valokuvat

”Olen pieni nahka vain…”

 

Syyskuun 14.päivä oli Kauhajoen lukion ekaluokkalaisille tuskan päivä. Sitä odotettiin kauhulla, polvet tutisten. Oliko se sittenkään niin kauheaa? Toisille oli, toisille ei. Voi sitä raukkaa, joka joutui seisomaan kylmässä puuhun köytettynä vain sukkahousut ja isän vanhat kalsarit jalassa. Onnellinen oli se, joka pääsi pälkähästä vain pukeutumalla nahkiaisasuun. Tänä vuonna asu jatkoi viime vuodesta tuttua kertakäyttösadetakki-kalsari –linjaa.

 

Päivä alkoi koko koulun kokoontuessa koulun saliin, jossa yksi pikku nahka piti aamunavauksen. Puhe imarteli tuttuun tapaan enemmänkin koulun vanhempia oppilaita kuin ykkösluokkalaisia. Aamunavauksen lopuksi ryhmä ykkösiä tanssi hittikappaleensa, ”Mörkö se lähti piiriin”, tahdissa. Tunnelmaa kohottaneen piirileikin jälkeen kakkoset saivat etsiä käsiinsä oman orjansa, ja niin päivä lähti käyntiin.

 

                 Äidin vanhat meikit olivat kuumaa tavaraa kakkosten käsissä, kun orja täytyi saada kunnon pakkeleihin. Orjan näyttäessä, enemmän tai vähemmän, miss Suomelta, matka suunnattiin kohti läheisiä oppilaitoksia. Ammattikoulun pojat saivat jälleen kerran vieraakseen hehkeitä ykkösiä. Nahkat lauloivat lapsuudestaankin tuttuja lauluja sekä lausuivat kauniimpaankin kauniimpia runoja. Yläasteella huvittuneet katseet seurasivat ykkösten hilpeää joukkoa, jonka huomattiin pukeutuneen hieman normaalista poiketen. Yläasteen opettajainhuoneessa kuultiin kiihkeitä suosionosoituksia ja ihastuksen huudahduksia pikku nahkatyttöjen avatessa proosallisen arkkunsa.

 

                 Kakkosilla ilmeni outo tarve parittaa ykkösiä ja siksi ykkösiä löytyikin ympäri Kauhajokea toisiinsa teipattuina. Topeekan liikenneympyrässäkin kävi tuona torstaina vilske ja vilinä ykkösten ohjaillessa liikennettä. Liikenneympyrässä raikuivat myös ykkösten heleät äänet, jotka saivat arkisen ahertajan suupielet kohoamaan. Pitivätkö ykköset tuosta narrin osastaan, jää arvailujen varaan.

 

                 Iltapäiväksi nahkiaistoimikunta oli järjestänyt ykkösluokille kivoja kisailuja lukion kentälle. Ykkösistä oli arvottu luokkiensa edustajat eri lajeihin. Arvotut nahkat kiersivät  yhteen sidottuina kontaten merkkipaaluja, pyörivät pesismailojen ympäri ja juoksivat pää pyörällään. Myös rohkeita yksilösuorituksia nähtiin, kun ykkösten täytyi muodostaa päällä olevista vaatteistaan mahdollisimman pitkä jono. Jos siis satuit näkemään pari miespuolista nahkaa vain pikkupöksyt ja oma nahkansa päällään, niin älä ihmettele.      

 

Päivän rientojen saadessa päätöksensä, varmaankin jokaisen ykkösen mielessä välähti harras toive piinan päättymisestä. Asiat eivät aina kuitenkaan mene haluamallamme tavalla, joten ykköstenkin täytyi hyväksyä kohtalonsa: meno tulisi jatkumaan illalla.

 

Kellon lyödessä kuusi, tuli jokaisen ykkösen olla lukion liikuntasalin pukuhuoneessa mukanaan huivi, lusikka ja muki. Kakkoset sitoivat huivit nahkojen silmille ja ottivat nämä käsikynkkään. Näin matka kohti orjuuden synkkiä syövereitä alkoi. Lukion hiekkakentällä kontattiin, pusikoissa ryömittiin ja Aninkoulun leikkitelineet olivat suosiossa. Nahkiaistoimikunta oli lyönyt soppareseptinsä yhteen valmistaessaan nahkiaisillan menun. Kuin hienoissa ravintoloissa ikään, tarjottiin myös nahkiaisillassa aperitiivi, nahkiaismaljan muodossa. Muutoin lista piti sisällään erinäisiä makuelämyksiä, joiden reseptit ovat tarkkaan varjeltuja salaisuuksia. Illan hämärtyessä moni ykkönen löysi päänsä päältä limaisen yllätyksen, kananmunan. Kakkoset olivat huomaavaisesti ajatelleet ykkösten hiuksia, kananmunaahan pidetään oivallisena hiustenhoitoaineena.

 

Kierros silmät sidottuina päättyi perinteiseen nahkiaiskasteeseen, joka sai huudot raikaamaan viilenevässä Kauhajoen illassa.  Kasteessa ykköset hyppäsivät mustiin jätesäkkeihin ja pomppivat saippuaista rinnettä alas. Kun nahka sitten kaatui, lensi hänen päälleen sangollisia kylmää vettä.

                

Kun nahkat olivat kuivissa vaatteissa, oli aika mennä koulun saliin, josta päivä oli alkanutkin. Aluksi ykköset perinteisesti vannoivat valan, jossa lupasivat kunnioittaa ja jumaloida kakkosia. Ilta jatkui erilaisten esitysten parissa. Ohjelmassa oli muun mm. missikisa, jossa kaikkien kauniiden tyttönahkojen sijasta yllätysvoittajaksi nousi venäläinen miesjääkiekkoilija, joka selvästikin nautti saamastaan suosiosta. Myös Noora ja Eemu saivat huikeat suosionosoitukset näyttäessään musiikilliset lahjansa ja lavakarismansa koko lukiolle. Ykkösten kuumat parit pääsivät testaamaan lavalla kuinka hyvin toisensa tunsivat ja voittajapariksi selviytyi Maiju ja Juti. Illan vieton jatkuessa jännitys pikkuhiljaa hiipui ja yhteishenki alkoi muodostua. Tunnelma lukion salissa oli lämminhenkinen, kiitos siitä kuuluu pitkälti huumorintajuisille ja hyvin mukana olleille ykkösille. Myös illan juontajat Toni ja Juha pitivät tunnelmaa yllä rennoilla juonnoillaan.

 

Kello puoli yhdeksän nahkiaisseremoniat olivat vihdoin saaneet päätöksensä. Ykköset, jotka nyt olivat täysivaltaisia lukion jäseniä, saivat lähteä kotiin nukkumaan lämpimän peiton alle. Tuliko äiti peittelemään heitä vai ei, se taitaa jäädä arvoitukseksi. 

 

valokuvat