Yhteinen ilo vai välttämätön paha? 

Teksti: Anni Tenhunen

Päivänavaus on varmasti tuttu jokaiselle koululaiselle. Se voi tuoda mieleen hauskat kouluajat, ja jollekin toiselle taas päivänavaus oli lähes kamalinta koulussa. Emme voi kuitenkaan välttyä päivänavausten kuuntelemiselta, sillä ne ovat osa koulunkäyntiä ala-asteelta lukioon asti. Onko päivänavauksista kuitenkaan mitään hyötyä, ja olemmeko tosiaan oppineet niistä jotakin merkittävää?

Ala-asteella päivänavaus oli usein liian pitkä ja tylsän tavallinen. Yleensä opettaja puhui jostain ajankohtaisesta asiasta ja lopuksi kaikki lauloivat yhdessä virren tai ehkä kerran kolmessa kuukaudessa jonkun muun laulun. Hyvin tavallista oli, että säestävä opettaja teki virheen, ja virsi jouduttiin aloittamaan monta kertaa alusta. Ala-asteella koko koulu siis kokoontui yhteen paikkaan päivänavauksen ajaksi. Sama kaava toistui päivästä toiseen koko kuuden vuoden ajan. Joskus luokat saattoivat myös pitää esimerkiksi oman musiikkiesityksen, joka oli harjoiteltu musiikinopettajan johdolla. Tavallista ala-asteen päivänavauksessa oli pyörtyminen. Ainakin kerran viikossa joku pyörtyi koulun huonon ilmanvaihdon vuoksi. Tietysti syitä voi olla muitakin, mutta mietin vain, onko kovinkaan järkevää tunkea koulun 600 oppilasta pieneen tilaan, joka olisi tarkoitettu puolelle tuosta määrästä.

Ehkä kuitenkin ala-asteen päivänavauksista on ollut hyötyäkin. Lapsi oppii päivänavauksessa paljon uutta muun muassa erilaisia sääntöjä ja ohjeita. Myös esiintymistaito kehittyy, jos luokalla on päivänavauksessa oma esitys.Samalla päivänavauksesta on yritetty tehdä hauska alku päivälle. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu täydellisesti vielä tänäkään päivänä.

Yläasteelle siirryttäessä päivänavauksen merkitys ja suunta muuttuu täysin. Päivänavauksen aikana ollaan luokassa, mutta juuri kukaan ei kuuntele sitä. Yleensä sen pitää opettaja, mutta joskus oppilaat saavat asian vastuulleen. Jostain kumman syystä silloin päivänavaus on noin kymmenen kertaa lyhyempi, tai toinen vaihtoehto on, että se on unohdettu kokonaan. Kerran viikossa seurakunta pitää päivänavauksen, joka ei kuitenkaan saa suurta suosiota yläasteen oppilailta. Yläasteella osa on siinä iässä, ettei mikään kiinnosta ja ’’kaikki on ihan tyhmää’’. Varsinkin he pitävät päivänavausta turhana ja, jos se vielä on seurakunnan pitämä, ei heitä voisi vähempää kiinnostaa. 

Lukiossa päivänavauksella on lähes sama merkitys kuin yläasteella. Lukiolaiset ovat kuitenkin paljon sivistyneempiä ja itsenäisempiä kuin yläasteen oppilaat, mutta silti päivänavaus ei näytä hirveästi kiinnostavan heitäkään. Päivänavaus kestää aamulla noin kymmenen minuuttia, ja silloinhan on mitä mainioin tilaisuus tulla kouluun sen verran myöhässä. Suurin osa kuitenkin kuuntelee päivänavauksen rauhassa toisin kuin yläasteella. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on melkein sama, pidetäänkö lukiossa päivänavausta vai ei.

Päivänavauksen merkitys on muuttunut paljon ajan kuluessa. Ennen arvostettiin paljon enemmän sitä, että koko koulu kokoontuu yhteen joka aamu. Tuolloin koulut olivat kuitenkin paljon pienempiä kuin nykyään. Lisäksi päivänavaukset olivat paljon uskonnollisempia kuin mitä ne nykyään ovat. 

Nykyään ala-asteen päivänavauksella on kasvatuksellinen merkitys ja sen avulla lapselle opetetaan erilaisia velvollisuuksia ja oikeuksia. Kuitenkaan yläasteella päivänavauksella ei enää ole tätä merkitystä, joten siitä ei ole juurikaan hyötyä. Kannattaako tuhlata aikaa päivänavauksen suunnitteluun, jos vajaa puolet oppilaista on siitä kiinnostunut? Lukiolaisilla on jo niin paljon omia tietoja ja näkemyksiä asioista, joten päivänavaus ei varmaankaan enää ’’kolahda’’heihin. Päivänavauksen pitäisi olla todella hyvä, jos sen halutaan herättävän ajatuksia lukiolaisissa. Yksinkertaisesti päivänavaus on hyvä asia ala-asteella, mutta tarpeeton yläasteella ja varsinkin lukiossa.

Hyvä päivänavaus olisi lyhyt ja ytimekäs. Se pitäisi lukea elävästi, ja siinä pitäisi olla jotakin ajattelemisen aihetta. Päivänavauksen pitäisi olla hauska ja piristävä, että päivä lähtisi hyvin käyntiin. Varsinkin ala-asteella päivänavaus pitäisi olla lyhyt ja hieman leikkimielinen, ja kuitenkin samalla lapsi oppii hyödyllisiä asioita. Yläastelaisilla ja lukiolaisilla on jo niin selvät omat kiinnostukset ja mielipiteet, että on hyvin vaikeaa keksiä aihetta, joka heitä kiinnostaisi. Päivänavaus voitaisiin pitää esimerkiksi kerran kuukaudessa, jolloin se olisi huolellisemmin suunniteltu kuin viidessä minuutissa keksitty päivänavaus. Lukiossa päivänavauksen voisi usein pitää joku oppilaista. Lähes samanikäisellä oppilaalla on kuitenkin asioista samankaltaisemmat mielipiteet kuin viisikymppisellä opettajalla. Päivänavauksella on pitkät perinteet kouluhistoriassa, mutta eikö vihdoinkin voitaisi tehdä suuri harppaus, ja uudistaa se vastaamaan nykyoppilaiden kiinnostusta.