Joko – tai vai sekä – että?

Teksti: Suvi Kähärä

Jos joku kysyy kuulumisia, vastaus on aina ”hyvää”, vaikka oikeasti jokainen haluaisi kertoa tutuille päivän tapahtumista muutakin kuin vain tylsän tavallisen adjektiivin. Luovuus on kuollut. Kaavamaisuuden tuulet puhaltavat ankarammin kuin koskaan. Yleinen mielikuvituksettomuus leviää ympäri maailmaa kuin rutto. Omille ajatuksille ei tunnu olevan tilaa sääntöjen ja kaavojen maailmassa.

Kultainen keskitie kuormittuu liikaa. Ihmiset valitsevat neutraalin toimintamallin leimautumisen pelossa. Omia mielipiteitä ei saa olla, sillä se olisi erilaista. Me haluamme sekä olla samanlaisia muiden kanssa että noudattaa vanhoja yhteisiä perinteitä ja vastustaa radikaaleja ajatuksia. Teemme myönnytyksiä, ja mutisemme vastauksen hiljaa kuuroille korville. Mustavalkoisen värikkäästä maailmastamme on tulossa tylsän harmaa. Ihmisen persoonallisuus ja erilaisuus kuuluvat historiaan. Kaikki on sekoitettu harmaaksi kokonaisuudeksi.

Valitseminen on vaikeaa. Pitäisi osata sekä nähdä asioiden hyvät ja huonot puolet että vertailla vaihtoehtoja. Elämäämme mahtuu monia valintatilanteita: On valittava työpaikka, aviopuoliso ja muita elämää suurempia asioita. Toisinaan ihmiset valitsevat järjenvastaisesti useampia vaihtoehtoja. Esimerkiksi menen huomenna sekä kouluun yhdeksäksi että nukun kymmeneen. Kuinka se voisi käytännössä toimia? ”Kompromissiratkaisut” muodostavat joskus loppumattoman paradoksin, jossa kaikki osapuolet kärsivät. Emme voi palvella kahta jumalaa tai valita useampaa puolisoa. Meidän täytyy oppia valitsemaan! Kultaista keskitietä ei ole olemassakaan, vaikka niin monet kulkevat sitä pitkin. Oikeasti on vain tehtävä valintoja: puolesta tai vastaan, oikein tai väärin, joko – tai.

Lapsuudesta asti meille julistetaan kaavamaisuuden sanomaa. Koulussa opettajat etsivät vain yhtä oikeaa vastausta. Jos lapsi ajattelee jotain muuta, vastaus on auttamatta väärin, vaikka se olisi sama asia vähän eri sanoin. Juuri näin omat ajatukset kuolevat, ja ajatusmaailma mukautuu kaavamaisuuteen. Koulukirjat opetellaan ulkoa, ja muita kirjoja ei edes lueta. Sivistymättömyyskin lisää mielikuvituksettomuutta. Kirjoja lukemalla voi oppia näkemään uusia, erilaisia vaihtoehtoja ja jopa rohkaistua tekemään jotain uutta.

Aivottomat tietokonepelit ja TV-sarjat vielä lisäävät vettä myllyyn. Ihmiset tuijottavat ruutua kunnes silmät muuttuvat neliönmuotoisiksi ja aivot sulavat mössöksi. Kirkon jumalanpalvelus on samanlainen joka sunnuntai, ja radiossa soitetaan joka päivä samat kappaleet. Jokaisesta päivästä pyritään tekemään mahdollisimman ”tavallinen”.

Kun katson ympärilleni, näen tahdottomia ihmisiä, jotka pyörivät ympäri loppumattomassa oravanpyörässä. Päivästä toiseen veljeni tuijottavat tietokonetta, äitini raataa töissä ja naapurini siivoavat. Kaikki on niin kaavamaista. Tiedän aina, milloin tuttavani ovat kaupassa tai naapurini ulkona koiran kanssa. Elämämme pyörii kellon ympärillä niin tiukasti, ettei meille jää aikaa ajatella, rentoutumisesta tai mietiskelystä puhumattakaan. Ovatko ihmiset edes onnellisia minuuttiaikataulujen ja mielikuvituksettomuuden keskellä?

Ihmiskunnan tulevaisuus näyttää synkältä. Meistä tulee koneita. Vain kyky luovaan toimintaan ja ajattelu erottavat meidät eläimistä. Jos meistä tulee ajattelemattomia ja kaavamaisia koneita, vajoamme eliökunnan luokittelussa pohjamutiin. Eläimetkään eivät elä vain kaavojen varassa. Kaavat luotiin aluksi tuomaan tuttua turvallisuutta, mutta nykyään niistä on tullut elämäntapa. Aamulla heräämme samassa paikassa samaan aikaan. Sama päivärytmi muuttuu kuukausirytmiksi ja vuosikymmenrytmiksi. Kukaan ei edes kaipaa vaihtelua! Mieluummin vaellamme zombeina päivästä toiseen massan mukana, kuin rasitamme aivojamme käyttämällä mielikuvitusta. Miksi näin on käynyt? Onko parempi tyytyä siihen, mitä on, vai tavoitella kohti uusia haasteita? Mielestäni onnellisemman tulevaisuuden toivossa voisi käyttää edes vähän energiaa aivotyöhön!

Eikö luomakunnan kruunun tarvitse ottaa vastuuta teoistaan? Olemme jo tuhonneet sademetsiä ja saastuttaneet ilmakehän. Täytyykö meidän vielä pilata oma ihmisyytemmekin? Valinta on meidän. Joko jatkamme elämää näin tai yritämme pelastaa sen, mikä on pelastettavissa. Jos yritämme valita molemmat vaihtoehdot, pilaamme varmasti kaiken. Jos käytämme rohkeasti mielikuvitustamme, voimme kenties pelastaa maailman. Mielikuvituksen avulla voimme esimerkiksi luoda uutta teknologiaa, joka ratkaisee maapallon ympäristöongelmat. Pienetkin asiat ovat tärkeitä. Pienistä valinnoista seuraa isompia valintoja, ja lopulta mielikuvitus voittaa kaikki ongelmat. Meidän ensin täytyy vain valita: joko – tai.

Mikä sitten on ”ehkä”? Se kallistaa mielipiteen jo toiselle puolelle. Sanaan liittyvän epävarmuuden saa kitkettyä pois yrittämällä. ”Ehkä” on ihmiskunnan toivo. Ehkä vielä joskus saamme paremman maailman, jossa jokaisella on mielipiteitä. Ehkä joskus kaikki ilmaisevat vapaasti itseään ja unohtavat kaavamaisuuden. Ehkä…

Onneksi Luoja on suonut meille vapaan tahdon ja kyvyn ajatella. Tiedostettuamme ongelman laajuuden saamme valita: Joko seuraamme modernin elämän yksitoikkoista tietä turmioon tai revimme itsemme irti ajan kahleista uskaltaen ajatella omilla aivoillamme.