Abiturientin päiväkirja: kirjalliset yo-kokeet

Teksti: Laura Palonkoski

Maanantai 15.3.2004: I Äidinkielen koe

Ensimmäinen koitos on ohi, ja hengissä ollaan. Tosin olisin voinut luulla itseäni kuolleeksi astuessani salista ulos kuuden tunnin piinan jälkeen. Sen verran äidinkieli tänään aivojani rasitti.

Aamulla olisin mieluusti nukkunut pidempään, mutta kahden herätyskellon samanaikainen soiminen ei antanut siihen mahdollisuutta. Ne mokomat muistuttivat minua siitä, että tänään kello 9.00 alkaa kevään ensimmäinen kirjallinen yo-koe. Asiaa ei lainkaan helpottanut se, että Peltsi ja Juusokin huomauttivat asiasta heti radion avattuani.

Puolentoista tunnin kuluttua olin koulun aulassa, jossa olikin jo havaittavissa enemmän tai vähemmän hermostuneen näköisiä abiturientteja, jotka latoivat eväitään lautasille. Itse kuuluin varmaankin hermostuneisuusasteikon keskivaiheille: ei paniikkia, mutta jotain sen lievemmässä muodossa kyllä.

Pian alkoi nimenhuuto ja abit marssivat tunnollisesti omille paikoilleen, joissa piti kuunnella vielä tovi jos toinenkin opettajien viime hetken ”älkää tehkö näin” –ohjeita. ”Jakakaa ne jo”, pyöri mielessäni. Eikä siinä vielä kaikki; aineistovihon ilmestyttyä pulpetilleni jouduin vielä odottamaan kolmannenkin tovin, ennen kuin varsinainen koe alkoi ja vihon sai avata. Kello oli 9.08. Hiostava kuusituntinen oli alkanut; viimeistään kello 15.08 kaiken tulisi olla valmiina.

Vihko sisälsi 13 aineistopohjaista tehtävää. Valittavana oli kaikkea Ismo Alangon ja Lasse Lehtisen väliltä. Ensireaktioni oli: eihän täällä ole yhtään aihetta, josta tavallinen ihminen osaisi kirjoittaa. Kukapa ei ajattelisi aluksi noin, olihan kyseessä sentään yo-koe ja mielessä painoivat tiukat sensoritädit ja –sedät, joilta ei armoa heru. Itse päädyin lopulta pohdiskelemaan ylioppilaiden mahdollisuuksia ja asemaa, joista pohjatekstin kirjoittaja Juha Seppälä oli niin kovin eri mieltä kuin minä. Aiheenvalintani ei ehkä kuitenkaan ollut paras mahdollinen: aihe vaikutti niin tavalliselta, että luultavasti 27 000 abiturienttia tarttui samaan aiheeseen, mikä tietysti vaatii melkoisen persoonallista otetta pohjatekstiin, jos aikoo erottua joukosta sensoritätien ja –setien silmien edessä. Minusta kuitenkin tuntui, että aihe oli ainoa, josta minulla olisi tarpeeksi sanottavaa, joten miksi en olisi tarttunut siihen. Ja aina voi yrittää parantaa. Jäljellä on vielä otsikkoaine…

Keskiviikko 17.3.2004:  Reaali

Toinen koe pulkassa. Tänään urakoitiin reaalikokeen kimpussa, ja todellinen urakka se olikin. Minusta ainakin tuntuu, että pahin on ohi; reaalikoetta odotin kaikkein kauhunsekaisimmin tuntein. Eniten arvelutti käytettävissä oleva aika: kuusi tuntia jaettuna kahdeksalle esseetehtävälle on yhtä kuin 45 minuuttia, ei järin paljon siis. Kaiken lisäksi aikaa olisi varattava sopivien tehtävien löytämiseen lähemmäs sadan tehtävän joukosta, vastausten suunnitteluun ja korjailuun, tarkistamiseen, energiavarastojen täyttämiseen… 45 minuuttiakin on siis vain teoriaa: käytännössä aikaa on vieläkin vähemmän.

