|
|
|
|
Televisio – vihollisemmeko?Voidaan sanoa, että televisio on suuri osa elämäämme. Televisio tavoittaa päivittäin noin 84 % Suomen asukkaista. Keskivertosuomalainen katsoo televisiota monta tuntia päivässä. Suomi on myös yksi kymmenestä maasta, jolla on televisioita eniten verrattuna asukaslukuun. Televisio on nykyään myös monilla yleisillä paikoilla, kuten ravintoloissa ja kouluissa. Jopa eräissä vaatekaupoissa on televisio, jota voi sivusilmällä katsoa touhutessaan muutakin. Televisio ja sen ylläpito maksavat. Pitää ostaa itse televisio, liitäntään tarvittavat osat ja maksaa tv-lupa. Tv-luvasta on ollut monia keskusteluja. Tv-lupa kallistuu koko ajan, vaikka televisiosta tulee aina vain enemmän mainosteeveitä, chat-ohjelmia ja uusintoja. Osittain maksut kallistuvat sen takia, että jotkut eivät maksa niitä. Jos haluaa nauttia televisiosta, niin pitäisi kantaa myös vastuunsa siitä eli maksaa tv-lupa. Lastenohjelmienkin tyyli on muuttunut. Esimerkiksi Pókemon-sarjassa näytetään, kun Pókemonit taistelevat loukaten toisiaan. Hyviä, perinteisiä lastenohjelmiakin tulee, mutta Pókemonien, Digimonien ja Prätkähiirten osuus kasvaa. Nykyään monet lapset katsovat myös aikuisten ohjelmia, jotka eivät ole heille hyväksi. Salatut elämät on aivan ”must” myös ala-asteikäisille. Joidenkin mielestä sarja opettaa myös jotain, mutta minun mielestäni sellaisia asioita, joihin ala-asteikäisten ei tarvitse vielä perehtyä. Sarjassa on käsitelty mm. huumeita. Varhaisteinit katsovat myös monia muita sarjoja, jotka on tarkoitettu heitä vanhemmille. Vanhemmat antavat heidän katsoa niitä, koska sarja vaikuttaa kunnolliselta. Se voi kyllä vaikuttaa siltä parin mainoksen ja ohjelmaselostuksen perusteella, mutta todellisuus voi olla aivan toista. Näin ei ole ainoastaan lapsilla; esimerkiksi Irtiottoja -sarjasta saa todella erilaisen kuvan mainoksista. Sarjoista saa siis selvää vain katsomalla itse. Kaikki muuttuu, myös televisio ohjelmat. Parempaanko suuntaan? Eivät minun mielestäni. Näytettiinkö televisiossa ennen jo kymmeneltä aikuisviihteen puhelinnumeroita tai tuliko sieltä ns. pehmopornofilmejä ja –sarjoja? Ehkä, mutta nykyään se on entistä korostetumpaa. Esimerkiksi sarja Irtiottoja on mielestäni todella epäsopiva lapsille, mutta sitä aletaan esittämään jo 21.30. SubTv:n sarja SubMarine on reality -sarja, jossa nuoria kuvataan laivalla juhlimassa. Moni haluaa humalassa televisioon, ja ihmiset ruutujen takana katsovat ja nauravat heille. Onko eettistä ja tervettä näyttää televisiossa, kun ihmiset ryyppäävät ja paljastelevat arkoja paikkojaan? Kyllä varmaan hävettää, kun televisiossa ollaan umpihumalassa ja lähetetään terveisiä äidille vieras mies kainalossa oman vakituisen seurustelukumppanin ollessa kiltisti kotona. SubTv:ltä tulee myös sarja Räsypokka, jossa pelataan ihan oikeasti räsypokkaa. Sarjassa siis riisutaan vaatteita pelin edetessä juontajan kertoessa samalla pervoja vitsejä. Se, jolla on viimeisenä vaatekappale päällä, voittaa rahapalkinnon. Nykyään televisiosta tulee myös monenlaisia kilpailuja. Ennen oli vain Tangomarkkinat, sitten tuli Popstars ja Haluatko Filmitähdeksi. Popstarsissa ja Haluatko Filmitähdessä arvostelu ja kilpailijoiden nolaaminen ei ollut mitään verrattuna syksyn uutuuteen, Idolsiin. Idols on laulukilpailu, jossa etsitään Suomelle idolia. Karsintavaiheessa laulajia arvosteltiin todella rankasti ja käskettiin painua kotiin. Ovatko nämä ohjelmat ihmisarvoa kohentavia? Suosionsa huipulla ovat myös erilaiset chat-ohjelmat. Niihin voi lähetellä kännykällä viestejänsä ja ne näkyvät tv-ruudulla. Olen lukenut lehdestä tositarinan, jossa eräs tyttö oli jäänyt koukkuun tv-chattiin eikä pystynyt siten maksamaan puhelinlaskuaan. Epäilen, että tämä ei ole ainoa sellainen tapaus. Televisiosta tulee nykyään laaja valikoima erilaisia saippuaoopperoita, joita kuitenkin kuvataan mainoksissa ”elämänmakuisiksi draamoiksi”. Mainostelevisio kertoo että jos ostat tämän tuotteen niin se ”muuttaa elämäsi”. Television viesti menee usein perille, mutta tajuavatko kaikki, ettei elämä aikuisena ole yhtä villiä ja hauskaa kuin sarjoissa eikä elämä kärsi jos et osta juuri sitä tuotetta? Jos televisio tavoittaa niinkin monta kuin 84% prosenttia Suomen väestöstä niin voimme sanoa, että televisio on yksi suurimmista vaikuttajistamme. Monet ohjelmat antavat meille jonkin mallin. Sporttiohjelmat antavat meille vinkkejä kuinka liikumme parhaiten, kokkiohjelmat kertovat miten saamme aikaiseksi parasta ruokaa ja erilaiset muuttumisleikit ajavat meidät parturiin leikkauttamaan uuden leikkauksen hiuksiin. Onko televisio meidän esikuvamme? Ei televisio ole kuitenkaan vielä täynnä roskaa. Sieltä tulee meidän tärkein tiedonlähteemme, Uutiset. Uutisista suurin osa Suomenkin ihmisistä saa tietää täällä ja maailmalla tapahtuvista asioista. Myös erilaiset terveysohjelmat voivat auttaa esimerkiksi jonkun sairauden löytämisessä. Poliisi-Tv:ssä etsimme kadonneita ja tarvitsemme apua rikoksien selvittämiseen. Monet keskusteluohjelmat ovat kiinnostavia ja oikealla asialla olevia. Nämä, lempeät lastenohjelmat, hyvällä maulla tehdyt, oikeat draamasarjat ja esimerkiksi erilaiset urheilukisat ovat meidän ystäviämme. Vaikka osa ohjelmista, kuten Idols, ei ole mielestäni ihmisarvoa kohentavaa, silti katson sitä. Luulen, että monet ihmiset tekevät niin. Televisio kehittyy, mutta kehitymmekö me kaikki niin nopeasti mukana? On kuitenkin muistettava, että televisio näyttää mitä me tahdomme. Osa haluaa nähdä niitä ohjelmia, mitä juuri sinä et. Me vain päätämme itse, mitä katsomme. Jos tulee sellainen ohjelma, joka ei mielestäsi sovi itsellesi tai lapsillesi, television voi aina sulkea. Viemmekö me vai vikisemme, sen voimme itse päättää. Maria Laine |
|
Päivitetty 11.03.2007
|