Teksti: Jenni Ojanen
Valkohai on vaarallisempi kuin leivänpaahdin. Niinhän sitä luulisi. Totuus on kuitenkin ihmeellinen. Hain hyökkäyksen kohteeksi joutuu vuosittain noin neljä ihmistä. Samassa ajassa viallisen leivänpaahtimen aiheuttamiin sähköiskuihin kuolee satoja ihmisiä.
Mihin perustuu valkohain maine tappajana? Ovatko siihen syynä omassa päässämme virtaavat kemikaalit vai jokin opittu malli? Mitä maine oikeastaan on? Rahaa ja julkisuutta tai kunnioitusta ja valtaa? Kenties pelkoa? Voiko sitä mitata numeroin tai kosketella käsin?
Jokaisella meistä on jonkinlainen maine. Se on luultavasti hyvin erilainen riippuen siitä, keneltä kysytään. Paras ystäväsi ja isoäitisi tuskin kertoisivat sinusta samoja asioita. Naapurintäti voi hyvinkin pitää sinua törkeyksiä latelevana rellestäjänä. Omien vanhempiesi mielestä taas olet ihanin olento maan päällä.
Perustuuko maine loppujen lopuksi suuren yleisön yhteiseen mielipiteeseen? Murrosikäiset nuoret yrittävät kiihkeästi rakentaa itsestään jonkinlaista kuvaa. Hyvin harvat heistä taitavat onnistua toivomallaan tavalla. Ihmiset näkevät sen, mitä haluavat. Niinhän se on mennyt ennenkin, miksei siis nykyäänkin?
Äänestäisitkö eduskuntaan talousrikollista? Ehdokashan on selvästi kykenemätön hoitamaan raha-asioita. Vanhojen tekojen seuraukset vainoavat ikuisuuksiin. Huono maine leviää nopeasti, eikä sitä voi hallita. Uskaltaako ihminen uskoa parannukseen? Mitä tapahtuu, jos ehdokas pettää luottamuksesi? Pahimmillaan sinuakin aletaan katsoa kieroon.
Poliitikkojen lisäksi julkisuus, erityisesti hyvä sellainen, on tärkeää median parissa työskenteleville ihmisille. Ei taida heilläkään olla helppoa. Elokuvia ei katso kukaan ja albumit jäävät hyllyille hapettumaan, jos huulien välistä on lipsahtanut jotain loukkaavaa. Ihmiset ovat niin äärettömän herkkiä kaikelle erilaiselle.
Japanilaiset pelkäävät kasvojensa menetystä enemmän kuin ketkään muut. Johtuuko se pelkästään heidän kulttuuristaan? Länsimaissa taas pidetään USA:ta itsestäänselvänä johtajana maailmassa. Mistä tällainen asenne on saanut alkunsa? Uskoisin, että jokaisella väitteellä on edes jonkinlaista totuuspohjaa. Toisaalta väite ilman argumentteja on arvoton.
On sanottu, että jokainen ihminen tulee saamaan elämänsä aikana 15 minuuttia parrasvaloissa. Katsoessasi TV:tä, toivotko olevasi itse siellä? Oletko miettinyt, miten kävisi rakkaiden ystäviesi uusien julkkiskavereidesi viedessä kaiken aikasi? ”A friend in need is a friend in deed” kuuluu eräs sananlasku Lontoon murteella. Hyviä ystäviä ei saa käden käänteessä. Uhraatko kaiken hetken huuman takia?
Miten uskallan luottaa sokeasti lääkäriini, jollen luota edes ystäviini? Miksi pelkään hammaslääkäriä? Mikä on pahinta, mitä minulle voi siellä tapahtua? Saatan saada piikin poskeeni. Ovatko vanhempani syövyttäneet aivoni poimuihin kaiken, mitä suollan suustani, kuten naurettavan hammaslääkäripelon? Ymmärrän kyllä realiteetit, mutta en pysty hyväksymään niitä.
Lääkärit, poliitikot, bussikuskit ja opettajat ovat luotettavia. Heillä on luotettavan ihmisen maine. Voiko tavallinen kadunkuluttaja pitää jokaista tapaamaansa lääkäriä luotettavana? Yksikin mätä omena kopassa pilaa koko astian sadon. Tämä mätä omena tuhoaa samalla sekä omansa että koko ammattiryhmänsä maineen ainakin yhden ihmisen silmissä, joka eittämättä jakaa kokemuksiaan lähimmäistensä kanssa. Niin kaikki, jotka minä tunnen, tekisivät.
Oman arvonsa varsin hyvin tietävät ainakin maailmanlaajuiset tuotemerkit kuten esimerkiksi Coca Cola ja Adidas. Näillä brändeillä on omat vakaat kannattajansa, eikä näitä multikansallisia yhtiöitä paljoakaan haittaa, vaikka pullosta tai kengästä löytyisikin yksi vaivainen hiiri. Erityisesti teini-ikäiset, jotka istuvat sekä omiensa että vanhempiensa rahakukkaroiden päällä, ovat merkkiuskovaisia. Tunnettujen brändien ympärille on kietoutunut niin monisäikeinen verkko, ettei se katkea pienistä vastoinkäymisistä. Miten ihmiset pystyvät olemaan huomioimatta asioiden negatiivisia puolia? Johtuuko tämä jälleen kerran vankkumattomasta maineesta?
Ensivaikutelman muuttaminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Muistan edelleen sen päivän, kun tapasin ensimmäistä kertaa nykyisen parhaan ystäväni. Siitä on jo 13 vuotta. Tapaus on syöpynyt verkkokalvoilleni pysyvästi. Ensivaikutelmasta ilmeisesti alkaa maineen rakentuminen, mutta mitä ihmettä siitä jää käteen? Me itsehän emmehän tee mitään sillä tiedolla, miten meitä kuolemamme jälkeen arvioidaan. Maine voi silti jatkaa kehitystään, kuten esimerkiksi Elviksellä. Hänestä löytyy edelleen uusia puolia ja hänen työnsä vaikuttaa yhä miljooniin ihmisiin. Miten kerran luotu maine pystyy pitämään pintansa tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa?