Avaruusseikkailu 2004

Kauhajoen Lukion Avaruushallinto LUSA tiedottaa!

Koulumme kansallinen kunnia on palautettu! Lukio on voittanut kiilausjuoksun avaruuteen.

Avaruusseikkailu 2004 käynnistyi 21. huhtikuuta, kun Kauhajoen lukio heräsi shokkiuutiseen: Suupohjan Ammatti-instituutti oli laukaissut ensimmäisen amisnautin liikenneympyrän ylittävälle radalle. Jo edellisellä viikolla lukion salainen palvelu oli saanut tietoja, joiden mukaan ammattikoulu kokeili parhaillaan miehitettyä avaruuslentoa Simo Tolvasen hamppuviljelmältä näpistetyllä variksenpelättimellä. Amiksen nöyryyttävä, riekkuva propaganda sai nyt kuitenkin opiskelijain syvät rivit raivoihinsa, ja koulun johdon oli pakko toimia, ennen kuin äärilukiolaiset ottaisivat lain omiin käsiinsä.

Suuri Valkoinen Opetusneuvos Jussi Kleemola kutsui matemaattisten ja luonnontieteellisten aineiden opettajat kriisikokoukseen intiaanitelttaansa. Valtaistuimeltaan rehtori Kleemola julisti lukion näyttävän vielä huhtikuun aikana, mistä kana pissii. Samalla hän kehotti kiehuvia kansanjoukkoja rauhoittumaan muistuttaen, ettei kristilliseen etikkaan kuulu amistukseen amistuksella vastaaminen. Kokous päätti yksimielisesti äänin 4-3 Lukion Avaruushallinnon LUSA:n perustamisesta ja siitä, että läsnäolijat toimivat yksi kaikkien ja kaikki yksien puolesta. Tavoitteeksi asetettiin lukiolaisten lähettäminen Auringon pinnalle.

LUMA-pesään pystytettiin pikavauhtia Jussi F. Kleemola Space Center. Isänmaallisen uhrimielen täyttämät opettajat raatoivat yötä päivää puolitoista tuntia saaden seiniltä revityistä tapeteista ja yhteiskoulun opettajain autonrenkaista lopulta kokoon ympäristöystävällisen ekoraketin, joka Tuomas Yli-Kokon koiran mukaan ristittiin Tshernobyl 11:ksi.

Kun rakettia vielä rakennettiin, aloitti LUSA:n henkilöstöpäällikkö Heikki Luoma suuroperaation kootakseen pelottoman miehistön Aurinkoon lähetettäväksi. Ainoita vapaaehtoisia olivat Kaluverkon tarunhohtoiset reportterit Vesa Ojaniemi ja Kalle Yli-Koski, jotka olivat ovelasti vaihtaneet LUSA:n toimiston oveen kyltin ´´siivouskomero´´ ohjaten kurjat wannabe-astronautit lukion alla sijaitseviin leijonahäkkeihin ja alligaattorialtaisiin.

Antilukiolaiset provokaattorit ovat jo ehtineet väittämään Auringon-matkaa lavastukseksi. Tämän aidon kuvan luulisi hälventävän kyynisimpienkin epäilijöiden mielikuvituksessa syntyneet pelot. Kuva on otettu Auringon pinnalta, Tshernobyl 11 taustalla.

Perjantaina 23. huhtikuuta 2004 kello 17.45 sinkoutuivat urhoolliset kalunautit matkalle kohti Aurinkokuntamme keskipistettä. Hyppy hyperavaruuteen onnistui, ja lauantaiaamuna kuultiin LUSA:n komentokeskuksessa päätoimittaja Vesa Ojaniemen sanat, jotka tämä lausui astuessaan Auringon pinnalle: ´´Tämä on pieni askel lukiolaiselle, mutta suuri harppaus avoimille oppimisympäristöille.´´ Auringon maisemat ovat kalunauttien mukaan vaikuttavia; siellä täällä risteilee tiineitä, minkkimäisiä avaruushirviöitä ja Valmet-merkkisiä lentäviä lautasia.

Aurinkomatkan tulokset ovat ylittäneet odotukset, ja ensi syksynä onkin alkamassa oppilasvaihto lukion ja Auringon välillä.

Kauhajoen Lukion Avaruushallinnon tiedotus päättyy täältä tähän. Ja lopetetaan sinne, mistä aloitettiinkin, eli Villiin Länteen.

-Tämä tositarina on ilmestynyt aiemmin koulumme aamunavauksessa maanantaina 26.4.2004-

 

Päivitetty 11.03.2007