Jättitrampoliiniekonomia ajassamme

Teksti: Markus Kortesmäki

Me, Kalukukkaron toimitus, olemme kulkeneet ympäri kotipaikkakuntaamme Kauhajokea pyörät ja raajat allamme koko lähes kolme varttivuotta kestäneen Kalukukkarottomuusperiodin ajan. Olemme huomanneet kaikkialla jättitrampoliineja. ”Voi, mikä välineellinen huvitteluarvo noilla laitteilla onkaan!” olemme huudahtaneet ja sivuuttaneet täysin niiden ammatillisen
merkityksen.

Kun kuitenkin olemme kotikylässämme useasti havainneet kahdessa naapurustalossa samanlaiset trampoliinit, on mielenkiintomme herännyt. Läpiviemämme päättelyketju on seuraava: Noilla leikkitelineillä on oltava jokin suurempi ekonominen tarkoitus, sillä mikäli niiden arvo perustuisi pelkästään huvitteluun, olisi naapureiden irrationaalista ylläpitää kahta toisiaan vastaavaa 4,3-metristä jousivemmeltä; eiväthän naapurirakkaus ja avoin sosiaalisuus ole minnekään yhteiskunnastamme hävinneet! Eiväthän?

On siis syytä pohtia jättitrampoliinien vaikutusta Kansan- ja Maailmantalouteen. Vaikutus tuskin on suora: Mitä moinen teräksestä ja tekstiileistä koottu leikkikalu mahtaisi Yhdysvaltain vientikiintiöille tai itämaiden taloustiikereiden (aikaisemmalle) valtavalle kasvupotentiaalille? Vastaan asettamaani kysymykseen itse: Ei mitään, eihän jättitrampoliini osaa suorittaa
edes yksinkertaisinta rekursiivista korkolaskelmaa! Vaikutuksen on siis oltava välillinen. Eniten jättitrampoliineja käyttävät ihmiset ja heistä lähinnä me, lukiolaiset, joten vaikutuksen täytyy olla
riippuvainen meidän teoistamme tai peräti johtua niistä.

Jättitrampoliinien funktio on toki selvä: niillä hypitään. Vaikka kollektiivinen hyppiminen jättitrampoliineilla on Kalukukkaron lähteiden mukaan nuhtelun uhalla kiellettyä, lukiolaiset viittaavat jatkuvasti kintaalla tälle säännölle, samoin kuin he tulevat rikkomaan äskettäin muutettua tekijänoikeuslakia vastaan. (Kalukukkaro tunnetusti nöyristelee häpeilemättä valtakoneiston edessä, ja ilmoittaa täten, ettei se hyväksy jättitrampoliinien yht'aikaiskäyttöä missään muodossa, eikä se katso hyvällä silmällä sitä, että lukiolainen kuuntelisi omaa levyään haluamallaan laitteella. Hyi teitä, lukiolaiset!

Päätösvallan ostamanne musiikin kuuntelutavasta tulee olla levy-yhtiöillä ja niihin kytköksissä
olevilla elektroniikkajäteillä!) Kun on kyse trampoliineista, sulkee yleinen soveliaisuussääntö - niin
harmillista kuin se onkin - pois murrosikäiset sitä ja vanhemmat lukiolaiset. Tarkastelun kohteena ovat siis ala-asteikäiset lukiolaiset eli ne oppilaat, joiden todistuksen keskiarvo on 7,5 tai parempi tai joiden todistusten hymynaamojen suupielistä yli 58,3 prosenttia kääntyy ylöspäin. Näiden vesselien sammakonkutuisille sormenpäille Kansan- ja Maailmantalous siis rakentuvat - ja
tähän kehitykseen jättitrampoliinit vaikuttavat ratkaisevasti.

Jättitrampoliinit ovat neuvotteluympäristönä ideaaliset. Taitava neuvottelija tietää, että kiihtyneessä mielentilassa oleva kumppani on helpompi taivutella omaan tahtoonsa kuin henkilö, joka pystyy laskelmoimaan kylmästi ja pitää järkähtämättä kiinni vaatimuksistaan ja ehdoistaan. Jättitrampoliinin tuoma adrenaliinipyrskähdys on omiaan saattamaan naapurin Einarin sellaiseen tilaan, että hän saattaisi vaihtaa kauan havittelemasi tummanvihreän marmorikuulan kahteen purppuranpunaiseen ja Liisa-serkun pää voi helposti kolahtaa juuri sen verran, että ihana vaaleansininen nukkien kimallehame vaihtaa pian omistajaa.

Tämä ratkaisee myös vierekkäisten talouksien jättitrampoliinien dilemman: jokainenhan tahtoo luoda juuri itselleen sopivan neuvottelutilan. ”Oma koti 463 dollaria per unssi kallis”, sanotaan.
Kalukukkaro jää mielenkiinnolla odottamaan talouden uusimpia virtauksia Teidän eduksenne, lukiolaiset. Olemme nyt myös aloittaneet menneiden aikojen kulutustrendien analysoimisen maanalaisen kulttuuriantropologiryhmän tuella. Lukiolainen! Jos tärähdysten aiheuttama jalkojen nivelsärky houkuttelee, lue Kalukukkaroa!