Kaikki minulle heti!

”Iskä minä haluun oman auton!” Pekka marmatti isälleen äidin kiellettyä häntä ottamasta autoa. ”Ei, se ei tule kuuloonkaan”, isä vastasi kipakasti Pekan jatkuvista pyynnöistä huolimatta. Tämän jälkeen Pekka suuttuu ja lähtee omaan huoneeseensa ovet paukkuen. Kaikki minulle heti, vai onko asia sittenkään ihan näin?

Yhä kasvava osa jopa lukiolaisista käy koulun ohella työssä, mikä ei todellakaan ole helppoa. Työssäkäyvien määrä on vielä suurempi ammatillisen koulutuksen puolella. Koulusta tulee paljon läksyjä ja läksyjen tekeminen ymmärrettävästi vie suuren osan illasta. Nuorten täytyisi ehtiä viettää aikaa ystäviensä kanssa, käydä harrastuksissa ja tavata myös perheitään. Näitä melkein välttämättömiä velvollisuuksia uhmaten monet nuoret hankkivat osa-aika työtä, mikä on huomattavissa myös Kauhajoen lukion sivuilla tehdystä gallupista. Gallupin mukaan työssä käyvien osuus on noin 17 % vastanneista, mutta he ovatkin henkilöitä, jotka haluavat jotain, esimerkiksi oman auton tai vaikkapa uuden soittimen. Heidän täytyy tehdä työtä saavuttaakseen tavoitteensa, saada tarpeeksi paljon rahaa tavoitteensa hankkimiseksi.

Esimerkkinä työssä käyvistä lukiolaisista voin mainita itseni. Kuulun kylläkin siihen joukkoon, joka tekee työtä alle viisi tuntia viikossa, mutta kyllä työn tuntimäärä saattaa joskus nousta myös kymmeneen tuntiin. Työni on pääasiassa viikonloppuisin, mutta työtaakka saattaa kaatua päälle myös keskiviikkona. Olen kyllä huomannut sen, että saadakseni jotakin minun täytyy tehdä työtä. Minä en siis ainakaan saa kaikkea ilmaiseksi.

On toki olemassa ihmisiä, joilla on paljon rahaa ja ymmärrettävästi varaa pröystäilyyn. Tyttärelle voidaan sanoa, mene opiskelemaan minne tahdot, kyllä me maksamme asuntosi ja elämisesi. Poika voi saada isältään 50 000 euron uusinta mallia olevan auton ajokortin saatuaan. Suurimmalla osalla nuorisosta on kuitenkin korkeintaan äidin ja isän vanha Lada tai omalla työllä ansaittu auto.

Huomattavissa on myös, että nuoret eivät saa kaikkea suoraan käteen. Jos asia olisi näin, mitä hyötyä olisi käydä koulussa? Siihen kuluisi vain turhaa aikaa. Ja suurin osa Suomen nuorisosta kuitenkin suuntaa kulkunsa kohti toisen asteen koulutuspaikkoja pakollisen koulutuksen jälkeen. Tunnen toki muutaman ihmisen, jotka eivät hakeutuneet opiskelemaan päästyään yläasteelta, mutta eivät hekään elä vanhempiensa siivellä vaan käyvät töissä, esimerkiksi perheensä firmassa. Se ei ole kovin tuottavaa, mutta saa sillä itsensä hengissä pysymään. Rahaa voi jäädä hieman taskun pohjalle! Elämä ei ole ihan täysin kädestä suuhun.

Saadakseen ystäviä ihmiset eivät voi olla sillä mielellä, että kaikki minulle heti. Ystävyyssuhteet eivät synny itsestään, vaan niidenkin eteen täytyy nähdä vaivaa. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa kaverikseen, eivätkä ystävät pysy ystävinäsi, ellet vietä aikaa ystäviesi kanssa ja kuuntele heidän murheitaan.

Se, että ystävien kanssa täytyy viettää aikaa, riitelee vastaan sen kanssa, että nuorten täytyy mennä töihin toteuttaakseen unelmansa. Kumpaankin täytyy kuitenkin taikoa jostain aikaa, koska ilman kumpaakaan ei tule toimeen.

Mielipiteeni on vakaasti se, että nuorten tunnuslauseeksi ei ole muodostunut ”Kaikki minulle heti!” , vaikka nuoret joskus koulun ruokailussa etuilevat toisiaan. Se ei silti merkitse sitä, että heidän täytyisi saada kaikki heti. Jotkut etuilevat jonossa ja toiset malttavat sitten odottaa hetken kauemmin. Mielipidepalstoilla vanhat ihmiset kirjoittavat, kuinka nuoriso on todella törkeää, etuilevat kaupoissa eivätkä anna paikkaa bussissa. Asia on mielestäni kuitenkin niin, että vanhukset soveltavat kaupan jonoissa ja busseissa kyynärpää -taktiikkaa saadakseen bussissa istumapaikan tai päästäkseen ensimmäisenä kassa jonoon. Mitä tästä voimme päätellä?

Heidi Pukkila