Kanslian tiedotteet

Lukiolaiset hyvää joulumieltä tuomassa

Nykyisen opetussuunnitelman mukaan lukion opiskelijoiden osallisuutta, toimijuutta ja yhteisöllisyyttä korostetaan kaikessa lukion toiminnassa. Opiskelun ohella yleissivistys karttuu tietojen lisäksi arvoista, taidoista, asenteista ja tahdosta. Kauhajoen lukion arvoja ovat yhteisöllisyys, hyvät tavat, toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus. Niinpä päätimme joulun alla osallistua hyväntekeväisyyteen ja hyvän joulumielen tuottamiseen opiskelun vastapainoksi.

Tuumasta toimeen. Ensin tehtiin kysely lukion opiskelijakunnalle, opettajille ja henkilökunnalle erilaisista kohteista. Eniten ääniä saivat Hyvää joulumieltä-keräys ja lasten auttaminen täällä Kauhajoella. Päätettiin osallistua molempiin jakamalla keräyksen tuotto kahteen osaan. Paikallinen hyväntekeväisyyskohde löytyi Suupohjan peruspalvelu LLKY:n kautta. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut/perhetyö tarttui ehdotukseemme tuottaa joulumieltä pienille lapsille. Kauhajoen lukiosta annettiin 250 euroa Kauhajoen perhetyön joulujuhlaan ja sillä saatiin 31 pakettia 3 – 11-vuotiaille lapsille.

Samaan juhlaan saatiin joulumuori ja pari tonttua mukaan tuuraamaan joulupukkia, joka oli pilkkireissulla pudonnut avantoon ja vilustunut pahemman kerran. Toipuminen jouluksi on kuitenkin aivan varmaa. Tontuille ja joulumuorille tuli erityisen hyvä mieli lasten iloa ja säihkyviä silmiä katsellessa heidän avatessa pakettejaan. Ehdittiinpä hieman laittaa jalallakin koreasti ja kuunnella lasten hienoja lauluesityksiä.

Joulumuori ja pari tonttua perhetyön joulujuhlassa.

Hyvää joulumieltä-keräykseen annettiin noin 150 euroa. Yhteensä lukion väki keräsi siis noin 400 euroa! Suuret kiitokset kaikille keräykseen osallistuneille.

Hyvä Joulumieli-keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttama keräys, jonka tuotolla hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja.

Perinteeksi on muodostunut myös opiskelijakunnan osallistuminen Lions klubi Katrillin Valon Neito-keräykseen, jonka tuotolla tuetaan seudun lapsi- ja nuorisotyötä. Lauantaina 15.12. Valon Neito perintöprinsessoineen kävi viemässä jouluiloa ja laulamassa joululauluja Männikön, Korpisen, Sanssin ja Haapalan kotien asukkaille. Tytöt ehtivät myös seurakuntakeskukseen auttamaan tarjoilussa itsenäisyyspäivän kahvitilaisuudessa. Lukion opiskelijakuntaa keräyksessä edusti tänä vuonna Essi Peltomaa.

Valon Neito Laura Ojala sekä perintöprinsessat Laura Kallioniemi ja Essi Peltomaa Sanssin kodilla joululaulutilaisuudessa.

”No onkos tullut kesä nyt talven keskelle…”