Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011 Lue lisää 01

Posted on
Oppikoulut autonomian ajan lopulla

Venäjän vallan viimeisinä vuosina perinteisellä Etelä-Pohjanmaalla toimi seitsemän suomenkielistä oppikoulua. Vaasassa olivat valtion ylläpitämät Vaasan lyseo, 5-luokkainen Vaasan tyttökoulu ja siihen läheisesti liittynyt yksityinen Vaasan jatko-opisto. Vuonna 1904 perustettiin Lapuan yhteiskoulu, joka on maakunnan vanhin maaseudun oppikoulu. Se sai 1914 luvan perustaa lukioon rinnakkaisen opintolinjan, Lapuan maanviljelyslyseon, joka aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Kristiinan suomalainen yhteiskoulu aloitti 1906 ja Seinäjoen yhteiskoulu 1913. Molemmat toimivat aluksi 5-luokkaisina. Virallisen laajentumisluvan 8-luokkaiseksi yliopistoon johtavaksi kouluksi Kristiinan yhteiskoulu sai 1917, mutta lukio-opetus oli alkanut jo syksyllä 1916 ja ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 1919. Seinäjoen yhteiskoulu sai laajentumisluvan vuotta myöhemmin 1918, mutta yksityisesti lukio oli aloitettu jo 1917 ja ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin keväällä 1920.

Lukuvuonna 1913–1914 suomenkielisissä oppikouluissa oli 654 oppilasta. Pari vuotta myöhemmin 1915–1916 oppilasmäärä oli noussut lähinnä Seinäjoen yhteiskoulun ansiosta 816 oppilaaseen, heistä tyttöjä 376. Ruotsinkielisiä oppilaita oli suomenkielisissä oppikouluissa yhteensä 57 eli 7,0 %.

Suupohjan laulu-, soitto- ja urheilujuhla Kristiinassa 1910. Kulkue lähdössä Raatihuoneen edustalta. Kuva: Keijo Jaakolan kokoelma.

Koulunkäynti keskittyi rannikon kaupunkeihin: Vaasan suomenkielisissä oppikouluissa opiskeli 423 nuorta ja Kristiinankaupungissa 99 oppilasta. Lapua ja Seinäjoki avasivat oppikoulun ovet myös yhä useammalle maaseudun nuorelle. Vaasassa toimi lisäksi oppikouluun valmistavia kouluja, joista yksi oli suomenkielinen. Etelä-Pohjanmaan suomenkielisiä nuoria hakeutui opintielle jonkin verran myös maakunnan ulkopuolelle Poriin, Kokkolaan, Jyväskylään ja Ähtäristä etenkin Haapamäelle.

Ruotsinkielisiä valtion kouluja olivat Vaasan klassillinen lyseo ja 5-luokkainen tyttökoulu sekä kaupunkien omistamat Kristiinankaupungin ruotsinkielinen yhteiskoulu ja Pietarsaaren yhteiskoulu. Lisäksi Vaasassa oli yksityinen yhteiskoulu ja jatko-opisto tytöille. Valmistavia kouluja oli Vaasassa kaksi ja Pietarsaaressa yksi. Lukuvuonna 1913–1914 ruotsinkielisissä oppikouluissa oli 864 oppilasta, heistä suomenkielisiä oli kuusi.

Lukuvuonna 1915–1916 Etelä-Pohjanmaan oppikouluissa opiskeli kaikkiaan 1686 oppilasta. Heistä 771 oli suomenkielisiä. Maakunnan kaupunkien ja maalaiskuntien väestöstä oli suomenkielisiä kaksi kertaa niin paljon kuin ruotsinkielisiä. Silti oppikoululaisista ruotsinkieliset muodostivat selvän enemmistön.

Aivan autonomian lopulla perustettiin Kaskisiin yksityisen ruotsinkielinen 4-luokkainen keskikoulun. Toimiluvan Privata svenska samskolan i Kaskö sai senaatilta 13.2.1917. Se ei kuitenkaan saanut todistuksen anto-oikeutta ennen kuin vasta 1952. Siihen saakka viides luokka suoritettiin Kristiinankaupungissa.

Suomen kielen kasvava merkitys Venäjän vallan loppuvuosina alkaa vaikuttaa koulun valintaan kielen perusteella. Suomenkieliset oppikoulut saivat ruotsinkielisiä opiskelijoita selvästi enemmän kuin ruotsinkieliset koulut suomenkielisiä oppilaita. Ruotsin kielestä oli silti selvä etu opintielle pyrittäessä: suomenkielisiä kouluja oli harvassa, ruotsinkielisiä oppikouluja oli tarjolla rannikon kaupungeissa suhteellisesti enemmän.

