Etusivu
Toimitus
Pääkirjoitus
Päänavaus
Syntyjä syviä
Uutisia ja tapahtumia
Kalukukkaro
Kulttuuri
Urheilu
Valokuvat ja videot
Rehtorin palsta
Opon palsta
VIP
Ikkuna ulkomaille
Oppilaskunta
Mappi Ö
Arkisto

Rehtori lähti eläkepäiville

Teksti: Iikka Yli-Kuivila

23.2.2007

 

Päivä valkeni kirkkaana ja pirteän pakkasen puolella. Suuri päivä edessä – ja mikä lukiolaisten sydämiä niin lämmittääkään – ja lyhyt päivä. Kouluun muutamaksi tunniksi ottamaan osaa ensimmäisille tunneille ja rakkaan rehtorimme, Kleemolan Jussin läksiäisiin.

 

Juhlallisuudet alkoivat kellon ollessa 11. Luokista ja henkilökunnasta oli valittu pari edustajaa kunniakujaan, joka ryhmittyi koulun etuovelle johtavan punaisen maton ympärille. Käsissään osallistujilla oli suksia, sauvoja, karttakeppejä sekä monoja. He olivat valmiita tekemään kunniaa Jussille, joka oli saapuva piakkoin. Useimmat pukeutuivat toppatakkeihin tai tuulipukuihin, mutta joukossa nähtiin myös erikoisempia edustajia, kuten kaksi pukuun ja aurinkolaseihin sonnustautunutta agenttia.

 

Jussi saapui viiden minuutin sisällä sulavan tyylikkäällä Cadillacilla. Tässä vaiheessa kunniakujan jäsenet nostivat kättä pidemmät kunniantekovälineensä korkealle muodostaakseen kujalle katon. Jussi hymyili ja kiitteli kävellessään punaista mattoa pitkin kouluun sisälle. Jussin astuessa ovista sisälle alkoi puhaltimien upeasti sovittama patrioottinen soitanto, joka lämmitti varmasti useimpien sydämiä.

 

Seuraavaksi oli vuorossa kahvi- ja kakkutarjoilu oppilaillekin. Koulu aivan säkenöitsi puhtautta ja tarjoilijat palvelivat ystävällisesti leppoisasti etenevää jonoa, josta pystyi onnittelemaan ja rupattelemaan Jussin kanssa niin halutessaan.

 

Juhlat jatkuivat, mutteivät oppilaiden osalta. Opettajakunnalle ja kutsuvieraille oli vielä salissa oma tilaisuuteensa, johon allekirjoittanut ei ottanut valitettavasti osaa.

 

 

PS. Katso kuvia läksiäisistä kuvagalleriasta!