Ovatko unelmasi sinun unelmiasi?

Teksti: Hanna Jokimäki

 Elämä ei ole minkään arvoista, jos ei laajenna maailmankuvaansa erilaisilla kokemuksilla, näe ihmeellisyyksiä ja saa osakseen suuria, jännittäviä tunteita. Oman isovanhemman ikäiseksi tullessaan pitää voida muistella hauskoja kouluvuosia, hurjaa ja kokeiluntäyteistä nuoruutta, eksoottisia matkoja ulkomailla, huipulle noussutta urakehitystä ja keski-iän villityksen tuomia järjettömiä kokeiluja, joiden avulla tuntee elävänsä taas täysillä. Kaiken tämän ja vähän vielä lisää saavuttanut ihminen voi sanoa eläneensä onnellista elämää, vai mitä?

Runossaan ”Vieraita” (2000) A. W. Yrjänä kuvaa paineiden alla olevia nykyajan nuoria aikuisia, jotka eivät tiedä, mihin suuntaan heidän tulisi kuljettaa elämäänsä täyttääkseen vaatimukset, joita yhteiskunta, läheiset ja he itse ovat asettaneet. Nämä oikeuksien ja ehtojen sekoittamien ajatusten omistajat ovat liian turtia tarttumaan mahdollisuuksiin, ja ottamaan oman elämän käsiinsä. Heidän tietoisuutensa omista tavoitteistaan ja unelmistaan saa heidät väistämättä ajautumaan masennukseen, koska heidän tahtonsa eivät olekaan toteutuneet, vaan tilalla on tylsä, normaali elämä.

Runon mitattomuus korostaa elämän sekavuutta. Kertoja kuvailee aluksi juhlien järjestelyä: ”Aamulla siivotaan raivona/ Että olisi inhimillistä kun vieraat tulee”. Juhlat ja siivoaminen kuvastavat elämää, josta halutaan tuoda muille esiin loisteliaampi kuva, kuin mitä se itse asiassa onkaan. Ei huomata, ettei muidenkaan elämä ole täydellistä, ja halutaan olla samalla tasolla toisten kanssa tai mieluusti vähän ylempänäkin. Koko elämä pyöriikin vain oman itsen ympärillä ja epäonnistumisien peittämisessä. Emme enää tunne ystäviämmekään, jota runon minä yrittää kuvata säkeessä ”Sohvat puolillaan kalpeita tuntemattomia naamoja”, jossa sohvien voi ajatella olevan ihmismieli.

Kirjoitus on hyppelehtivää, rauhatonta, niin kuin runon minän ajatukset. Runossa kerrotaan vain juhlien järjestelystä ja tunnelmasta seuraavana aamuna. Itse juhlat jätetään kuvailematta, jolloin runo luo tunnelman, että elämän merkitys on suuren verhon takana peitossa, tavoittamattomissa. Joka puolelta saa erilaisia ohjeita ja malleja siitä, mitä on hyvä elämä, ja niitä noudatetaan sokeina näkemättä omaa tahtoa ja pysähtymättä kysymään, mikä tekee minusta onnellisen?

Runon lyyrinen minä käskee vieraitaan ”Menkää töihin/ Hankkikaa lapsia”. Se yrittää kertoa ystävilleen heidän elämänsä olevan merkityksetöntä ja kapinoi sitä vastaan. Se kertoo myös vielä muutama vuosikymmen sitten vallalla olleista elämäntavoitteista. Tuskin ihmiset olivat ennen niin tyytymättömiä elämäänsä, jossa monelle tärkeintä oli saada perhe, kuin nyt. Nykyajan nuori ihminen haluaa kokea niin paljon, ettei ehdi tutustua toisiin ihmisiin kunnolla. Tyydyttävät ihmissuhteet puuttuvat, kun tyydytystä etsitään tavoitteiden täyttämisestä. Mahdollisuuksien määrä kasvaa koko ajan, samoin syntyvien haaveiden. Ei ole montaa paikkaa, jossa ei voisi nähdä ihmisten nykyistä päämäärää: kaikkea paljon ja nopeasti. Mitä useampi tavoite, sitä vaikeampi niitä kaikkia on saada toteutettua. Siksi yhä useammin ihmisten haaveet jäävätkin toteutumatta. Tämä tuo masentuneisuutta, jota voidaan yrittää torjua mitätöimällä haaveiden merkitys tai juhlimalla se pois.

Tunnelma runossa on pettynyt, vihainen ja elämään kyllästyneen katkera. Runon minä tietää mitä tapahtuu ja yrittää olla sen yläpuolella. ”Ja eräänä päivänä ainoa tunne on” kuvastaa sitä, miten ihmisten elämä käy näennäisesti monimutkaisemmaksi ajan myötä, mutta tunteiden skaala pienenee. Pian emme osaa enää kuin kadehtia ystäviämme ja kilpailla toisiamme vastaan.

Runon minä ei anna toivoa siitä, että asiat muuttuisivat. Haaveemme, ystävämme ja oma sisimpämme tulevat meille päivä päivältä vieraammiksi. On ironista, miten onnellisuuden-tavoittelumme kääntyy meitä vastaan. Olemme kuin Baabelin tornin rakentajia, jotka kohtaavat lopulta rajansa. Asetamme tavoitteemme korkealle ja putoammekin kovaa vauhtia alas. Lopulta kaikki energiamme kuluukin virheidemme peittelyyn ja korjaamiseen. Olemme liian turtia yrittämään uutta ja liian ylpeitä myöntääksemme muille olevamme juuri niin riittämättömiä kuin olemme.

Vieraita

Aamusta siivotaan raivona
Että olisi inhimillistä kun vieraat tulee
Seuraavana aamuna kämppä on kuin viikon
pommitusten jäljiltä
Sohvat puolillaan kalpeita tuntemattomia naamoja
Mihin tätä elämistä tarvitaan
Menkää töihin
Hankkikaa lapsia
Inflaatio tarkoittaa merkitysten liudentumista
Kun on elänyt tarpeeksi pitkään

Ja eräänä päivänä ainoa tunne on
Kateellinen suu auki toljottava moraalinen närkästys
Siitä että luulee jollain olevan mielenkiintoisempi
elämä kuin itsellä

A. W. Yrjänä