|
|
|
|
SijoitusvihjeitäTeksti: Markus Kortesmäki Kalukukkaron runko, taloutta yleisesti ruotiva artikkeli, saattaa pienestä lukiolaisesta jolloinkin tuntua liian teoreettiselta, hankalalta ymmärtää ja sen opetuksia voi jolloinkin olla vaikeaa soveltaa käytännössä. Tämä Kalukukkaron osio kuitenkin edustaa konkreettisuutta ja käytännönläheisyyttä; tämän osion avulla Sinä, lukiolainen, voit pian pehmentää lompakkoasi nipulla seteleitä, kirjoitella huoletta mielin määrin šekkejä ja syöttää säästöpossusi kylläiseksi. Pyrimme myös itse testaamaan antamamme vihjeet mahdollisuuksiemme mukaan. Vaikka sijoitusvihjeemme ovatkin tarkkaan tutkittuja ja toimiviksi havaittuja, me, Kalukukkaron toimitus, emme ota vastuuta mistään lukijoidemme tekemisistä. Mikäli Kalukukkaron innoittamana sijoitat koko omaisuutesi, ja vihjeemme pettääkin, älä soittele toimituksen puhelimeen keskellä yötä; mikäli vaimosi aloittaa Kalukukkaroa luettuaan selibaatin, älä tule vokottelemaan toimituksemme vaatenaulakkoa. Vastuu on Teillä. Sijoitusvihjeet-osio koostuu kahdesta elementistä: Sukanvarsivihje ja Riskivihje. Ensimmäistä vihjettä seuraten tuotto saattaa jäädä pieneksi, mutta alhainen on myös riski pääoman vähenemiseen, toista noudattaen voitot saattavat olla suurempia, mutta niin myös mahdollisuus menettää rahansa. Sukanvarsivihje: Summa: 200 €:sta eteenpäin. Kohde: Imagosi. Tänä huomiotalouden aikana on tärkeää antaa työnantajalle positiivinen imagollinen vaikutelma. Mikäli astut työhönottajan eteen sääret sänkisinä tai jakaus vinossa, piirtyy mustaan vihkoon kohdallesi pitkä miinus. Tärkeää onkin, että poistat kaikki mahdolliset lävistykset (paitsi timanttikorvakorut, mikäli olet naaras) ja umpeutat reiät. Poistata myös tatuoinnit ja epäkorrekti hiustyyli. Näillä avuilla olet jo huomattavasti houkuttelevampi kuin punkkari tai hoppari edelläsi – puhumattakaan korkeasta ammattitaidostasi ja vankasta itseluottamuksestasi. Toimituksen koesijoituksen tuotto: Kuten edeltä kävi ilmi, ei toimituksellamme ole mahdollisuutta koesijoitukseen. Riskivihje: Summa: Vuosittain noin 3500 € + n. 11 € + n. 0,10 €. Kohde: Imagosi, kanisteri bensiiniä, tulitikkuja. Kun vihdoin saat työpaikan, on sinulla mahdollisuus kohottaa henkistä asemaasi imagoparannuksella. Paras keino tähän on pukeutua jokaisena työpäivänä eri vaatteisiin. On suositeltavaa myös vaihdella tyyliään mahdollisimman paljon. Tehokkaasti työtovereidesi arvostelukykyyn vaikuttavat mm. neonvärit, liituraitapuvut ja räikeät solmiot. Tärkeä osa suunnitelmaa on myös tuhota vaatteet mahdollisimman täydellisesti esim. polttamalla. Toimituksen koesijoituksen tuotto: Kuten edeltä kävi ilmi, ei toimituksellamme ole mahdollisuutta koesijoitukseen. |
|
Päivitetty 11.03.2007
|