa. Toisin kuin voisi kuvitella, kovin suurta dramatiikkaa ja haikeutta koulusta luopuminen ei näytä aiheuttaneen. Rehtori Mauno Ojasen kirjoittamasta viimeisestä toimintakertomuksesta henkii lähinnä helpotuksen tunne siitä, että oppilasmäärän nopean kasvun edellyttämä koulun kehittäminen saatiin entistä vankemmalle pohjalle.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 27–33.