Opiskelijakunnan tiedotteet

Oppilaskunnan hallitus lukuvuodelle 2013-2014

Oppilaskunnan hallitus piti vuotuisen yleiskokouksen 27.11.2013 ylä-asteen auditoriossa.

Kokouksessa purettiin viimevuoden toimintakertomus ja tulevan vuoden toimintasuunnitelma, taloustilanne- ja arvio ensivuodelle, oppilaskunnan aloitteet ja valittiin uusi hallitus ensikaudeksi. Saimme hyviä uusia ideoita, joita varten perustamme viihtyvyys-toimikunnan. Näin joulunalla pidämme myös teemapäivän, josta lisää myöhemmin, mutta toivoisimme kaikkien ottavan jo mukavan asenteen sitä kohtaan! Aloitelaatikko on edelleen aulassa ja avaamme sen jokakokouksessa, elikkä sinne saa kirjoitella uusia ideoita ja parannusehdotuksia. Haluamme että koko oppilaskunnalla on mahdollisuus vaikuttaa koulumme toimintaan ja viihtyvyyteen, joten jos tulee jotakin mieleen niin rustatkaahan ne heti paperille.

Yleiskokouksessa valittiin myös uusi hallitus, eli Abit siirtyivät kirjoitusten pariin ja jättivät hallituksen meidän kakkosten ja ykkösten vastuulle. Uudeksi puheenjohtaksi valittiin Kirsi Ylinen, joka tällähetkellä on vielä Kanadassa vaihto-oppilaana. Nyt hänen sijaisenaan toimii parikuukautta varapuheenjohtaja Matleena Inget joka on myös kummilapsi-vastaava. Uusi sihteerimme on Titta Jaakkola ja rahastonhoitajana toimii Johanna Kytöharju. Toimintavastaaviksi valittiin Saija Rantala joka toimii myös tiedottajana, Mikael Rahkola ja Henri Alasaari, joka on myös lukiolaisliiton edunvalvoja. Jussi Craycroft on meidän kioski- ja lepohuonevastaava ja postit hakee Janina Hakala. Petteri Rainoma ja Teemu Kuusisto ovat vastuussa kirjojen vuokrauksesta.

Meillä on toiminut noin vuoden kioski kansliassa, josta saa muutamalla eurolla suun makeaksi. Kioskista löytyy karkkia, välipalapatukoita ja pillimehua ja se on avoinna koko koulupäivän ajan, aina kun Satu on paikalla. Oppilaskunta vuokraa myös kirjoja pienellä summalla. Esimerkiksi jos teillä on vain yksi kurssi kemiaa ettekä kirjoita sitä, niin miksi ostaa kirja, kun voi vuokrata sen koko kurssin ajaksi ja säästyy taas monella eurolla. Kirjoja saa vuokrata koska vain, tulee vain nykäisemään jotain oppilaskunnanhallituksen jäsentä hihasta.

Näillä tiedoilla, oikein hyvää joulunodotusta!

Terveisin Oppilaskunnan hallitus

PS. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet lötyvät kuvien kera ja vastuualueineen kotisivuilta kohdasta Oppilaskunta/Oppilaskunnan hallitus.