Kevyttä kenttäfeminismiä

Teksti: Kalle Yli-Koski

Tunnetun feministin Virginia Woolfin kynäilemä tilanne- ja juoninovellin piirteitä yhdistelevä tiivistunnelmainen pikkuteos Perintö on lyhyt kertomus poliitikko Gilbert Clandonista, jonka vaimo on juuri jäänyt auton alle. Tuore leski pääsee viimein lukemaan vaimonsa salaiset päiväkirjat, joiden sivuilta paljastuu, että Angela heittäytyikin liikenteen kuolettavaan kurimukseen tahallaan; hänen rakastajansa, pariskunnan sisäkön veli, teki itsemurhan vain muutamia päiviä aiemmin.

Novelli sijoittuu selvästi Englantiin; siinä viitataan Mansion Housen päivällisiin ja siihen, että Gilbertistä olisi voinut ja voi vieläkin tulla pääministeri. Ajankohdan määrittäminen on hieman vaikeampaa, mutta autot kielivät novellin sijoittuvan viime vuosisadalle. Jos kyseessä olisi joku muu maa kuin Englanti, sisäkkö viittaisi luultavasti aikaan ennen 1950-lukua, mutta brittien patavanhoillisuuden ja edelleen voimissaan olevan luokkayhteiskunnan tuntien se ei todista mitään. Suurin piirtein samasta aikakaudesta antaa kuitenkin vaikutelman myös B. Millerin vanhakantainen, marxistinen sosialismi, sillä työväenaatteen suuria teorioita tosissaan julistavia agitaattoreita on nykyään harvemmassa kuin raittiita siperialaisia. Tapahtuma-ajan konteksti ei Perinnössä kuitenkaan ole missään pääroolissa; Woolfin feminismiä voisi kai kutsua ajattomaksi.

Woolf kirjoittaa sujuvasti yltyen loppupuolella peräti dekkarimaiseen tyyliin. Kertoja on ulkopuolinen, mutta katselee maailmaa kuitenkin ikään kuin Gilbert Clandonin olan yli. Ministerismies uppoutuu vaimonsa päiväkirjoihin ja käy samalla läpi koko heidän suhteensa alun auvosta shokeeraavaan loppuun asti. Esitystapa on yhtä tiivis kuin tarina itsekin.

Gilbert on suhteessa hallitseva, suojeleva osapuoli, Angela taas hieman hyväntahtoinen hölmö, jota sivistämällä mies voi tuntea itsensä tärkeäksi. Angela on edustusrouva, jonka elämäntehtävä on - Barbara Bushia mukaillen - ”ihailla Gilbert Clandonia.” Pariskunnan varsin kitkaton, onnellinen yhteiselo jatkuu tällaisena, miehen poliittisen uran leimaamana, epämääräisen pitkän ajanjakson, mutta Woolf siirtää vähitellen huomionsa Gilbertin aviollisesta ylpeydestä Angelan elämän tyhjään tylsyyteen, johon eivät miehen pyrkimysten vuoksi lapset sovi. Töihin vaimo kuitenkin puolitotisen kinailun jälkeen pääsee, ja Pandoran lipas aukeaa.

Novellin voisi nähdä kuvauksena länsimaiden tasa-arvoistumisesta yleensä. Gilbert symboloi miehiä; kodin ulkopuolisessa maailmassa mahdista ja mammonasta vuosisatoja kamppaillutta sukupuolta. Angela edustaa naisia, joiden paikka on perinteisesti ollut vakaasti kotilieden ääressä. B.M. on tasa-arvokehityksen, naisten työelämäänsiirtymisen ja kaikkinaisen vapautumisen houkutus, joka saa vuosisataiset sukupuoliroolit murtumaan. En ole varma, onko Woolf tarkoittanut myös lopun allegoriaksi. Siinä ympäröivän yhteiskunnan jäykät normit pysäyttävät liberalisoitumisen, mutta toisaalta sen pysähtyminen osoittautuu Pyrrhoksen voitoksi; myös vanhojen voimien elämä käy kestämättömäksi, kun he ottavat aiemmin alistetuilta läheisiltään pois ne oikeudet, jotka nämä ovat kerran saavuttaneet.

Perintö on selvästi feministinen novelli, joka ei kuitenkaan saa näinkään punaniskaisen sovinistiarvostelijan otsasuonta pullistelemaan; asetelma on loppujen lopuksi varsin uskottava ja "värin" tunnustaminen vain lisää tenhoa kuin Michael Mooren dokumenteissa ikään. Novelli ei turhia rönsyile, vaan pysyy tiukasti asiassa. Ainoa, missä Woolf lyö minun kohdallani kirveensä kiveen, on sympatioiden lataaminen Angelan puolelle. Omahan oli vikansa, kun lähti nykyaikaista vertausta käyttääkseni ”suureen seikkailuun karvanoppa-Nissanin takapenkillä.” Naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin.