Etusivu
Toimitus
Pääkirjoitus
Päänavaus
Syntyjä syviä
Uutisia ja tapahtumia
Kalukukkaro
Kulttuuri
Urheilu
Valokuvat ja videot
Rehtorin palsta
Opon palsta
VIP
Ikkuna ulkomaille
Mappi Ö
Oppilaskunta
Arkisto

Kurilaisemme Kurikassa

 

Teksti: Tuomas ja Teemu

 

Eräänä kauniina päivänä erään ahkeran koulupäivän jälkeen Tuomas käveli kaupassa. Tuomas oli nukkunut koko päivän koulussa. Ilma oli aivan hirvittävän synkkä ja sateinen. Tietämättöminä toisistaan Teemu ajoi juuri samaisen kaupan pihaan aikeinaan ostaa jotain virkistystä limonadipullon muodossa. Aurinko paistoi. Se vain oli helvetillisen pilvivallin takana. Pilvivallin, joka syöksi maahan pimeyttä, vettä, räntää, lunta, salamoita ja kissanpalasia. Kuitenkaan Tuomas ja Teemu eivät tavanneet toisiaan kaupassa laisinkaan vaan tietämättöminä toisistaan menivät kumpainenkin omiin koteihinsa.

 

Eräänä toisena, yhtä sateisena päivänä Tuomas ja Teemu kohtasivat toisensa samaisessa kaupassa ja laiska Tuomas kysyi laiskalta Teemulta: "Ruma ystäväiseni, heitätkö mut himaan?" ja tähän Teemu vastasi "Mä meen Kurikkaan kysyyn duunii, sen jälkeen voin." ja Tuomas taasen vastasi tähän "Okei, mä tuun mukaan." Näin sankarillisten kumppanusten matka kohti unelmien ihmemaata saattoi alkaa. Ensin tosin piti käydä Kurikassa.

 

Teemu ei kuitenkaan ollut täysin varma missä sijaitsi firma, josta hän aikoi töitä kysellä. Teemun armas äitimuori oli antanut ohjeiksi vain kulkea "vanhaa tietä Kurikan suuntaan" tai jotain vastaavaa. Teemu ei ollut varma, sillä Teemu ei yleensä kuuntele ihmisiä. Näin uljaat sankarimme lähtivät kohti Kurikkaa Teemun Toyota Corolla '89 -mallisella urheiluautolla.

 

Ajettuaan jonkin matkaa mahtavat seikkailijamme havaitsivat, että kohdepaikka oli oikealla. Valitettavasti liittymä tuonne taikaluolaan oli jo mennyt. Ajettuaan jonkin matkaa eteenpäin mahtavat seikkailijamme havaitsivat, että kohdepaikka oli takana. Ilokseen ystäväisemme huomasivat, että paikkaan olisi ollut toinenkin liittymä, mutta he ajoivat jo siitäkin ohi. Ajettuaan jonkin matkaa mahtavat seikkailijamme havaitsivat, että tuossa olisi ollut kääntöpaikka, mutta he ajoivat siitäkin ohi.

 

Hetkisen mietittyään Teemu ajatteli, että olisi ehkä uskottavampi, mikäli saapuisi työhaastatteluun housut jalassa, joten kauniit marsupilamimiehemme päättivät jatkaa matkaa ja ostaa Teemulle housut Kurikan Siltalasta. Matka kohti pohjoisen tutkimattomia tundria, tunturikkoja ja turkismaita saattoi jatkua!

 

Ajettuaan jonkin matkaa mahtavat seikkailijamme havaitsivat, että kohdepaikka oli vasemmalla. Valitettavasti ryhmityskaistalle kääntyminen ei onnistunut enää. Iloisesti uljaat kansikuvapoikamme tuumasivat: "Mennään Kurikan keskustaan, löytyy niitä housuja sieltäkin", ja näin he jatkoivat matkaansa. Ajettuaan paikalliseen tapaan muutaman kierroksen niin kutsuttua amisrinkiä, he parkkeerasivat autonsa erinäisen vinkeältä vaikuttavan liikkeen eteen.