Eilinen päivä oli tarkoitus käyttää luovaan laiskotteluun ja ehkä vielä viimeisten kirjojen ja vihkomuistiinpanojen suurpiirteiseen selailuun, mutta kuinkas kävikään: luin melkein koko päivän aamusta iltaan saakka. En vain osannut köllötellä pilvenpiirtäjien korkuisten kirjapinojen keskellä, kun tiesin varsin hyvin, että niissä on vielä kasoittain asioita, jotka ovat minulle edelleenkin täysiä mysteereitä. Ei viime hetken loppukiristä ainakaan haittaa ollut: mieleen ehti jäädä vielä muutamia biologian ja psykologian asioita, jotka osittain löysivät tiensä vastauspapereihini.

Kahdeksan tehtävän saaminen paperille tuotti kyllä jonkinasteista tuskaa. Kello läheni kahta ja kaksi tehtävää oli vielä kokonaan tekemättä. Olin siis auttamattomasti aikataulustani jäljessä, mutta yritin tehdä kunnolla sen, minkä vielä ehdin, ja kaksi viimeistä tehtävää vielä niin hyvin kuin vain on mahdollista. Asiaa olisi ehkä helpottanut esimerkiksi fysiikan lyhempiin tehtäviin vastaaminen, mutta lukulomalla kun ei ollutkaan aikaa lukea kolmea ainetta reaaliin, ja fysiikan tehtävät näyttivät enemmän kuin hankalilta. Yllätyksekseni kello 15.00 minulla kuitenkin oli täydet kahdeksan vastausta koossa. Parin viimeisen esseen taso jääköön nähtäväksi. Toivottavasti sensoritädit ja –sedät saavat käsialastani selvää.

Jäljellä on vieläkin viisi koetta. Perjantaina vuorossa on matematiikka sekä pitkän että lyhyen kaavan mukaan. Sen jälkeen pakerretaan vielä neljän kielen parissa, suomi mukaan lukien. Odotan jo innolla päivää 29.3.2004 ja kellonaikaa 15.00. Viimeistään silloin kaikki on ohi.

Perjantai 19.3.2004:  Matematiikka

Kolmas koe ja ensimmäinen viikko ohi. Tänään vuorossa olivat matemaattiset ongelmat, joilla punnittiin osaamista niin vektoreiden, prosenttilaskujen kuin integraalienkin alueilla. Lyhyen matematiikan kokeen vaikeusasteesta en tiedä, mutta pitkän oppimäärän tehtävät vaikuttivat yllättävän helpoilta edellisiin vuosiin verrattuna. Kymmenen tehtävän ratkaiseminen ei ollut mikään mahdottomuus. Ensimmäiset kahdeksan tehtävää olivat valmiita jo kahdentoista aikaan, mutta kahteen viimeiseen tehtävään kuluikin sitten pari tuntia, eli koko kuusituntinen tuli taas käytettyä.

Matematiikan koe ei jännittänyt puoliakaan siitä mitä reaalikoe keskiviikkoaamuna. Eniten kuitenkin arvelutti se, että kokeeseen tulisivat kuitenkin juuri ne asiat, jotka olen suosiolla jättänyt kertaamatta. Niin ei onneksi tällä kertaa käynyt. Koepaperin saatuani en edes uskaltanut katsoa kaikkia tehtäviä läpi viime vuoden kokeen vaikeudesta johtuen, vaan aloin ratkoa tehtäviä järjestyksessä, kunnes ensimmäiset hankaluudet tulivat vastaan. Kaikki valitsemani tehtävät löytyivät arvatenkin paperin etupuolelta; viimeiset tehtävät menivät hieman yli ymmärryksen.

Kokeen jälkeen oli mahdollisuus tutustua oikeisiin vastauksiin, joita itse opettajamme H. Luoma oli aikansa kuluksi meitä valvoessaan ratkonut. Suurin piirtein samoilta ne näyttivät kuin minunkin aikaansaannokseni, joten hyvillä mielin tänään sai kotiin lähteä. Toivotaan samaa ensi viikollekin.

