|
|
|
|
Matti Teksti: Niina Alavillamo Lähdin katsomaan Aleksi Mäkelän ohjaamaa, ex-mäkikotkasta kertovaa elokuvaa ilman suurempia odotuksia. Löyhästi tositapahtumiin perustuva elokuva oli kuitenkin varsin viihdyttävä, vaikka hyppyrimäkien legendan tarinan olisi voinut kertoa ehkä vähän lyhyemminkin. Pitkästä kestosta huolimatta elokuvassa näytettiin vain yksi hyppy, alkoholia ja juhlimista sitäkin enemmän. Mielestäni teini-idoliksi mielletty Jasper Pääkkönen teki hyvän roolisuorituksen Matti Nykäsenä ja Peter Franzen oli ajoittain hauska ”managerina”. Myös Kari Hietalahden hahmo oli huvittava karaoke-esityksineen. Kaiken kaikkiaan elokuva antoi Matista paljon sympaattisemman kuvan kuin juorulehdet. Matti Nykänen kuvataan mestarihyppääjänä, jonka menestyksestä kaikki yrittävät hyötyä. Varsinaiseksi mestariteokseksi tätä elokuvaa ei voi sanoa, mutta se ei varmaan ole ollut tavoitteenakaan. Elokuvan parasta antia olivatkin ehkä Matin legendaariset lausahdukset. ”Elämä on ihmisen parasta aikaa” |
|
Päivitetty 11.03.2007
|