 

Kurikan kaupungissa törmäsimme myös peruskurikkalaiseen. Tänään oli juhlapäivä joten hän oli pessyt ja laittanut aamulla suuhunsa juhlahampaat.

Teemukin sai koittaa kurikkalaista juhlataljaa. Tämän jälkeen hänet yritettiin teurastaa Epäpyhänä Pässinä, joka tuo kosteuden ensi vuonna Kurikan kasvitieteelliseen puutarhaan

 

He syöksyivät sisään ja havaitsivat, että liike myi muun muassa käytettyjä kirjoja, lehtiä ja vinyylejä sekä aivan upouusia käyttämättömiä vanhoja CD-levyjä sekä soittimia. Lisäksi kauppa vuokrasi DVD-elokuvia. Käytyään kioskin levyhyllyt läpi Teemu ja Tuomas huomasivat, että ne koostuivat paskasta, mutta onneksi niiden päällä oli levyjä. He kuitenkin huomasivat, että nuo levyvalikoimat koostuivat paskoista levyistä. Tämän sytyttäminä he juoksivat ulos liikkeestä konepistooli kädessä ja roihuava soihtu toisessa vannoen kostoa Humphrey Bogartille.

 

Voimakaksikko hyppäsi Lepakkoautoonsa, mutta huomasi, ettei se ollut heidän, joten poistui siitä vähin äänin ja hyppäsi omaan uljaaseen amiskärryynsä. He lähtivät kiertämään keskustaa ja havaitsivat, että siellä oli lukuisia pikkumarketteja, marketteja, supermarketteja, hypermarketteja ja gigamarketteja (esim. Gigantosaurus = dinosaurus, eli dinosaurusten aikana!), mutta valitettavasti kukaan ei usko tuota, eivätkä hekään. Kauppoja siellä vain oli. Kuten tulevaisuuteen negatiivisesti suhtautuvilta ihmisiltä saattaa odottaa, he syöksyivät neljänteen vastaan kävelleeseen kauppaan etsimään musiikkia.

  Sankarimme toteuttamassa sankaruuttaan

 

Kuinka ollakkaan, kaupassa oli itse asiassa vallan oivalliset levyvalikoimat, ja tästä innostuneena rock-muusikkomme päättivät ostaa ison pinon levyjä. Tämän jälkeen he menivät seuraavaan sikäläiseen kauppaan ja huomasivat, että siellä levyvalikoimat koostuivat jälleen paskoista levyistä. Tämän jälkeen he menivät seuraavaan sikäläiseen kauppaan ja ostivat ison pinon levyjä. Tämän jälkeen he menivät seuraavaan sikäläiseen kauppaan ja ostivat housut. Tämän jälkeen he menivät seuraavaan sikäläiseen kauppaan ja ostivat ison pinon levyjä. Tämän jälkeen he huomasivat, että heillä ei ole bensaa eikä rahaa bensaan, joten he päättivät mennä kahville.

Kurikasta K-marketin hyllyiltä löytyy myös Kingston Wallia

Kurikan kasvitieteelliset puutarhat, jotka kärsivät kuivuudesta

 

Juuri kun nämä Jeff Beckin roudarit aikoivat suorittaa aseellisen ryöstön, heille kävi ilmi että oivallinen kahvila Mocca tarjosi opiskelija-alennuksen kaikkeen muuhun paitsi puolen litran virvoitusjuomapulloihin. Siispä uljaat veronkerääjämme ostivat lehmän. Ihanaiset kuoropoikamme kuljettivat lehmän Lepakkomobiilille, mutta huomasivat jälleen, ettei se ollut heidän autonsa. Oliko enää yhteensattumaa että Batman ja Robin olivat jälleen samassa paikassa? Tämä haiskahti pahasti Kainastolta!

Sankarimme eivät muista tästä kuvasta yhtään mitään, se vain löytyi filmirullalta. Kaikesta päätellen kolossa oli jotain yllättävää. Käykää itse katsomassa jos kiinnostaa.

 

Kauniit katusoittajamme kuljettivat lehmän omalle autolleen ja yritettyään tunkea sitä takapenkille viidentoista minuutin verran, he päättivät ainoastaan sitoa sen talutustushihnasta auton peräkoukkuun.

