”Ulottumattomissa”

Koonnut Sari Toivakka 

Ryhmä 2.a runoili äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla 3. Sanataiteilu osoittautui vaikeahkoksi, mutta haastavaksi lajiksi. Syntyneistä teksteistä voi löytää runokielen ominaispiirteitä, vertauksia, riimejä, äännemaalailua, symboleita, metaforia ja muita hienouksia – aivan kuten ammattirunoilijoidenkin töistä. Ryhmän runot ovat kokeiluja. Osa niistä on hyvinkin kepeitä kielileikkejä, osa taas melkoisia taidonnäytteitä. Lukekaa ja nauttikaa, ihastukaa ja vihastukaa!

 

 

 

Eräs muurari keskellä Kurikkaa,

nostella yritti murikkaa.

Onnistunut ei.

Kivi voiton vei,

piti vedosta satanen pulittaa.

 

Käy tieni kohti Lauhaa,

metsän hiljaisuutta ja rauhaa.

Sieltä löytyy mustikkaa, lakkaa

käki innoissaan puuta hakkaa.

On rattoisaa kulkea pitkin pitkospuiden nauhaa.

 

Anteeksi

 

Ulottumattomissa,

   mutta ei kaukana

Rakastan

   mutta en sinua

Tarvitsen

   piilotettua autiomaata

 

En odota

   anteeksiantoa

Oikein tein

   mutta väärällä tavalla

Ruusut

   eivät kuki talvella.

 

Hiljaisuus mustelmilla.

Lohkaistaisiinpa

siitä pala.

Voisit edes

taas katsoa minua.

 

 

Heti sitten vielä naapurissa leikin.

Koulupäivät loppuivat ennen kuin ehtivät totisesti edes alkaa.

Koulun jälkeen ei ollut kuin vapaa-aikaa.

Läksyt eivät stressanneet, kokeista ei ollut tietoakaan!

 

Totisesti on tahti muuttunut!

Läksyt painaa, hyvä jos ehtii kaikkea hoitaa.

Vapaa-aikakin siinä samalla lyhenee.

kesätyötkin lomat syö, kylläkin samalla palkitsee.

 

Toivotaan tulevaisuudelta enemmän!

 

 

Pizza

nautittavan herkullinen

syö, pureskele, nauti!

makoisa, suussa sulavan herkullinen

-         pizza.

 

 

Vapaus

kalteriton vankila.

Avaamme kaikki lukot,

mutta minä jään sisään.

Turvaan.

 

 

 

Ei oo mulla mitään,

ei stereoita,

ei televisioita,

ei mikroaaltouunia

eikä videonauhuria.

 

On mulla kurjaa!

Ei oo eres runokirijaa.

 

Ei ole.

 

 

 

Menetetty yöuni

 

Aamulla kasvot väsyneet

ei unta laisinkiaan.

Päivällä silmät eksyneet,

ei keskittyneet ollenkaan.

Yöuni kesken jäänyt,

vesi pivän mennessään.

Aamu huonosti käyntiin lähtenyt,

antoi väsymyksen yksistään.

 

 

 

Ukko kaukana Kuopiosta,

nautiskeli nuotiosta.

Makkaraa nuotiolla paisteli,

maasta mustikoita maisteli.

Tiedä sitten tuosta.

 

 

Lapsuuden leikit

 

Kun koulutyö totinen

alkoi yhdeksänvuotinen,

pikkuautot ja nukenrattaat

jouduimme unohtamaan.

 

Koulukirjat ja opettajat

tuhosivat lasten leikit.

 

Opettajan tummat meikit

ja tuima katse saivat jääräpäätkin

oppimaan.

 

Kun kotiin pääsimme

pikkuautot ja nukenrattaat

jälleen esiin kaivoimme.

 

 

 

 

Mies kauhajokinen

-         sen tuntee jok`ikinen.

Puukkoa heilutti Krouvissa

oli elämänsä voimissa.

Elämä hänellä ikuinen.

 

 

 

Onni on koti.

Onni on perhe.

Onni on raha.

Onni on auto.

 

Ilo on ystävä.

Ilo on tv.

Ilo on puhelin.

 

Rauha on rakkaus.

Rauha on veljeys.

Rauha on viikonloppu,

Rauha on puhumattomuus.

 

Riemu on syntymäpäivä.

Riemu on loma.

Riemu on laihdutuspilleri.

Riemu on lottovoitto.

 

-         tai niin ne sanoo.

 

 

 

 

Eräs poika Oulusta

karkasi pois koulusta.

Ei ollu sillä paljon järkee

rupes kalastaan särkee,

mutta tykkäs se ainakin joulusta.

 

 

 

Sä vannoit ikuista rakkautta

mulle.

Mä uskoin sua

ja luotin suhun.

Mut yks päivä mä näin,

kun sä kuljit kadulla

-         käsikkäin.

Ilman mua.

 

 

 

Elämä

ohikiitävä,

mutta silti niin mahtava.

En vaihtais sitä pois

Elämä.

 

 

 

Kuvaamataito on kuin maito

virkistävää ja nautinnollista!

Sitä voi harrastaa

aina kun olo karrastaa.

Se auttaa jaksamaan

tuo aina uuteen satamaan.

 

 

Satama

 

Meidän menneisyytemme,

kaunistako?

Huteraa keinuntaa laineilla

   Olit mun

       luulin.

 

Väitit sinäkin niin.

Tuo laiva ei saavu

      enää koskaan

tähän satamaan.

 

Nosta ankkuri! Lähde!

Seilaa toiseen laituriin!

 

 

 

Sebastian, kuuluisa, Imatralta

halusi kuulostaa Sinatralta.

Lauloi ja päätään aukoi.

Kuulijat vain happeaan haukkoi.

Minä ainakin korvani suljin

-         ihan vain varalta.

 

 

 

Päivitetty 11.03.2007