Teksti: Toni Ojanen
Nuorisorikollisuus on nykypäivänä valitettavan yleinen rikollisuuden muoto. Nykyisin kadulla kävellessään ei voi olla huomaamatta nuorisorikollisuuden vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Graffiteja on piirrelty joka paikkaan ja puiden oksia katkottu. Ikkunoita teippaillaan, että ne edesjotenkin pysyisivät koossa niiden vaihtamiseen asti, koska joku on ne rikkonut. Monet syyttömät nuoret saavat kärsiä muiden tekemistä virheistä kauppareissullaan, kun vartijat seuraavat heidän tekemisiään sairaalloisen tarkasti.
Minkälaisia ovat sitten nämä nuoret, jotka sortuvat tekemään rikollista toimintaa? Joskus syy löytyy jo nuoren lapsuudesta. Mikäli vanhemmat eivät ole asettaneet lapselle rajoja jo pienestä, on hänen vaikeaa oppia ymmärtämään niitä enää myöhemmin. Ilman rajoja kasvanut ei tiedä aina, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän ei myöskään tiedosta tehneensä rikosta, vaikka hän tietäisikin, että se on laissa kiellettyä. Hän ei piittaa laeista, jotka ovat hänelle rajoituksia. Miten hän voisi siis niitä nytkään noudattaa, kun hänellä ei ole koskaan aikaisemminkaan ollut mitään rajoituksia? Usein kuitenkin vanhemmat ovat sen verran viisaita, että ainakin pyrkivät kasvattamaan lapsensa kunnollisiksi kansalaisiksi. Vika on siis jossakin muualla kuin vanhemmissa tai heidän kasvatustyyleissään.
Televisiosta tulee koko ajan laidasta laitaan väkivaltaviihdettä sekä aikuisviihdettä, vaikkakin Internet on ehkä suurin mediaikkuna nykypäivänä. Näistä medialähteistä ja ehkä vielä videopeleistäkin nuoret voivat saada täysin vääristyneen maailmankuvan, joka voi vaikuttaa vakavasti nuoren henkiseen kehitykseen. Jos nuorella on oikeanlaisen ja hyvän kasvatuksen ansiosta hyvä moraali sekä itsetunto, ei hän varmasti ota näistä asioista mitään vaikutteita itseensä. Kaveriporukassakaan viisas nuori ei sorru tekemään mitään tyhmyyksiä, niin kuin sanonta jo varoittaa. Mutta miksi sitten viisaat hyvin koulussa menestyvät nuoret joskus sortuvat rikollisuuden polulle? Joskus alkoholilla on osuutta näissä tapauksissa. Viisaskin nuori voi sortua alkoholin houkutuksiin ja tehdä tyhmyyksiä humalassa, mitkä luetaan rikoksiksi, kuten esimerkiksi toisen omaisuuden turmeleminen.
Nuorisorikollisuus vaikuttaa koko yhteiskuntaan niin kuin muukin rikollisuus, ja se vaikuttaa myös rikollisen perheeseen. Nuori ei tunnu ajattelevan, miltä hänen vanhemmistaan ja muista sukulaisista tuntuu, kun he saavat tietää, että perheen nuorin on juuri ryöstänyt paikallisen kioskin. Kaikkein eniten tässä loppujen lopuksi kärsii itse nuori, koska hän voi saada rikosrekisteriin merkinnän. Näin tulevan työpaikan saanti hankaloituu valtavasti, tai sitten hän ei saa koskaan töitä.
1600-luvulla otettiin käyttöön häpeärangaistuksen yksi suurimmista ja kuuluisimmista pioneereista: jalkapuu. Kaikki, jotka eivät toimineet kirkon käskyjen mukaan vaan osoittivat uppiniskaista käytöstä kirkon asioita kohtaan, rankaistiin jalkapuulla. Olisiko nykypäivänäkin kannattavaa rangaista nuoria laitapuolen kulkijoita tällä menetelmällä ja ottaisivatko he sitten siitä opikseen? Jalkapuu asetettaisiin keskelle kotikaupunkia ja koko kaupunki saisi ilkkua ja naureskella hänelle. Epäilen, ettei tämä auttaisi asiaan yhtään, koska se voisi vain johtaa ylimääräisiin välikonflikteihin. Uskoisin, että suurien ja eritoten pienienkin rikosten rangaistuksien koventaminen johtaisi suuriin muutoksiin. Elinkautinen vankeus ei olisi esimerkiksi enintään sitä viisitoista vuotta vankeutta vaan todellakin rikollinen saisi olla vankilassa koko loppuikänsä. Kuitenkin pitäisi ottaa huomioon ihmisen perusarvot; oikea moraali sekä eettiset näkökulmat. Olisiko siis oikein rangaista kaupasta limsapullon varastanutta nuorta kymmenellä vuodella vankeutta? Lainsäätäjien työ ei siis ole missään suhteessa helppoa saati sitten yksinkertaista. Heidän on aina katsottava uutta lakiasetusta monesta eri näkökulmasta.
Nuorisorikollisuutta on kautta aikain ollut ja sitä on enemmän tai vähemmän joka maassa. Sitä ei saada varmaan koskaan kitkettyä pois yhteiskunnasta, vaikkakin sitä yritetään kovasti vähentää. Uusia lakiesityksiä laaditaan koko ajan rikollisuuden vähentämiseksi, mutta tuntuu, ettei se lainkaan vähene. Olisikohan tämä yksi niistä ikuisuusongelmista, mihin ei koskaan löydetä sopusuhtaista ratkaisua?