Onneksi sentään välissä on viikonloppu; mennyt viikko kuuluu varmaankin elämäni eniten mieltäni rasittaneisiin. Tosin viimeistään huomenna alkaa englannin raivokas kertailu ja latautuminen toiseen äidinkielen aineeseen.

Maanantai 22.3.2004: II Äidinkielen koe

Toinenkin äidinkielen koe on ohi; nyt ei auta kuin odotella varsinaisia tuloksia toukokuun lopulle asti. Tällä hetkellä moinen aika kuulostaa ikuisuudelta, mutta pari kuukautta kulunee nopeasti.

Äidinkielen otsikkoaineissa oli taas aiheita laidasta laitaan, mutta helppoja niistä ei mielestäni ollut yksikään. Esimerkiksi kysymys siitä, pitäisikö Internetin sisältöä jotenkin valvoa, kuulostaa helpolta, mutta pitävien perusteluiden keksiminen onkin sitten toinen tarina. Joukossa oli myös yksi hyvin psykologinen kysymys, joka käsitteli muistia ja jossa psykologian opiskelijat pääsivät loistamaan. Itse en kuitenkaan aiheeseen uskaltanut tarttua; minusta tuntui, että kirjoitukseni toistaisi melko tarkoin psykologian kursseilla opittua asiaa, ja olisi siksi hyvin samankaltainen kuin muiden aineet. Venäjän asemaa koskeva aihe ei tullut kuuloonkaan, koska historia ei koskaan ole ottanut tarttuakseen päähäni. Lopulta päädyin kirjoittamaan tieteen ja taiteen vaikutuksista ihmisen elämään. Aihe tuntui valtavan laajalta ja eniten vaikeuksia tuottikin se, mitä loppujen lopuksi paperille kirjoittaisi. Melko tuskastuttavalta aineenkirjoitus tänään tuntuikin, kiirekin tuli. Tämän päivän parhaani kuitenkin yritin tehdä, katsotaan sitten, mihin se riittää. Uskoisin, että ensimmäinen aine tuottaa paremman tuloksen.

Tämän päivän kokeen jälkeen olin varmaankin väsyneempi kuin koskaan. Onneksi nyt on jo edetty yli puolen välin: jäljellä on kolme koetta eli englanti, ruotsi ja saksa. Ruotsin ja saksan kokeeseen olen menossa melko levollisin mielin, mutta englanti hirvittää.

Keskiviikko 24.3.2004: Englanti

Viisi koetta takana ja kaksi edessä. Tämänpäiväinen englannin koe ei ollut mielestäni ainakaan helppo. Koko kuusituntinen kului jälleen, eikä tarkistukseenkaan jäänyt aikaa; osa luetunymmärtämisestä sekä rakenneosio ja aineenkirjoitus veivät yllättävän paljon aikaa. Tällä kertaa en kyllä osaa edes arvioida, menikö koe hyvin, huonosti vai jotain siltä väliltä. Sen tiedän kuitenkin, että kaksi minulle helpompaa kielten koetta on vasta edessä.

Yhden asian huomasin: minun olisi pitänyt tehdä tehtävät ehdottomasti eri järjestyksessä. Pitkien luetunymmärtämistehtävien jälkeen kielioppisääntöjen muistelu ja aineenkirjoitus maistuivat puulta, eikä mieleen tahtonut tulla enää ainuttakaan englanninkielistä sanaa; ruotsiksi ja saksaksi kylläkin. Itse aineen aiheet eivät olleet sen helpompia tai vaikeampia kuin ennenkään. Ne koskivat muun muassa verojen käyttötarkoitusta ja arvoja. Olipa Harry Potterkin päässyt koevihon sivuille. Yhtenä tehtävänä oli täydentää katkelmaa Potter-romaanista.

Sitten vain kertailemaan ruotsia.

