BASSOKITARA SOITTIMENA

 

 

Tero Mustakoski

 

Varhaisimpia matalia ääniä synnyttäviä jousisoittimia löytyy viola da gamba -jousisoitinperheestä. Nykyisen ulkomuotonsa gambat saivat jo 1400-luvulla. Violonesta eli kontrabassogambasta kehittyi kontrabasso. Sitten vuosisatojen päästä, 1940-luvulla, sähköinen äänentoisto alkoi yleistyä populäärimusiikissa. Jotkut laittoivat mikrofonin kontrabassoonsa ja soittivat sitä muunneltujen kitaravahvistimien kautta. Toiset taas soittivat bassokulut kitaran alakieliä käyttäen.

 

Bassokitaran kehitys

                      Paul Tutmarc kehitti ensimmäisen kitaran tapaisen sähköbasson jo 1930-luvulla. Sitä pidettiin sylissä, mikä oli aivan uusi ja outo tapa.

Myös Leo Fender huomasi isojen ja hankalien bassojen soittajien ongelmat, ja sai idean lankkukoppaisesta bassokitarasta. Hän alkoi kehittää sellaista 1950, ja suunnitteli basson kitaramaiseksi. Ensimmäistä mallia, Fender Precisionia, alettiin valmistaa 1951 ja siitä tuli hyvin suosittu, se oli ensimmäinen suuren suosion saanut malli. Myös muut valmistajat, kuten Gibson, Rickenbacker, Danelectro ja Hofner ehtivät aloittaa bassojen valmistuksen 50-luvulla. 60-luvulla bassojen valmistus räjähti.

 

Behringerin vahvistin / kaiutinkaappi

 

 

Tekniikkaa

 

Useimmat bassokitarat ovat sähköisiä. Joitakin akustisiakin on tehty, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia. Kieliä on yleisimmin neljä, mutta myös viisi- ja kuusikieliset bassot ovat vielä melko yleisiä. Useimmissa bassoissa on nauhavälit, mutta nauhattomiakin on, jolloin niistä saa lukemattomia mikrotonisia säveliä. Bassot ovat hieman isompia kuin sähkökitarat.

Bassokitarat kytketään siis vahvistimiin ja niistä sitten kaiutinkaappeihin. Jotkut näistä laitteista on toki liitetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Signaali saadaan magneettimikrofoneista, joihin kielet aiheuttavat värähtelyllään ”häiriötä”, tai sitten tavallisemmista mikrofoneista, jolloin voi käyttää muitakin kuin teräskieliä. Vahvistin vahvistaa sitten signaalit ja kaiuttimista ääni pääsee kuuluviin. Joskus basso kytketään suoraan äänentoistojärjestelmään.

Basistit käyttävät myös joitakin efektejä. Yleisimpiä ovat erilaiset kompressorit ja limitterit sekä särö- chorus- ja wahwah-efektit. Bassoefektejä käytetään kuitenkin jonkin verran harvemmin verrattuna sähkökitaraefekteihin.

 

Nauhaton bassokitara.

 

 

Viritys oktaavia alemmas

                      Basso yleensä viritetään kuten kontrabasso, E, A, D, G, oktaavia alemmaksi kuin kitaran neljä alinta kieltä. Tästä juuri johtuu kielien paksuus ja pitempi skaala (= välimatka satulasta tallaan). Mikäli kieliä on viisi, ylimääräinen kieli on yleensä matala H, ja kuusikielisessä on lisäksi vielä korkea c.

                      Toki jokainen soittaja päättää itse miten soittimensa virittää. Varsinkin bassot, joissa on enemmän kieliä, voidaan virittää monella tapaa. Monilla soittajilla on esimerkiksi tapana virittää bassonsa hieman alemmaksi verrattuna standardivireeseen.

 

Monia soittotapoja

                      Kieliä näppäillään sormin tai plektralla. Plektralla saadaan aikaan hieman terävämpi sävy ja sormilla taas pehmeämpi. Erityisesti funkissa taas käytetään tekniikkaa nimeltään ”slap bass”. Siinä alempia kieliä isketään peukalolla, ja siitä syntyy perkussiivinen ääni. Ylempiä kieliä soitetaan vetämällä niitä alhaalta päin, jolloin ne iskeytyessään takaisin tuottavat hyvin terävän äänen. Vielä eräs soittotekniikka on ns. tapping. Siinä molemmilla käsillä isketään nopeasti nauhaväleihin. Tällä tavoin pystyy soittamaan mitä erilaisimpia hankaliakin kuvioita.

Bassoa soitetaan seisten tai istualtaan. Seisten soitettaessa tarvitaan tietenkin hihna. Tuntuma istualtaan tai seisten on aivan erilainen, kannattaa siis ottaa se huomioon harjoitellessa.

 

Basson monet tyylit

                      Bassokitaraa soitetaan hyvin monenlaisissa tyyleissä. Se yleistyi populäärimusiikissa 1950-luvulla syrjäyttäen kontrabasson. Nykyään sitä kuulee soitettavan rock- ja heavymusiikissa, funkissa, jazzissa ja bluesissa, countryssä sekä monissa muissa tyylilajeissa.

                      Basso toimii yleensä sävelmän pohjana, ja sillä soitetaan yksinkertaisia kulkuja. Hieman monimutkaisempi tyyli on kävelybasso, ”walking bass”, jossa bassoa soitetaan neljäsosanuotteina tai muina vastaavina, kulkien läpi erilaisten sointujen ja sävelasteikkojen, ylös ja alas. Joskus bassokitara voi toimia myös soolosoittimena. Tätä kuulee esimerkiksi funkissa ja jazzissa.

Stanley Clarke

 

Tunnettuja basisteja

                      Kuuluisia basisteja riittää toki maailmassa paljon, joten mainitsen tässä nyt vain muutaman esimerkin:

                      Stanley Clarke on yhdysvaltalainen muusikko, joka on virtuoosimainen bassokitaran soittaja, myös taitava säveltämään. Hän soittaa lähinnä rockia ja jazzia. Hän tuli kuuluisaksi 1970-luvulla toimineesta yhtyeestä nimeltään Return to Forever. Yhtye oli yksi tärkeimpiä fuusiojazzin edustajia. Lisäksi Clarke on tehnyt useita soololevyjä.

                      Toinen hyvin merkittävä basisti oli amerikansuomalainen Jaco Pastorius.

Hänen erikoisuutenaan oli nauhattoman basson käyttö. Hän soitti nuorena muun muassa rumpuja, mutta erään onnettomuuden seurauksena hänen vasen kätensä heikentyi niin, ettei enää kyennyt lyömään tarpeeksi lujaa, joten hän siirtyi bassokitaraan. Hän soitti monenlaista musiikkia, lähinnä kuitenkin jazzia. Pastorius menehtyi väkivaltaisesti vuonna 1987.

                      Steve Harris on tunnettu brittiläinen itseoppinut basisti. Harris perusti tunnetun heavy metal -yhtyeen Iron Maidenin. Hän onkin yksi parhaimmista heavybasisteista. Hän säveltää useimmat Iron Maidenin kappaleista ja on tunnettu eeppisistä sävelmistään ja laukkaavasta rytmistään.