Oppikoulut autonomian ajan lopulla
Venäjän vallan viimeisinä vuosina perinteisellä Etelä-Pohjanmaalla toimi seitsemän suomenkielistä oppikoulua. Vaasassa olivat valtion ylläpitämät Vaasan lyseo, 5-luokkainen Vaasan tyttökoulu ja siihen läheisesti liittynyt yksityinen Vaasan jatko-opisto. Vuonna 1904 perustettiin Lapuan yhteiskoulu, joka on maakunnan vanhin maaseudun oppikoulu. Se sai 1914 luvan perustaa lukioon rinnakkaisen opintolinjan, Lapuan maanviljelyslyseon, joka aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Kristiinan suomalainen yhteiskoulu aloitti 1906 ja Seinäjoen yhteiskoulu 1913. Molemmat toimivat aluksi 5-luokkaisina. Virallisen laajentumisluvan 8-luokkaiseksi yliopistoon johtavaksi kouluksi Kristiinan yhteiskoulu sai 1917, mutta lukio-opetus oli alkanut jo syksyllä 1916 ja ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 1919. Seinäjoen yhteiskoulu sai laajentumisluvan vuotta myöhemmin 1918, mutta yksityisesti lukio oli aloitettu jo 1917 ja ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin keväällä 1920.
Lukuvuonna 1913–1914 suomenkielisissä oppikouluissa oli 654 oppilasta. Pari vuotta myöhemmin 1915–1916 oppilasmäärä oli noussut lähinnä Seinäjoen yhteiskoulun ansiosta 816 oppilaaseen, heistä tyttöjä 376. Ruotsinkielisiä oppilaita oli suomenkielisissä oppikouluissa yhteensä 57 eli 7,0 %.
Koulunkäynti keskittyi rannikon kaupunkeihin: Vaasan suomenkielisissä oppikouluissa opiskeli 423 nuorta ja Kristiinankaupungissa 99 oppilasta. Lapua ja Seinäjoki avasivat oppikoulun ovet myös yhä useammalle maaseudun nuorelle. Vaasassa toimi lisäksi oppikouluun valmistavia kouluja, joista yksi oli suomenkielinen. Etelä-Pohjanmaan suomenkielisiä nuoria hakeutui opintielle jonkin verran myös maakunnan ulkopuolelle Poriin, Kokkolaan, Jyväskylään ja Ähtäristä etenkin Haapamäelle.
Ruotsinkielisiä valtion kouluja olivat Vaasan klassillinen lyseo ja 5-luokkainen tyttökoulu sekä kaupunkien omistamat Kristiinankaupungin ruotsinkielinen yhteiskoulu ja Pietarsaaren yhteiskoulu. Lisäksi Vaasassa oli yksityinen yhteiskoulu ja jatko-opisto tytöille. Valmistavia kouluja oli Vaasassa kaksi ja Pietarsaaressa yksi. Lukuvuonna 1913–1914 ruotsinkielisissä oppikouluissa oli 864 oppilasta, heistä suomenkielisiä oli kuusi.
Lukuvuonna 1915–1916 Etelä-Pohjanmaan oppikouluissa opiskeli kaikkiaan 1686 oppilasta. Heistä 771 oli suomenkielisiä. Maakunnan kaupunkien ja maalaiskuntien väestöstä oli suomenkielisiä kaksi kertaa niin paljon kuin ruotsinkielisiä. Silti oppikoululaisista ruotsinkieliset muodostivat selvän enemmistön.
Aivan autonomian lopulla perustettiin Kaskisiin yksityisen ruotsinkielinen 4-luokkainen keskikoulun. Toimiluvan Privata svenska samskolan i Kaskö sai senaatilta 13.2.1917. Se ei kuitenkaan saanut todistuksen anto-oikeutta ennen kuin vasta 1952. Siihen saakka viides luokka suoritettiin Kristiinankaupungissa.
Suomen kielen kasvava merkitys Venäjän vallan loppuvuosina alkaa vaikuttaa koulun valintaan kielen perusteella. Suomenkieliset oppikoulut saivat ruotsinkielisiä opiskelijoita selvästi enemmän kuin ruotsinkieliset koulut suomenkielisiä oppilaita. Ruotsin kielestä oli silti selvä etu opintielle pyrittäessä: suomenkielisiä kouluja oli harvassa, ruotsinkielisiä oppikouluja oli tarjolla rannikon kaupungeissa suhteellisesti enemmän.
Jo 1870-luvun suomalaisuusliike oli innoittanut monien kuntien isäntiä tukemaan rahalahjoituksin suomalaisten oppikoulujen perustamista. Kuortaneella isännät olivat valmiita tukemaan kuntakokouksessa 1872 suomenkielisen sivistyneistön kasvattamista Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa. Omaa kansakoulua sen sijaan pidettiin liian kalliina ja tarpeettomana, “kun ei ole pitkä matka panna Alauteenkaan”. Samoin menettelivät Kauhajoen isännät: kaksi penniä äyriltä Helsingin kouluun, oma koulu sai odottaa.
Vaasan suomalainen lyseo yritettiin saada valtion haltuun 1882. Kauhavan kuntakokous perusteli senaatille tehdyssä esityksessä muiden samanmielisten kuntien kanssa voimakkain suomenmielisin ajatuksin:
Varmuuden vuoksi vakuutettiin vielä, ettei kyseessä ole “puoluekiihko eikä herrain herättämä vaatimus, vaan kaivattu tarve.”
Venäjän vallan lopulla oli suunniteltu oppikoulusäädösten muuttamista siten, että kaikki uudet koulut perustuisivat kansakoulun koko oppimäärälle. Oppikoulujen viisivuotinen keskikoulu olisi lyhentynyt 4- tai 3-vuotiseksi, lukio olisi säilynyt kolmevuotisena. Routavuosina koulu-uudistuksiin ei kuitenkaan rohjettu ryhtyä, sillä niiden pelättiin johtavan venäläistämistoimien lisäämiseen. Itsenäisyyden alussa koulujärjestyksen uudistaminen otettiin uudelleen esille ja perustettiin koelyseot Helsinkiin ja Jyväskylään. Keskikouluista oli tullut jo vuonna 1914 annetulla asetuksella erillisiä kouluja, jotka voivat antaa päästötodistuksen. Tämä mahdollisti pelkkien keskikoulujen perustamisen.
Suomenkielinen väestö tajusi suomenkielisen sivistyneistön kasvavan tarpeen, ja siihen tarvittiin oppikouluja.
Ruismäki, Liisa (2006): “Pitää perustaa yhteiskoulu” – oppikoulu opintieksi. Teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia VII. 1910-luvulta 1960-luvulle. Vaasa: Etelä-Pohjanmaan liitto. s. 291–293.