Unelmaisää on kohta vaikea löytää

 Tutkija Tommi Hoikkala Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselta kirjoittaa kolumnissaan ”Vahvaa isää kysytään taas” (Men´s Health 1/1999) nykymiehen tavoitteista isänä olemisesta. Hän kertoo lukeneensa noin 400 lukiolaisen kirjoitusta, joissa he kertoivat ihmissuhdeodotuksistaan. Tytöt ajattelivat automaattisesti, että miehen täytyy olla perheen pää, vahva, kova kundi, jolla täytyy kuitenkin olla pehmeät puolensa. Miten voi olla kova kundi ja pehmo samaan aikaan? Ihmettelen, onko se mahdollista. Kun puhutaan kovasta kundista, ajattelen usein ensimmäisenä henkilöä, joka kulkee viikonloppuisin ryyppäämässä, polttaa tupakkaa joka vaiheessa ja on lisäksi tappelemassa jokaisen vastaantulijan kanssa, joka hiukan näyttää nyrpeää naamaa. Kovan kundin ja pehmon sekoitus voisi tietenkin olla sellainen, että henkilö osaa puolustaa itseään, ei ole kovin ujo, ja on ehkä hiukan romanttinenkin. Ainakin minä haluaisin sellaisen poikaystävän.

                Hoikkala kertoo, että nuorten tyttöjen kirjoituksissa pehmeä puoli tarkoitti lähinnä sitä, että mies on valmis kertomaan avoimesti tunteistaan useammin kuin kerran. Tytöt odottivat, että kumppanin täytyisi osata arvata ennakkoon tytön toiveet. Itse en odota kumppaniltani tällaista. Miten hän voisi koskaan ennakkoon tietää sellaista, jota en ole hänelle koskaan kertonut? Tietenkin pidempään jatkuneen seurustelun jälkeen, kun tuntee toisen jo paljon paremmin, saattaa tämä onnistua joissakin tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi jos nainen on ollut töissä pitkään ja on selvästi väsynyt, kumppanin täytyisi ymmärtää antaa hänelle hetki aikaa rentoutua, tai edes auttaa siinä. Romanttinen mies laittaisi ehkä kylvyn valmiiksi!

                Hoikkalan mielestä Teemu Selänne olisi oikea ihanneisä, ainakin lukiolaistytöille, jotka odottivat kovaa, kundia jolla on pehmeä puolensa.  Hän on menestynyt urallaan jääkiekkoilijana, saa hyvää palkkaa, puhuu kauniisti perheestään ja viettää tämän kanssa aikaa niin paljon kuin on mahdollista. Totta kai tällainen isä on hyvä isä. Mutta jos isä on jatkuvasti pitkillä työmatkoilla, ei sekään ole perheen eduksi, etenkään jos perheessä on pieniä lapsia.  Hoikkalan mukaan kyseessä on ns. glamourisyys, eli vanhemmuuden vaativampi ja syvempi ulottuvuus jää kokonaan kokematta. Lisäksi äiti joutuu usein olemaan pelkkä kotiäiti. Olen samaa mieltä. Jos isä on paljon pois kotoa, jää isän ja lapsien välinen vahva side vajaaksi. Pieni lapsi odottaa innokkaasti, kun isä ilmoittaa tulevansa vihdoin kotiin. Lasten vanhetessa he oppivat ymmärtämään isän poissaolon, ja he voivat ehkä ymmärtää sen siten, ettei isä edes yritä tulla kotiin perhettään katsomaan.

                Isän ollessa poissa kotoa myös silloin, kun lapset ovat pieniä, joutuu äiti usein jäämään kotiin huolehtimaan heistä, sillä jos molemmat vanhemmista olisivat jatkuvasti töissä, voisi lapsi tuntea olonsa ei-toivotuksi ja yksinäiseksi. Kotiäitinä oleminen ei kuitenkaan ole välttämättä riittävä tilanne suomalaiselle, itsenäiselle ja koulutetulle naiselle, ja siksi lukiolaistytöt Hoikkalan mukaan vaativat miehiltään myös riittävää panostusta kotitöihin. Minä tiedän sen jo nyt, että minusta ei koskaan olisi kotiäidiksi. Tietenkin täytyy järjestää lapsilleen tarpeeksi aikaa, mutta entä kun he ovat koulussa? Se olisi varmasti melko pitkäveteistä. Varsinkin, jos lasten isä on myöhään iltaan töissä, eikä kahdenkeskistä aikaa olisi riittävästi, koska isän täytyisi vielä ehtiä antamaan lapsille hyvänyönsuukot, ehkä jutella päivän tapahtumista ja pelata erä jalkapalloa. Sen jälkeen pitääkin jo mennä nukkumaan, että jaksaa seuraavana aamuna aikaisin töihin.

Hoikkala sanoo, että ihanteellinen isyys olisi ns. valmentajaisyys, joka voi olla vaikka sitä, että isä ryhtyy lapsensa valmentajaksi hänen harrastukseensa tai on muulla tavoin merkittävä henkilö tässä yhteydessä. Työn ohessa miehellä on hyvä syy olla poissa kotoa, hän säästyy kotitöiltä ja viettää silti aikaa lapsensa kanssa. Hän pääsee matkustamaan ja samalla vaikka vähän rilluttelemaan muiden valmentajaisien kanssa.

Hoikkala väittää valmentajaisyyden näyttävän hyvältä, jos homma ei ole väkisin näyttämistä ja suorittamista, vaan perustuu harrastamisen iloon. Tietenkin, jos asiaa näin ajatellaan, se kuulostaa minunkin mielestäni hyvältä, mutta ei silloin, jos mies ryhtyy työhön saadakseen tekosyyn luistaa kotitöistä ja muista vanhemman velvollisuuksista.
                Mielestäni unelmaisältä täytyy löytyä tarpeeksi aikaa perheelleen, myös minulle. Pariskunnalle tekee hyvää viettää joskus aikaa myös kahdestaan, ilman lasten hössötystä. Unelmaisän täytyy myös hoitaa osansa kotitöistä. Hänen on oltava kunnianhimoinen ja menestyksekäs elämässään. Menestyksekkäällä en nyt välttämättä tarkoita sitä, että miehellä on mahtava työ ja paljon rahaa, vaan sitä, että hän pärjää elämässään ominkin avuin. Häntä ei tarvitse koko ajan neuvoa, vaan hänen täytyy olla itsenäinen. Nykyään vaatimuksia on, paljon ja uskon niiden lisääntyvän koko ajan. Unelmaisää on kohta vaikea löytää.

Annariina Tarkka