Teksti: Susanna Malkamäki
Hän juoksee katulampun valokeilan läpi ja kengät kopisevat asfaltilla. Päästyään valokentän ulkopuolelle hän pysähtyy ja kuuntelee. Raskaat askeleet seuraavat häntä, niiden ääni kuuluu nyt lähempää.
Nopeasti hän riisuu kengät jalastaan ja oikaisee ne kädessään pimeän leikkikentän läpi. Hiekka pistelee paljaita jalkapohjia. Hän juoksee rakennustyömaan aidan viereen ja pujahtaa sen välistä lukion pihaan. Hitaasti hän lähtee kiertämään vanhaa kouluaan. Säikähtänyt henkäys on muuttua kirkaisuksi, kun hän on tippua rakennusmiesten kaivamaan suureen kuoppaan. Hän saavuttaa kuitenkin tasapainon ja pysähtyy taas kuuntelemaan. Raskaat askeleet kuuluvat yhä, nyt ehkä hieman kauempaa.
Hän katsoo nopeasti ympärilleen ja muistaa sitten, että vanhoja kierreportaita pääsee parvekkeelle, jonka oven saa helposti auki. Kuunvalo osuu johonkin kiiltävään, joka makaa maasta. Hän poimii rakennustyömiesten jättämän lastan mukaansa ja lähtee nousemaan kierreportaita. Askelten ääni on alkanut lähestyä.
Hän työntää lastan oven väliin ja nostaa sitä hitaasti. Yksi kerrallaan kaikki kolme vanhanaikaista salpaa liukuvat auki ja hän huokaisee helpotuksesta. Ovi heilahtaa raolleen kun hän livahtaa sisään ja vilkaisee samalla taakseen. Joku seisoo kuusen varjossa. Hiljaa hän lähtee hiipimään pitkin pimeitä käytäviä kohti kellaria. Sieltä ne eivät osaa etsiä häntä. Koulun alta hän voi kiertää takaisin toiselle puolelle ja kadota.
Hän pujottelee tuolipinojen välistä ensimmäiselle ovelle, joka aukeaa helposti. Kellarissa on vielä pimeämpää kuin muualla koulussa, mutta hän ei uskalla sytyttää valoja. Vanhasta muistista hän haparoi maalintuoksuisen pimeyden läpi seuraavalle ovelle ja vetää kahvasta. Tämä ovi ei kuitenkaan aukea, ei edes lasta avulla. Se on lukittu toiselta puolelta.
Hän sulkee hetkeksi silmänsä ja haparoi sitten vasemmanpuoleista seinää pitkin oviaukolle, jota puoliksi peittävä ovi on hajalla. Pimeässä haparoiden hän lähtee tutkimaan huonetta, muistellen samalla mikä tähän on johtanut.
Vuosi sitten kaikki oli vielä hyvin. Hän asui miehensä, ja pienen poikansa kanssa Vaasassa, he olivat onnellisia, mutta hänen miehensä ei ollut tyytyväinen heidän huonontuneeseen rahatilanteeseensa. Mies alkoi käydä iltaisin ulkona ja sanoi hänelle milloin olevansa keilaamassa, milloin kavereiden luona. Kun hän oli ihmetellyt rahan yhtäkkistä lisääntymistä, mies oli hymyillyt ja sanonut alkaneensa pärjätä. Hän oli uskonut. Rakkaus teki sokeaksi.
Muutaman kuukauden päästä mies oli tullut kotiin hakatun näköisenä kahden tummiin vaatteisiin pukeutuneen miehen kanssa. Kun hän oli keittänyt heille kahvia, mies oli tullut hänen luokseen ”Mene.” Mies oli sanonut. ”Hae poika ja mene. Äkkiä!”
Hän oli säikähtänyt ja ajanut Lahteen. Miehestään hän ei ollut kuullut tuon päivän jälkeen mitään, mutta niistä kahdesta tummiin vaatteisiin pukeutuneesta kyllä.
Muutama viikko oli kulunut epämääräisen rauhallisesti, mutta sitten hän oli huomannut, että heitä seurattiin. Nopeasti hän oli hakenut pankista rahat, jotka mies oli viime kuukausien aikana hämärästi hankkinut ja lähtenyt poikansa kanssa maasta. He olivat kiertäneet Latviassa ja asettuneet hetkeksi Prahaan, asuneet eri hotelleissa. Kun rahat olivat loppuneet, he olivat tulleet takaisin suomeen hänen synnyinseudulleen ja Johanna, hänen vanha ystävänsä oli auttanut heitä. Mutta ne olivat löytäneet hänet.
Huoneesta ei löydy toista ovea ja hän palaa sille ainoalle työntäen samalla kätensä laukkuun. Laukun pohjalla hänen käteensä osuu muovinen sydän, jonka heidän poikansa antoi hänelle. Hän puristaa sen nyrkkiinsä ja työntyy rikkinäisen oven läpi ensimmäiseen huoneeseen. Ainoa reitti ulos on se, jota pitkin hän tuli, mutta ennen kuin hän ehtii ottaa ensimmäisen askeleen kohti ovea, jokin iskee häntä kipeästi päähän. Hän kaatuu ja kengät ja laukku leviävät lattialle. Epätoivoisesti hän yrittää vielä väistää seuraavaa iskua, mutta se osuu maaliinsa ja vain hänen kirkaisunsa jää kaikumaan kivisissä huoneissa.
Seuraavana aamuna hänestä ei ole jäljellä muuta kuin lattialle tippuneet kengät ja laukku, jonka sisältö on levinnyt ympäriinsä. Mutta syvällä koulun alla, syvemmällä kuin mitä rakennustyömiehet kaivoivat, on hänen hautansa.