Onko kirjakieli kuolemassa?

Teksti: Anniina Nevala

Suomen kirjakieli ei voi hyvin. Sen huomaa niin kaduilla, televisiossa kuin Internetissäkin. Kirjakieltä vakituisesti käyttävät ihmiset ovat kuolemassa sukupuuttoon, vaikka uutisankkurit taistelevatkin omalla esimerkillään kirjakielen puolesta. Nuorten parissa kirjakieltä väheksytään, ja puheen täyttää englannin kielestä lainatut slangisanat. Ylioppilaskokeiden aineiden taso laskee vuosi vuodelta yhä alemmas. Miten kirjakielen voisi nostaa takaisin sen ansaitsemaansa asemaan? Vai onko se enää edes mahdollista?

Kirjakielen käyttö on poistumassa hitaasti, mutta varmasti. Vielä 40 vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että televisiossa tai radiossa käytettäisiin muuta kuin kirjakieltä. Nykyään taas on vaikeuksia edes löytää ohjelmia, joissa käytettäisiin vain kirjakieltä. On suorastaan ärsyttävää kuunnella omaa ajoaan selostavia formulakuskeja, jotka tuntuvat olleen koulussa ihan muualla kuin äidinkielen tunnilla. Radiossa taas saamme kuunnella juontajia, joiden koko sanavarasto tuntuu koostuvan vain muutamasta täytesanasta, joita yritetään käyttää kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Valitettavaa kuitenkin on, että nämä ihmiset ovat meidän nykynuorten esikuvia, ihmisiä joiden tekemisiä ja sanomisia kuuntelemme.

Äidinkielen aineiden huonon tason on väitetty johtuvan nuorten lukemattomuudesta. Hälyttävää on, että yhä harvempi nuori tarttuu vapaa-ajallaan kirjaan. Lukemista etsiviä nuoria ei kirjastoista enää helposti löydä. Aikaa vietetään mieluummin Internetissä ja television äärellä kuin kirjallisuuden parissa. Yksi syy nuorten lukemattomuuteen on yhä vahvoina jylläävät ennakkoluulot. Lukevaa nuorta aletaan helposti pitää kummallisena, onhan nykymaailmassa lukemattomia muitakin harrastusmahdollisuuksia. Mielestäni on kuitenkin vähintäänkin kohtuullista, että lukiossa opiskeleva lukee muutakin kuin eri aineiden oppikirjoja. On melko hankalaa kirjoittaa sujuvatekstinen aine, jos ei ole koskaan tarttunut vapaaehtoisesti kirjaan.

Kysyttäessä syitä siihen, miksi lukeminen ei maistu on moni vastannut, ettei hyviä kirjoja ole vielä ilmestynytkään. Maailmassa on kuitenkin miljoonia kirjoja, ja on varmaa, että jokainen löytää omaa makua vastaavan kirjansa. Valitettavan totta kuitenkin on, että nuorten kirjojen taso on hyvin vaihteleva. Varsinkin lukemisesta eristyneille pojille tuntuu löytyvän vain yksitoikkoisia jääkiekko- ja jalkapalloaiheisia kirjasarjoja. Tytöille suunnatut kirjat ovat liian imeliä miehuutensa kynnyksellä räpisteleville isänmaan toivoille, eikä niiden lukeminen varmasti kohottaisi imagoa tietyissä piireissä. Mielestäni ongelmaan onkin vain yksi ratkaisu; Kirjojen lukeminen pitää saada osaksi äidinkielen kursseja. Eikä vain minkälaisten kirjojen, vaan vain niiden, jotka todellakin kohottavat kirjallista sivistystämme. Klassikoita vuosien takaa, nykypäivän helmiä, niitä joissa käytetään kirjakieltä muuallakin kuin takakannessa.

Nuorien lukemiseen kannustamisessa on hyvä pitää kuitenkin käyttää maalaisjärkeä. Ei ole mitään järkeä pakottaa nuoria lukemaan 1000 sanasia filosofisia kirjoja, jos filosofia ei kiinnosta pätkääkään.  Tällä tekniikalla saadaan vaan stressaantuneita nuoria, ja voidaan varmistaa, että lukemisesta jää taatusti huono maku suuhun. Jo monissa kouluissa mahdollinen kirjallisuuden diplomi onkin melkeinpä täydellinen lukemiseen innostamisen keino. Sen suorittajilla on mahdollisuus valita laajoista valikoimista juuri itseään kiinnostava teos. Luulen kuitenkin, että sen suorittajat ovat juuri niitä, joille lukeminen on maistunut aina. Ne taas jotka eivät tunne suurta vetoa kirjojen pariin, eivät varmasti lue diplominkaan avulla. Karu totuus on, että vapaaehtoisuudella ei suuria muutoksia pystytä tekemään.

Ainut ratkaisu äidinkielen aineiden huonoon tasoon ei piile vain kirjoissa. Kirjakieli pitäisi saada ujutettua mediaan, televisioon, radioon ja Internetiin. Kun kirjakieltä kuulee enemmän, alkaa se kuulostaa yhä paremmalta. Vähitellen se alkaa siirtyä omaan puheeseen ja sen käyttäminen myös kirjoittaessa muuttuu yhä helpommaksi. Näin saamme siirrettyä kirjakielen myös seuraaville sukupolville. Ennen tätä meidän pitää kuitenkin saada takinkääntäjät karsittua pois. On nimittäin aika suuri järkytys huomata, että edes Arvi Lind, kirjakielen valtamies ja puolestapuhuja, ei oikeasti käytäkään kirjakieltä.