Kaluverkossa lymyää SLL-vakooja – Kaluverkossa häpeäpilkullinen (pää)toimittaja
Teksti: Janne Kuja-Lipasti
Kaluverkon privaattilössi, mahtiklubilaiset, tinttaajat eli minä olen saanut häkellyttävää tietoa ennen niin luotettavasta päätoimittajastamme ja hänen harrastamistaan siveettömyyksistään Kaluverkon ulkopuolella. Päätoimittaja on Suomen Lukiolaisten Liiton kätyri ja värvääkin törkeästi väkeä Kaluverkon tekstien kautta ensinnäkin lukiolaisten liittoon ja lukiolaisten liiton tapahtumiin, joissa raikaa marssipohjainen musiikki, sopivasti Stephen Kingin romaanien äänikirjojen taustalle.
Nimetön häpeäpilkkujen kantaja kulkee rehvaana koulumme käytäviä, tietäen samalla, että lompakossa painaa liiton tavara – lukiolaisten liiton kortti. Liiton korttia hän esittää aina matkoillaan Monacoon, jonne hän tekeekin usein matkoja. Itse liiton kortista ei ole hyötyä ulkomailla, mutta verojenkiertäjämme on varustanut korttinsa EURO 26-lisäkkeellä ja täten hänen pahuutensa nousee kaikkien maailmassa tähän asti esitettyjen pahuuskäyrien ulkopuolelle.
Pyydänkin siis aina pilkahduksenkin SLL:n liittyvästä propagandasta nähtyänne puikkelehtimaan kalukukkaroon sijoitettujen itsetuhonappien ja kaiken maailman söpöjen ’major stoner’-oravien kautta Mappi Ö:n helmoihin. Olemme puolueeton, demilitarisoitu (remilitarisointia voidaan harkita) sekä vähäisestäkin sivuillakävijämäärästä onnellinen paikka tässä maailman kylmänjulmassa interwebissä.