Etusivu
Toimitus
Pääkirjoitus
Päänavaus
Syntyjä syviä
Uutisia ja tapahtumia
Kalukukkaro
Kulttuuri
Urheilu
Valokuvat ja videot
Rehtorin palsta
Opon palsta
VIP
Ikkuna ulkomaille
Mappi Ö
Oppilaskunta
Arkisto

Kenellä on oikeus päättää palkoistamme?

 

Kuten varmasti kaikki olemme huomanneet, ovat tehyläisten palkka-asiat olleet kovassa käsittelyssä viimeksi kuluneiden kuukausien aikana. Päätös saatiin lopulta aikaan, mutta ovatko kaikki siltikään tyytyväisiä? Pitäisikö esimerkiksi sairaanhoitajan tyytyä palkkaan, jolla hän saa juuri ja juuri maksettua vuokran ja ostettua jokapäiväiset ruokatarvikkeet? Jos vertaamme keskimääräistä sairaanhoitajan kuukausipalkkaa vaikkapa Matti Vanhasen palkkaan huomaamme niissä huiman ero. Vanhanen tienaa noin 7000 euroa puhtaana käteen, kun sairaanhoitajan on tyydyttävä 2500 euroon.

 

Palkkaan vaikuttaa varmasti myös koulutus, mutta kumpaa arvostamme enemmän: sairaanhoitajaa, joka pelastaa ihmishenkiä vai poliitikkoja, jotka eivät vaivaudu raahaamaan itseään edes työpaikalleen? Työaikojen perusteella sairaanhoitajan pitäisi mielestäni ansaita hurjasti enemmän, sillä heillä on kolmivuorotyö, jonka takia mm. sosiaaliset suhteet kärsivät. Miten on mahdollista että poliitikot nostavat palkkojaan keltään kysymättä, kun tavallisten pulliaisten palkkavaatimuksista syntyy tällaisia kiistoja?

 

Järjestönä Tehy on maamme suurin terveys- ja sosiaalialan koulutuksen käyneiden liitto. Siihen kuuluu noin 124000 alan koulutuksen käyneitä, ja he voivat toimia sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Jäsenistä kuitenkin noin 70 % työskentelee kuntien, kuntaliittojen tai kuntayhtymien alaisena. Päätös siis koskee suurta osaa maamme hoitajista ja ratkaisua odotettiin kiihkeästi. Ratkaisun synnyttyä 18.marraskuuta Tehyläisten palkat nousivat kuntatyönantajan mukaan 16-18%, mutta Tehyn laskelmien mukaan palkat tulisivat nousemaan jopa 22-28%. Tehyn laskelmiin ovat vaikuttaneet yleiskorotukset, jotka tulisivat voimaan 2010-2011.

 

Mielestäni tehyläisten palkan korotukset ovat aivan ehdottomia, sillä pian suuret sukupolvet ovat iässä, jolloin suuri osa heistä tarvitsee paikan terveyskeskuksien osastoilta. Työ on rankkaa ja jollei sopimusta olisi saatu aikaan, sosiaali- ja terveydenhoito alan opiskelijamäärät olisivat varmasti laskenee huimasti. Monet hoitajat olisivat taatusti jättäneet hyvästit työpaikoilleen, sillä kukaan ei työskentele naurettavan kokoisella palkalla, varsinkin kun työ on fyysisesti erittäin rankkaa. Mikäli tuon nelivuotisen sopimuksen päätyttyä uutta samankaltaista sopimusta ei saada aikaan, on mahdollista, että terveydenhoitopalvelut romahtavat. Monet terveyskeskukset kärsivät työpulasta, kun uusia hoitajia ei ole riittävästi.

 

Toivottavasti sosiaali- ja terveydenhoito alan työntekijöiden palkat saisivat pysyvät korotukset, sillä jopa 18% korotukset saavat hoitajille varmasti aivan uudenlaisen innon työhön, jota he rakastavat. Eikä se voi näytellä kuntien budjeteissa niin suurta osaa, että ne kärsisivät rahapulasta. Itse en suostuisi tekemään päivääkään työtä, jonka takia joutuisin valvomaan öitä ja säännöllinen päivärytmini olisi aivan sekaisin. On erittäin hienoa, että maastamme kuitenkin löytyy vielä niin paljon halukkaita tähän yhteiskunnallisestikin merkittävään ammattiin.

 

Laitakylän tyttö