Etusivu
Toimitus
Pääkirjoitus
Päänavaus
Syntyjä syviä
Uutisia ja tapahtumia
Kalukukkaro
Kulttuuri
Urheilu
Valokuvat ja videot
Rehtorin palsta
Opon palsta
VIP
Ikkuna ulkomaille
Mappi Ö
Oppilaskunta
Arkisto

  

Kulinarismia Kauhajoella
 


Jokavuotisen perinteen mukaan myös tänä Herran vuonna, Anno Domini, 2007, järjestettiin Kauhajoella Ruokamessut sekä niiden yhteydessä Syöminkien yö. Kaluverkon urheat, loistokkaat sekä kauniit reportterit Teemu ja Tuomas päättivät ottaa tilaisuudesta kaiken sen irti, mikä ilman sorkkarautaa lähtee. Lehdistön edustajina tarvitsimme tietenkin pressikortit.


,

Kas tällaiset pressikortit teimme Teemun kanssa.

Valitettavasti Teemu ehti polttaa omansa.

 


Pyysimme päätoimittajaa vahvistamaan ne. Valitettavasti päätoimittaja kiersi aiheen, joten Teemu väärensi niihin allekirjoitukset.

Ruokamessuaamu koitti. Aurinko hymyili tapahtumalle ja kävijöille. Messuväki valmistautui tarjoilemaan pöytiensä antia innokkaille kävijöille, jotka ruokien loistokkaat tuoksut suorastaan lumosivat. Tuomas ja Teemu menivät kouluun.
Seuraava aamu koitti. Aamusta reportterien havainnot valitettavasti jäivät vähäisiksi, sillä he nukkuivat. Puolenpäivän lähestyessä he olivat kuitenkin onnistuneet raahaamaan itsensä ylös sängyistään ja Tuomas hyppäsi kunniakkaan ilmaiseen messubussiin kohti messualuetta. Perille saavuttuaan Tuomas jäi tuumimaan, että olisikohan pitänyt itse asiassa sopia jokin kellonaika, jolloin mentäisiin sisään. Näissä ajatuksissa hän soittikin Teemulle, joka saapui paikalle tunnin sisällä.

Menimme jonoon ja olimme jo valmiiksi hioneet useamman minuutin pituisen puheenvuoron luopiopäätoimittajia vastaan, jotka lähettävät toimittajia väärennettyjen paperien kanssa pyrkimään ilmaiseksi messualueille (Teemun mielestä alueita oli kylläkin vain yksi). Uljaat kaltoinkohdellut reportterimme löivät korttinsa lipunmyyntipöytään, joka halkesi, ja ilmoittivat tulleensa tekemään juttua tapahtumasta. Suureksi yllätykseksi lipunmyyjä sanoi osapuilleen "Selvä. Tarvitteko te kassit?" Kiitimme, astuimme sisään ja iloitsimme sutjakkaasti toimivasta nyky-yhteiskunnasta. Höynät.

Värien loisto sokaisi silmämme. Siksi otimmekin valokuvia sokeana, ja suurimmassa osassa kuvista onkin lehmiä. Sekaan mahtui myös jokunen messualuetta kuvaava.


Kaunista messualuetta
 


Rupesimme kiertelemään ympäriinsä ja vastaamme hyppeli moninaisia kojuja. Päätimme, että kun kerran huijasimme itsemme sisään reporttereina, voisimme toki myös ahdistella joitain ihmisiä ikävillä kysymyksillä. Valitsimme ensimmäisiksi revolverihaastattelun uhreiksemme Seinäjoen Ammattikorkeakoulun ravitsemusalan instituutin tai jonkun vastaavan kojun henkilökunnan.

K: Oletteko ensimmäistä vuotta täällä?
V: "Seitsemättä, Ammattikorkeakoulusta kolmatta."

K: Mitkä ovat tuntumat tämänvuotisesta tapahtumasta, miltä se on tähän mennessä näyttänyt?
V: "Hyvältä, paljon vaikuttaa olleen ihmisiä, vaikka osastotkin ovat samoja vuodesta toiseen."

K: Mitä mieltä olette ravitsemusalan tulevaisuudesta nykymaailmassa, jossa työpaikat siirtyvät ulkomaille, väestö vähenee, ihmisten kiinnostus ruuan laatuun vähenee ja valmisruokien osuus päivittäisestä ravinnosta kasvaa?
V: "Ööö, mulla meni puolet ohitte."

K: Selvä, kiitos.

Tämän pikaisen haastattelun jälkeen pakenimme paikalta vaaleat hiukset tuulessa uljaasti hulmuten. Hyppelimme viereiseen telttaan ja meinasimme Kalajokelaisen Peura Puukon edustajia, mutta pelkäsimme, että jos kysyisimme "Miltä vaikuttaa puukkojen tulevaisuus nykysuomessa, kun juomatavat eurooppalaistuvat, väestö siirtyy kaupunkeihin, kiinnostus murha-aseiden laatuun pienenee ja väkivaltakin vähenee?", saisimme puukosta.


Pelottava puukkopaja
 


Tämän jälkeen kiertelimme omituisia lenkkejä ympäri aluetta ja suoritimme kunniakasta valokuvausta.


Kappas, Ikkeläjärvikin oli edustettuna!


Kappas, Kauhajoen lukiokin oli edustettuna. Etummainen on luultavasti demoni.

 


Kappas, pohjalainen perinneruoka kalakukkokin oli edustettuna!
 


Tämän jälkeen uljaat reportterit meinasivat uljaasti luikkia pakoon, mutta sattuivat näkemään karhun. Kuten reportterit valistuneina kansalaisina hyvin tiesivät, karhuja ei saa juosta pakoon, joten he menivätkin haastattelemaan tätä.
Karhu, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautuikin karhupukuiseksi mieheksi, kertoi, että tämänvuotinen tapahtuma on vaikuttanut oikein iloiselta ja iloisia ihmisiä on ollut liikkeeltä paljolti. Karhupuvun hän kertoi kiinnostaneen erityisesti pieniä lapsia. Emme uskaltaneet tunnustaa, että myös meitä. Onneksi kukaan ei tiedä sitä. Saimme myös vallan oivallisia hunajamaistiaisia.


Suosikkinäytteilleasettajamme Hunajaiset
 


Tämän jälkeen pakenimme paikalta. Kamera ilmeisesti laukesi vahingossa, tai sitten joku kuvasi sillä, ja saimme kuvia messualueen laitamilta.


Messupankki, kalaravintola, mitä muuta ihminen voi tarvita? (emme käyneet kummassakaan)




Illalla järjestettiin tapahtuman yhteydessä Syöminkien yö. Tapahtuma oli turha. Otimme kuvan traktorista vihannesmyynnin edessä ja lähdimme pois.

Traktori.



Lähdettyämme pois huomasimme, että myös Jack Sparrow oli alueella, joten palasimme sinne pyytämään nimikirjoituksia.


Jack Sparrow


Valitettavasti huomasimme, että kyseessä olikin vain hänen ilkeä kaksoisveljensä Ruudolf Sika. Hän potki meitä polviin.

Kun yritimme poistua alueelta uudelleen, joku kylähullu kävi kimppuumme ja varasti kameramme. Saimme hänestä kuvan.


Ompas pelottavan näköinen!