Mahdikas kahvila Mocca. Lehmää ei näy, sillä se jäi mopon taakse, mutta se oli olemassa! Teidän täytyy uskoa meitä!

 

Uljaat Indiana Jonesin ja Jimmy Pagen ihannoimat sankarimme pakkautuivat nopeasti autoon ja luikkivat tiehensä, sillä Harrin Kalasta juuri ulostuvat supersankarit Batman ja Robin juoksivat heitä kohti syyttäen heitä Lepakkomobiilinsa kylkeen raavitusta viestistä: "Te haisette Kainastolta!"

Täältä syöksyi ulos todellisia ilkimyksiä, enkä nyt tarkoita Batmania ja Robinia, vaan Rudolf Sikaa, Jack Sparrowin ilkeää kaksoisveljeä! Ihmiset, teidän täytyy taistella häntä vastaan ennen kuin on liian myöhäistä ja hän saa huijattua puolelleen kaikki hirmuiset Flesh-eating-monsterit jotka ovat jo valloittaneet Kotipizzat ympäri Suomea!

 

Elokuvamaisen vauhdikkaassa takaa-ajossa, johon lopulta liittyi tuhansia ja taas tuhansia poliisiautoja, helikoptereita ja dinosauruksia sekä posteljooni, sankarimme onnistuivat lopulta eksyttämään takaa-ajajat, mutta auton peräkoukkuun kiinnitetty lehmä oli touhussa kokonaan unohtunut ja näin ollen menettänyt kaikki neljä jalkaansa.

 

Sankarimme halusivat kostaa lehmänsä kohtalon jollekulle, ja ryhtyivät näin ajamaan takaa satunnaista moottoripyöräilijää. Suistettuaan hänet jokeen he veivät moottoripyörän takaa-ajossa lisää kolhiintuneen lehmänsä Aronkylään teurastamolle. Sankarilliset lehmäyrittäjämme vaativat lehmästä kolmekymmentätuhatta euroa pieninä merkkaamattomina seteleinä, mutta teurastamolaiset ottivat sen ilmaiseksi ja sanoivat etteivät enää ikinä halua nähdä heitä.

Uhkea takaa-ajokohtaus Grand Canyonin laidoilla. Teknisten vaikeuksien takia Grand Canyonin laidat leikkaantuivat kuvasta pois.]

 

Tämän jälkeen pormestarinomaiset portieerimme suuntasivat Teemun tulevaan tai tulemattomaan työpaikkaan, jota hän loppujen lopuksi ei laisinkaan saanut. Näin jälkiviisaana voimme vain arvailla johtuiko se siitä, että hän unohti kuin unohtikin loppujen lopuksi vetäistä Kurikasta ostamansa uudet housut jalkaansa ja tallusteli työhaastatteluun ainoastaan paidassa ja kengissä.

Siinähän vilahti lopulta täysi hyödyttämäksi housujen ostamisessa osoittautunut Kurikan Siltala. Huomaa lentävä lautanen taustalla todistamassa maan ulkopuolisen älyn olemassaolosta.

 

Sukkahousuiset sankarimme saapuivat takaisin kotipaikkakunnalleen Kauhajoelle matkastaan uljaasti ruskettuneina ja ah-niin-kauniin värikkäissä Puistotien liikennevaloissa huomasivat he takanaan nahkavermeisen moottoripyöräilijän. Tästä innostuneina he laittoivat auton hymyilevään CD-soittimeen vastaostetun Motörheadin ja laittoivat soimaan Ace Of Spades -nimisen iloisen rallin, jääden seisomaan paikalleen toivoen moottoripyöräilijän kuulevan kappaleen ja pitävän siitä. Torvisoittokunnan saattelemana uljaat äänentoistajamme kuitenkin joutuivat lähtemään liikkeelle odotettuaan kuitenkin ensin kahdet punaiset ja vihreät valot.

 

Illalla kotona he kummatkin nauttivat iltapalakseen raakaa sulatejuustoa täysin tietämättöminä toisistaan ja sen kuitenkaan millään lailla vaikuttamatta kosmiseen järjestykseen.