Koulupuku - kuuma puheenaihe

Tänä muutoksen ja epävarmuuden aikana joillakuilla heikohkolahjaisilla ihmisillä on suuri tarve erota massasta eli poiketa jollain tapaa ympäröivästä ihmisjoukosta. He tahtovat luoda oman, erilaisen imagonsa. Tähän on lukuisia syitä: tietenkin riikinkukkoilmiö eli vastakkaisen sukupuolen huomion haku, pelko yhteisössään huomiotta jäämisestä ja sitä kautta taustalle joutumisesta tai pelkkä epävarmuus itsestään ja halu todistaa itselleen olevansa jotain poikkeuksellista.

Tämä erottautuminen tapahtuu lähes aina pukeutumisella, koska ihmisillä, jotka kokevat olevansa tällaisen itsekorostuksen tarpeessa, on harvoin muutakaan tapaa: Mielipiteiden tai asenteiden muuttaminen johtaisi jälleen yhteisössä arvonalennukseen, mikä ei olisi heidän tavoitteensa, hyväksynnän ja kunnioituksen saavuttamisen, mukaista. Konkreettisimpina esimerkkeinä tästä maailmanlaajuisesta itsetunnon heikkoudesta johtuvasta syövästä toimivat vanhat vaateaatteet, hippi-, punk-, ja hip-hop -ilmiöt, jotka muuten muuttuivat ajan myötä itse valtavirraksi.

Koulu, parittelukumppaninetsiskelypaikkojen ohella tietenkin, on henkisesti köyhemmille ihmisolennoille loistava paikka esitellä omaa paranneltua itseään. Koulussa he ovat päivittäin näytillä, ja tärkeimmät sosiaaliset suhteethan syntyvät juuri koulussa. Koulu on siten myös paikka, jossa heidän pitää antaa itsestään mahdollisimman spesielli ja itsevarma kuva. Tämä hoituu pukeutumalla huomiota herättäviin asusteisiin, sillä nämä pintaihmiset harvoin ymmärtävät mielen ja ruumiin eroa. Mutta onneksi asialle on jotain tehtävissä. Parannuskeino tähän hirvittävään ihmiskunnan henkistymistä rajoittavaan kulkutautiin on koulupuku!

Monelle meistäkin ensimmäinen assosiaatio koulupuvusta on nuori, suurisilmäinen japanilaistyttö. Oleellista ei tosin ole tämän mielleyhtymän luonne, vaan se, että koulupuku mielletään vieraaksi ja kulttuuriimme kuulumattomaksi. Muina surkeina tekosyinä nämä mielettömät ihmiset joskus väittävät koulupukujen poistavan yksilöllisyyden ja rajoittavan itseilmaisunvapautta. Nämä voi luonnollisesti ohittaa nauraen. Todellinen syy lahjattomien ihmisten haluttomuuteen koulupuvun käytössä on tietenkin se, että mikäli koulupuvut otettaisiin käyttöön, heillä ei olisi enää keinoa pyrkiä ylemmäs yhteisönsä nokkimisjärjestyksessä.

Tavallisesti koulupukua puolustetaan esimerkiksi sen tuomalla yhteenkuuluvuudentunteella, sen käytännöllisyydellä tai sillä, että se poistaa elintasokilpailun. Nämä perustelut ovat vääriä, vaikkakin ovat oikean asian puolesta. Ainoa oikea ja tarvittava syy on tietenkin se, että koulupuvut hävittävät lahjattomien ihmisten viimeisenkin toivon saavuttaa edes jonkinlaista arvostusta miellyttämällä auktoriteettejaan ulkoisesti, ja täten koulupuvut auttavat luontoa kovassa heikompien yksilöiden karsimistyössä.

Pelkkä koulu-univormu ei tietenkään ole tarpeeksi. Ulkonäkö olisi syytä yhtenäistää mahdollisimman hyvin, mikä tarkoittaa esimerkiksi korujen ja muiden mahdollisten symbolien kieltämistä. Täten eliminoitaisiin heikompien ihmisten kaikki keinot kivuta yhteiskuntamme huipulle.

Millainen olisi ideaalikoulupuku: tulivatko pojille tummat pikkukengät, tummat suorat housut, valkoinen kauluspaita sekä kravatti ja  tytöille matalakantaiset kengät, polvisukat, midi- tai mini-hame sekä valkoinen kauluspaita? Talvipuku saattaisi arktisten olojemme takia olla hieman paksumpi.

Näin täydellisen selvityksen jälkeen on koko pitkään jatkunutta koulupukukeskustelua enää turha jatkaa. Kun koulupuvut tulevat pakollisiksi Suomen kouluihin, on maamme tulevaisuus sivistysvaltiona taattu ja voimme jälleen nukkua yömme turvallisin mielin!                                                          

Markus Kortesmäki

 

Päivitetty 11.03.2007