Aurinkolasitiili – juuri kun luulit, että David Hasselhoffin vertaista musiikkia ei enää tehdä
Teksti: Tuomas Hautakorpi
KSPIJPKU (KumiSaappaanPolttamoIkkeläJärviPukkilaKalkunmäkiUnited) on monille kauhajokilaisille tuttu bändi, joka on pitkän uransa varrella kohdannut jos jonkinlaista vastoinkäymistä ja kerännyt uskollisen kuulijakunnan (joista puolet bändin omia jäseniä), joka on ollut bändin tukena sen lukuisista epäonnistuneista kokeiluista huolimatta (lue: kaikki muut biisit ennen Aurinkolasitiiliä).
Vaikka Kumisaappaanpolttamon jäsenet ovatkin jo viidettä vuotta FBI:n etsityimpien listalla, ja vaikka tilastojen mukaan bändin ahkera kuuntelu lisää taipumusta rikolliseen toimintaan, on sillä kuitenkin enemmän rakastajia kuin vihaajia. KSPIJPKU on maailman omaperäisin, innovatiivisin ja keinoja kaihtamattomin bändi, joka tulee epäilemättä toimimaan suunnannäyttäjänä tuleville sukupolville ja jota tullaan vielä vuosikymmenien jälkeenkin kutsumaan maailman parhaaksi bändiksi.
Bändi koostuu pääasiassa yhdestä multi-instrumentalistista,Tuomaksesta, joka tunnetaan bändissä nimellä Mazoon. Tuomas synnytti bändin ensimmäisen maailman parhaan bändin, Epilepsian, tuhkasta. Myöhemmin mukaan liittyi nykyisiä tähtinimiä, kuten Scourge of the Dawnin Juzzuf ja Sepeliuksen Sepelius.
Tuomaksen kyltymätön kunnianhimo ei kuitenkaan jättänyt tilaa bändin muille jäsenille, joten heidät potkittiin ulos Tuomaksen yksimielisellä päätöksellä. Kun bändissä oli viimeinkin tilaa hengittää, pääsi Tuomaksen luovuus lopullisesti valloilleen, eikä paluuta viattomaan lapsuuteen enää ollut.
Aurinkolasitiili on Kumisaappaanpolttamon ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sinkku, mikä tekeekin sen kuuntelemisesta erityisen jännittävän kokemuksen. Odotinkin tätä biisiä hartaammin kuin Jeesuksen toista tulemista, ja voin suureksi ilokseni todeta, että en joutunut pettymään kumpaankaan.
Jos saisin kaksi asiaa mukaani autiosaarelle, ottaisin kaksi Aurinkolasitiiliä. Sydämeni kävi ylikierroksilla jo valmistautuessani painamaan play-nappulaa, eikä se siitä rauhoittunut ennen kuin olin kuunnellut biisin tuhat kertaa ja täten menettänyt 10 vuotta elinajastani sydämen ylirasituksen seurauksena.
Jo ensi sekunneilla oli varmaa, että Aurinkolasitiili tulee olemaan paras kuulemani biisi koskaan. Tuomas käsittelee kitaraa kuin velho taikasauvaa, eikä ote hellitä kovinkaan monessa kohdassa. Myöskään taustalla loistavasta rumpukompista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Rytmi viekin luulot kaikilta Tuomasta aiemmin rytmitajuttomaksi pilkanneet, säteillen tiukkaa asiantuntijamaista teknisyyttä ja tasapainoa, mutta samalla myös abstraktin mielikuvituksellista ja psykedeelistä kikkailua.
Rytmiosastolta paljastuu myös jotain syvällisempää ja kauniimpaa kuin tuo jalat hulluiksi tekevä rumpukomppi, nimittäin koko kappaleen tukiranka, taikaa huokuva ja täydellisyyttä hipova bassorytmi. Basso on Tuomakselle elämää suurempi asia, ja se on tältä biisiltä helposti kuultavissa ja koettavissa. Basso ei ainoastaan loista taustalla kaikessa ylivertaisuudessaan, vaan se on koko biisin ydin ja ohjailee sen rakennetta etäältä, muokaten biisistä eheän ja selkeän kokonaisuuden.
Laulua biisissä ei kuulla, eikä se sitä tarvitsekaan, lukuisten instrumenttien jo muodostaessa jumalaisen harmonian, josta en olisi koskaan uskonut saavani näin kuolevaisena olentona nauttia. Luulin, että jäisin kuitenkin kaipaamaan niitä ovelia ja puhuttelevia lyriikoita, joita olen tottunut kuulemaan Kumisaappaanpolttamolta, mutta olin täysin väärässä.
Aurinkolasitiilessä instrumentit puhuvat omaa kieltään ja kuiskailevat toisilleen ikuisesta rakkaudesta ja unohdetuista salaisuuksista. Outron soidessa sydämeni särkyi miljooniksi sirpaleiksi, kun soittimet kertoivat, ettei minun tarvitse enää pelätä.
Vielä kun tämä musiikillinen nerokkuus ja moninaisten tunteiden laaja kirjo yhdistetään mitä loistavimpaan tuotantotyöhön, on lopputuloksena monikerroksinen biisi, joka saa kaiken muun maailmassa tuntumaan merkityksettömältä. En tiedä, mitä elämälleni olisi tapahtunut jos en olisi kuullut tätä biisiä, mutta yhtä tuskaa se olisi varmastikin ollut.
Aurinkolasitiili itsessään on jo syy kohdata jokainen uusi päivä luottavaisin mielin, tietäen että tänäänkin saa tuon ihanan mestariteoksen kuulla. Jos luulit, että tästä ei paremmaksi voi enää mennä, olit oikeassa. Tästä ei todellakaan voi enää kehittyä eteenpäin, olemme tulleet pitkän musiikkitaipaleemme päähän, ja tästä eteenpäin onkin luvassa silkkaa alamäkeä kohti väistämätöntä musiikin kuolemaa.
Ainoa poikkeus on Scourge of the Dawnin Oodi humpalle, joka sijoittuukin täydellisyyden ja jumalaisuuden ulkopuolelle ja on ihmisen vajavaisen ymmärryksen ulottumattomissa. Vaikka Tuomas pilasikin oman lapsuutensa säveltäessään tätä kappaletta lähes kymmenen vuotta, ei se haittaa tippaakaan; vaihtaisin koska vain näin täydellisen biisin Tuomaksen kymmeneen elinvuoteen.
Mutta älä luota minun puheisiini, kuuntele biisi itse!