Rorate, caeli desuper!

Näin on jälleen Kaluverkon elämä kummunnut kesätauosta uuteen kukoistukseen. Caesar subegit Galliam, Nicomedes Caesarem, niin kuin meillä Kaluverkossa on tapana sanoa. Käännekohtaan kuuluu myös uudistuminen. Päätoimittajamme Vesa Ojaniemi on siirtynyt toisiin tehtäviin, ja hänen tilalleen on valittu uusi, narsistinen päätoimittaja. Sanomattakin lienee selvää, että abiturienttina hän on tosin pelkkä siirtymäkauden johtohahmo, jonka seuraaja valittaneen jo keväällä – toimituksemme riveihin astuneiden ykkösten toimesta. Näin ollen allekirjoittanut voi kaikessa rauhassa torjua paineet Kaluverkon opin uudelleenarvioinnista ja pitäytyä äärikonservatiivisella linjallaan: tyhmä absurdismi jyrää ja Paintilla editoidut kuvat on hassuja! Älkää kuitenkaan huolehtiko; toimituksensisäisen urkkija- ja suosikkijärjestelmän luominen on hyvässä vauhdissa.

On ollut suurenmoinen kunnia saada työskennellä koulumme verkkolehdessä aivan sen historian alkuhämärästä alkaen. Kuinka voisimme ikinä unohtaa Hillomiehet, uraauurtavat VIP-artikkelit, nahkiaisraportit ja viimevuotisen uutuuden, Kalukukkaron? Puhumattakaan alati laadukkaista sarjakuvistamme, jotka vaalivat tämän taidemuodon länsimaisia perinteitä samaan aikaan, kun Japanista vyöryy tuota tuhannesti kirottua mangaa meidänkin sarjakuvamarkkinoillemme.

Paljon on lukiossamme tapahtunut sitten viime numeron, ja kaikessa tässä on Kaluverkko elänyt mukana. Esim. talonmies Olli murtaa sukupuolirooleja hoitovapaalla, ja hän jos kuka ansaitsee siksi tulla haastatelluksi sivuillamme – Olli on Kaluverkon lokakuun VIP! Me, pääkirjoittaja, haukumme ja kehumme jälleen yhdentekeviä amerikkalaisia viihde-elokuvia. Markus M. Kortesmäki jakaa taloustietoaan Kalukukkarossa, ja myöskin uutisista ja tapahtumista ovat toimittajamme ahkerasti raportoineet. Villi uutuus on HoroSkooppi.

Joulu tulla jollottaa. Lukekaamme kaikki lusmuilumme sovitukseksi viisikymmentä Ave Caesaria ja odottakaamme Kaluverkon seuraavaa numeroa. Siihen asti:

Froh, wie seine Sonnen fliegen
Durch des Himmels prächt'gen Plan,
Laufet, Brüder, eure Bahn,
Freudig, wie ein Held zum Siegen.

Calixtus I

 

Päivitetty 11.03.2007