Perjantai 26.3.2004: Ruotsi

Ylioppilastutkinto on nyt yhtä oppiainetta vaille valmis. Aika on kulunut valtavan nopeasti - vielä nopeammin kuin lukulomalla, jolloin luettujen kirjojen määrä ei millään keinolla tahtonut pysyä kuluneen ajan mukana. Nyt on kuitenkin lukemiset luettu. Ehkä saksan hyväksi on vielä jotain tehtävissä tulevan viikonlopun aikana.

Tänään siis kamppailtiin muun muassa monivalintatehtävien ja ainekirjoituksen kimpussa ”på svenska”. Suurin piirtein puolet abiturienteista olivat helpottaneet urakkaansa ruotsin osalta jo syksyllä, joten salissa oli hieman väljempi tunnelma kuin aikaisempina koepäivinä. Syksyllä kirjoittaneet säästyivät onnekseen kevään yo-kuunteluiden uudelta ”yllätystehtävältä”, kuullun tiivistelmältä, josta keväällä kirjoittaneet selvisivät vaihtelevalla menestyksellä.

Kirjallinen koe oli mielestäni hyvin samaa tasoa kuin vanhat kokeetkin, joita on menneillä ruotsin tunneilla harjoiteltu; lukuun ottamatta rakenneosaa, joka oli mielestäni jonkin verran vaikeampi kuin edelliset. Aineessa oli mahdollisuus pohtia esimerkiksi sitä, ovatko vanhemmat kavereita vai ”kalkkiksia” sekä yksityisautoilun vähentämistä.

Onneksi edessä on taas viikonloppu, jolloin on hyvää aikaa muun muassa taistella tullutta flunssaa vastaan. Täytyy vain toivoa, että saksan kokeesta selvitään jo ilman Buranaa. Sitten kaikki onkin jo ohi.

Maanantai 29.3.2004 : Valinnainen kieli

Uskomatonta, mutta totta: kaikki on ohi! Nyt ei auta muu kuin jäädä odottelemaan sensoritätien ja –setien mielipiteitä aikaansaannoksista. Niitä saakin sitten odotella pitkän tovin.

Tänään oli aluksi hieman hankaluuksia saksan kokeeseen keskittymisessä, kun mielessä pyöri vain se, että muutaman tunnin kuluttua ylioppilaskokeet olisivat ohi. Samankaltaisia ajatuksia näytti muillakin olevan; kellon ollessa tasan kaksitoista salista ryntäsi ulos ennätysmäärä abeja. Tosin kahden kielen kirjoittajilla urakkaa riitti aina viiteen saakka.

Viimeinen yo-kokeita edeltänyt viikonloppu kului lopulta kaiken muun kuin lukemisen merkeissä; enää en saanut otettua itseäni niskasta kiinni. Muutama vilkaisu saksan kielioppiin ja siinä kaikki. Eipä viimeisinä päivinä päntätyillä sanoilla enää ihmeitä tehtäisikään. Muutaman vuoden saksan kurssien läpikahlaamisella kun on paljon suurempi merkitys.

Saksan koe sattui tänä vuonna olemaan mielestäni muutamaa edellistä helpompi, toisin kuin ruotsin koe. Ainoa ongelma oli, että ymmärsin kyllä tekstinymmärtämistehtävien tekstit, mutta en kaikkia vastausvaihtoehtoja. Hyvää arpaonneakin sopii siis toivoa, samoin kuin kaikissa muissakin monivalintatehtävissä. Onnea on sekin, että sana ”die Laune” tarkoittaa kuin tarkoittaakin mielialaa. Muussa tapauksessa olisin kirjoittanut aineessani jostain muusta kuin siitä, mistä oli tarkoitus.

Nyt riittänee hetkeksi puhe ylioppilaskirjoituksista. Aion laittaa kaikki koulukirjat pikaisesti pois näkyvistä ja pitää oman pienen loman. Sen jälkeen itse kullakin alkaa pääsykoekirjojen armoton pänttääminen.

Kaikki abit voivat olla hyvästä syystä tyytyväisiä itseensä, ja siitä kuuluu kiitos myös kaikille opettajille ja muulle henkilökunnalle.