Etusivu
Toimitus
Pääkirjoitus
Päänavaus
Syntyjä syviä
Uutisia ja tapahtumia
Kalukukkaro
Kulttuuri
Urheilu
Valokuvat ja videot
Rehtorin palsta
Opon palsta
VIP
Ikkuna ulkomaille
Mappi Ö
Oppilaskunta
Arkisto

Piratismin puolesta

 

Piratismilla tarkoitetaan yleensä tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin myymistä ansiotarkoituksessa. Sillä saatetaan kuitenkin tarkoittaa myös paljon yleisempää ilmiötä, eli

erilaisten tiedostojen laitonta jakamista ja lataamista internetin välityksellä. Piratismia pidetään vakavana ongelmana erityisesti musiikkibisnekselle, sillä musiikin lataaminen netistä ei tuo artisteille heidän ansaitsemiaan tuloja.

                      Olen kuitenkin eri mieltä tämän ilmiön vaikutuksista, ainakin musiikin lataamisen osalta. Vaikka artistit menettävätkin internetissä tapahtuvan musiikin lataamisen johdosta paljon levytuloja, voi kuluttaja tätä kautta tutustua helposti ja nopeasti uusiin artisteihin, ja mahdollisesti jopa tämän jälkeen lähteä kauppaan ostamaan aitoa levyä. Se tunne, kun ostaa aidon levyn ja pitelee sen hienoja kansia kädessään, on kuitenkin aivan toista luokkaa kuin netistä ladatun kappaleen kuuntelu. Itsekin latasin muutama vuosi sitten erään englantilaisen yhtyeen kappaleita, ja ihastuin tuotoksiin niin paljon, että olen nyt ostanut jo 9 heidän aitoa levyään.

                      Fakta on, että yhtyeet saavat suurimman osan tuloistaan keikoiltaan. Tähänkin nettipiratismi auttaa, sillä jos ei olisi kyseistä yhtyettä koskaan kuullut, ei varmasti läheskään yhtä helposti lähtisi heidän keikkaansa katsomaan. Näin yhtye saa tuloja, vaikkei kyseinen henkilö heidän levyjään olisikaan ostanut. Toki piratismilla saattaa olla myös se vaikutus, että jos aloittelevan artistin levyjä ei osteta vaan ne ladataan netistä, ei artisti koskaan edes pääse keikkailemaan huonon levymyynnin johdosta. Tämä lienee kuitenkin todella harvinaista, eikä tuottane jo kuuluisiksi tulleille yhtyeille ongelmia.

                      Mielestäni piratismi on siis hyvä asia, kunhan se ei mene kaupallisen piratismin puolelle. Siitä on niin paljon hyötyä, että huonot puolet jäävät niiden varjoon.

 

Piraatti