Teksti: Julia Kiviluoma
Oli syyskuinen lauantaipäivä ja olin äitini kanssa menossa kummisetäni luo, koska serkkuni olisi siellä. Olimme serkkuni kanssa todella hyvät leikkikaverit.
Syksy oli sateinen ja oikeastaan mitään ei voinut tehdä ja näin 4-5vuotiaasta se oli hyvin kurjaa. Inhosin sadevaatteita, mutta äiti oli ne silti ottanut mukaan. Kun saavuimme kummisetäni pihaan, äidilläni ovat pahat ajatukset kuravaatteista, mutta minä aavistin jo pahan. Äiti ei ehtinyt edes sanomaan sanaakaan niin istuin jo pihan suurimmassa kuralammikossa. Kaikki nauroivat, paitsi äiti ja sehän oli minusta miellyttävää. Pihalla olivat eno, äiti ja serkku, mutta minä en enää huomioinut heitä, koska houkuttelivat minua sisälle heidän kanssaan.
Oloni oli kuin kuningattarella, joka istui yksin omalla pienellä valtaistuimella. Tunsin itseni hyvin tärkeäksi, koska tiesin jokaisen puhuvan sisällä ainoastaan minusta. Kuulin tuulen ulvovan ja autojen ohi kiitävän äänen. Näin pellot, jotka olivat myös hyvin houkuttelevan näköisiä, kuraisia ja ällöttävän ihania, mutta silti halusian pysyä vain ja ainoastaan kuralammikossa. Suussa maistui hieman kuravesi ja hiekka narskui inhottavasti hampaiden välissä, mutta silti olin hyvin tyytyväinen. Lauleskelin.
Yhtäkkiä lammikko oli kuin juoksuhiekkaa, se alkoi vajottaa minua kohti pohjaa, enkä voinut mitään. Se oli inhottavaa. Pian minusta näkyi enää pää, enkä pystynyt huutamaan edes äitiäni auttamaan, minua pelotti. Hetkenpäästä kopsahdin jonnekin, jonnekin jossa en ole ikinä ennemmin ollut. Siellä oli lämmintä, kosteaa ja pehmeää. Ilma oli kuin maailmassa, jota ei voinut selittää järkevästi, sanoinkuvaamatonta.
Sammalmatto peitti jokaisen paikan, lukuun ottamatta teitä. Teillä vaelsi ihmeellisen näköisiä ihmisiä, joita veti kärryillä vielä ihmeellisemmän näköiset eläimet, minua pelotti taas. Pian takaani ilmestyi suurehko mummeli, jolla oli kummallinen nenä ja hänen ihona oli kuin kalalla. – Oletko sinä uusi tulokas?, Hän kysyi. Olin aivan hämilläni, - En tiedä, minua pissattaa kovasti ja haluaisin äitini luo. Mutta hän ei vienyt minua pissalle eikä äitini luo.
En ymmärtänyt heidän puhettaan, luulin että olin kiinassa, koska maailma siellä oli niin värikäs. Harvat puhui minun kieltäni. Sitten taskustani pomppasi lapio, jolla olin leikkinyt lammikossa. Hänelle oli kehittynyt jalat, kädet, silmät, nenä ja suu ja minä olin täysin hämilläni. Mutta sitten hän alkoi puhua ja kertoi minulle, että ollaan hiekkalelujen maailmassa. – Miten heillä voi olla oma maailmansa?, ihmettelin, mutta vastausta ei kuulunut. Minua alkoi väsyttää ja oli nälkä. Lapio oli hyvin huomaavainen ja sijasi minulle sängyn, jossa voisin nukkua ja toi minulle kaikenlisäksi vielä ihmisten ruokaa.
Menin sängylle, tunsin oloni hyvin väsyneeksi ja nukahdin välittömästi. Aloin nähdä unta kuilusta, joka oli varmasti tuhat kilometriä pitkä, tipuin sitä alas kovaa vauhtia ja se ei loppunut ollenkaan. Heräsin tömähdykseen, olin sängyllä, omalla sängyllä, omat yövaatteet ylläni.