|
| |
Tyylitajuttomat
rauhansärkijät
Teksti: Siiri Mäntylä
Kävelen kadulla ja mietin, mistä minua on rangaistu? Vastaani kävelee mies
nappiverkkareissa ja kuluneessa Adidas- paidassa. Seuraavaksi ohitseni kulkee
tyttöjoukko kerrassaan sykähdyttävässä asuvalinnassa, pillifarkuissa ja ennen
näkemättömän paksuissa tennareissa. Tämän kaiken nähdyn, joka jo onnistui
pilaamaan päiväni, kruunaa pulskemman puoleinen tätihenkilö sinisellä
luomivärillä ja puolella purkilla Chanel5 varustettuna. Mietin vielä kerran,
mistä minua on rangaistu?
Edelläni kuvailemat ihmiset ovat loistoesimerkkejä tyylitajuttomista ihmisistä,
joita jokaisen vastaan kävelee päivittäin. Nämä henkilöt, jotka tietoisesti tai
tietämättään provosoivat ihmisten yhdenmukaisuutta pukeutumalla tyylittömästi,
voidaan jakaa kahteen kastiin. Epätoivoisesti ylempään luokkaan,
trenditietoisiin, haluavat kuvittelevat saavuttavansa tavoitteen ylireagoimalla
jokaiseen uuteen muotimaailman tuulahdukseen. Heillä on tapana pilata
muotitietoisten maine esipilaamalla tuotteet.
Hyvänä esimerkkinä ovat lantiolle jäävät housut. Ennen kuin trendi on ehtinyt
levitä pidemmälle, on jo joku neropatti käynyt pyllistelemässä kyseisillä
housuilla työmiehen vako loistaen Helsingin keskustassa ja näin hienosti
esitellyt nämä hyvässä valossa kaiken kansan tietoon. Epämuodikkaat voivat myös
kuulua joukkoon, jolla jostain ihmismielelle tuntemattomasta syystä ei ole
mielenkiintoa muotiin. Tällaiset luonnonoikut olisi parasta karsia pois heti
ensikättelyssä. En tarkoita, että heitä olisi kivitettävä kuin kristittyjä
vuonna 0, vaan sovellettava esimerkiksi nykyajan evoluutioteoriaa. Tällöin vain
parhaimmisto, tässä tapauksessa muotitietoiset, pääsisivät lisääntymään.
Evoluutioteorian mukaan tämä tapahtuu luonnon valintojen kautta, mutta koska se
nykymaailmassa olisi kovin hidasta, esimerkiksi päättäjät voisivat tehdä
jonkinlaisia lakimuutoksia lisääntymiseen.
Se, että epämuodikkuus olisi vain näköhaitta ja päivän pilaaja, se on myös
monien maailmanrauhaa hätkähdyttävien asioiden ydin. En löydä ongelmaa, jonka
takana ei olisi jonkinlainen syrjintä tai erilaisuus. Sotien lähtökohtina ovat
erilaiset mielipiteet. Työttömyys on suurimmaksi osaksi kiinni siitä, että
henkilöä ei haluta ottaa töihin. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen lähtee
erilaisuudesta. Väkivaltaa aiheuttaa jokin, joka saa vastapuolen närkästymään.
Kaikki erilaisuus myös horjuttaa etenkin nuorten ja herkkämielisten tasapainoa
ja voi näin johtaa mielisairauksiin, kuten masennukseen. Kaiken minkä ihmismieli
luokittelee erilaisuudeksi, on jokin poikkeama totutussa asiassa. Tottumukset
meille asettaa medioiden antamat viestit, jotka pukeutumisessa muodostavat
senhetkiset trendit. Näiden tosiasioiden valossa voimme todeta, että
epämuodikkuus on hallitseva ongelma maapallolla. Mutta onko jokin ylimmistä
päätöselimistä tehnyt ratkaisevaa muutosta? On tartuttava itse ongelman ytimeen
ja lähdettävä purkamaan sitä loogisesti, etsimällä ongelman alkulähde.
Vaikkei aivokapasiteettiinne olisikaan ladattu mahdollisimman arvostelevaa
käsitystä vaatetuksesta, jokaisen silmiin pistävät kummalliset vaateyhdistelmät.
Niiden tarkoituksena on herättää mielipiteitä ja siinä nämä erikoisuutta
havittelevat taulapäät onnistuvatkin. He lietsovat ympärilleen vihaa ja
aggressioita, kun eivät välitä yleisestä tavasta pukeutua. Tällä perusteella
voimme olettaa, että epämuodikkuuden seurauksena Suomeen on muummoassa
syttymässä sota. Jos ei nyt aivan lähipäivinä, niin viimeistään muutaman vuoden
päästä. Tämän on tietenkin aiheuttanut epämuodikaspukeutuminen, jota harrasti
myös armas presidenttimme Tarja Halonen. Hän ilahdutti puolta maapalloa
esiintymällä arvokkaassa Olympiajuhlassa shortseissa! Tätä on varmasti
arvosteltu ympäri maapalloa. Muiden maiden johtajat alkavat epäillä Tarjan kykyä
pukeutua, mistä on loogistakin loogisempana seurauksena johtopäätös: osaako hän
tehdä yhtään mitään?
Luultavasti joillekin kuulapäille edes tämä kaikki; sodanuhka, työttömyys ja
mielisairauksien lisääntyminen ei riitä perusteluksi muodikkuuden tärkeydestä.
Onneksi sen voi perustella myös historiallisin tosiasioin. Jokainen, toivon
mukaan, tietää, että ihminen on syntynyt laumaeläimeksi. Jo miljoonia vuosia
sitten ihmiset kulkivat ja saalistivat yhdessä. Näillä ihmisen alkukantaisilla
versioilla ei ollut vaatetusta, joka olisi rikkonut kauniin yhtenevän linjan. He
viihtyivät yhdessä, koska kellään ei ollut vertauskohdetta, olenko parempi vai
huonompi kuin toinen. Tästä kehittyessään, saadessaan estoja ja ilmaston
pakottamana ihminen ryhtyi käyttämään vaatteita. Alussa vaatteet olivat
kuitenkin kaikilla samanlaisia koska vaihtoehtoja ei ollut. Niinpä tämäkään ei
vielä tuonut ongelmia yhdessä viihtyvään ja rakastavaan yhteisöön. Mutta kun
elämään miljoonien vuosien saatossa tuli raha, kaikki ihmisen luomat arvot
heittivät kuperkeikkaa ja he ymmärsivät, miten näyttää arvovaltansa. Ylimystöjen
naiset kulkivat paksuissa hameissaan ja viestittivät näin alempiluokkaiselle
työväelle, että tässä sitä ollaan.
Näin on tänäkin päivänä. Jos me kaikki vain ymmärtäisimme yhtenäisen
pukeutumisen, jonka kuitenkin olisi oltava trendikästä edellä esitettyjen
perusteluiden valossa, me voisimme saada yhtenäisen ja sopusointuisen maailman.
Toinen vaihtoehto on tietenkin olla alasti, mutta miettikööt sitä jokainen
omalla tahollaan...
|