Jo 1870-luvun suomalaisuusliike oli innoittanut monien kuntien isäntiä tukemaan rahalahjoituksin suomalaisten oppikoulujen perustamista. Kuortaneella isännät olivat valmiita tukemaan kuntakokouksessa 1872 suomenkielisen sivistyneistön kasvattamista Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa. Omaa kansakoulua sen sijaan pidettiin liian kalliina ja tarpeettomana, ”kun ei ole pitkä matka panna Alauteenkaan”. Samoin menettelivät Kauhajoen isännät: kaksi penniä äyriltä Helsingin kouluun, oma koulu sai odottaa.

Vaasan suomalainen lyseo yritettiin saada valtion haltuun 1882. Kauhavan kuntakokous perusteli senaatille tehdyssä esityksessä muiden samanmielisten kuntien kanssa voimakkain suomenmielisin ajatuksin:

Se onkin täällä useasti herättänyt nurinaa, kun soukka kuiru meren rannalla ruotsalaista kansaa nautti valtion lyseota, josta ei voi olla monin verroin suuremmallen suomalaiselle yleisölle muuta hyvää kuin, että kasvattaa meille sellaisia virkamiehiä, jotka ovat vastahakoiset suomeksi kirjoittamaan, ja josta meillä on monta ikävää muistoa.

Varmuuden vuoksi vakuutettiin vielä, ettei kyseessä ole ”puoluekiihko eikä herrain herättämä vaatimus, vaan kaivattu tarve.”

Venäjän vallan lopulla oli suunniteltu oppikoulusäädösten muuttamista siten, että kaikki uudet koulut perustuisivat kansakoulun koko oppimäärälle. Oppikoulujen viisivuotinen keskikoulu olisi lyhentynyt 4- tai 3-vuotiseksi, lukio olisi säilynyt kolmevuotisena. Routavuosina koulu-uudistuksiin ei kuitenkaan rohjettu ryhtyä, sillä niiden pelättiin johtavan venäläistämistoimien lisäämiseen. Itsenäisyyden alussa koulujärjestyksen uudistaminen otettiin uudelleen esille ja perustettiin koelyseot Helsinkiin ja Jyväskylään. Keskikouluista oli tullut jo vuonna 1914 annetulla asetuksella erillisiä kouluja, jotka voivat antaa päästötodistuksen. Tämä mahdollisti pelkkien keskikoulujen perustamisen.

Suomenkielinen väestö tajusi suomenkielisen sivistyneistön kasvavan tarpeen, ja siihen tarvittiin oppikouluja.

 

Ruismäki, Liisa (2006): ”Pitää perustaa yhteiskoulu” – oppikoulu opintieksi. Teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia VII. 1910-luvulta 1960-luvulle. Vaasa: Etelä-Pohjanmaan liitto. s. 291–293.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 02

Posted on
Kannatusyhdistys koulun taakse

Kauhajoki oli yleisen oppivelvollisuuslain säätämisen aikoihin 1920-luvulla maalaiskunta, jossa asui vajaa 13 000 asukasta ja noin 90 % sai toimeentulonsa maa- ja metsätalouden elinkeinoista. Ensimmäinen kansakoulu kuntaan oli perustettu vuonna 1882. Vauhtiin kansakoulujen perustaminen pääsi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ja käytännössä kansakoulut tavoittivat kaikki kauhajokelaislapset jo ennen oppivelvollisuuslain säätämistä. Kansakoulun käyneiden lasten osuuden kasvu oli ehdoton edellytys jatkokoulutuksen järjestelylle. Aivan ehdotonta se oli lyseon osalta, sillä lyseoon ei voinut pyrkiä ilman kansakoulun opetusmäärän suorittamista. Myös muun jatkokoulutuksen järjestäminen olisi ollut turhaa, mikäli oppilailla ei olisi ollut perustaitoja lukemisen ja laskemisen osalta.9_p_Kuitti

Ensimmäiset jatko-opintoja tarjoavat koulut Kauhajoella olivat vuonna 1919 perustettu maamieskoulu, vuonna 1920 perustettu kotitalousopisto ja vuonna 1925 perustettu kansanopisto. Oppikoulun perustamisesta käytiin ensimmäinen keskustelu jo 1900-luvun alkuvuosina. Koulu perustettiin kuitenkin vuonna 1906 Kristiinankaupunkiin. Huomattavaa on, että perusteet koulun sijoittamiseksi myös Kauhajoelle olivat olemassa, sillä Kristiinankaupungin yhteislyseon ensimmäisen lukuvuoden oppilaista 42 % tuli Kauhajoelta.

Oppikoulun perustaminen nousi monesti esiin 1910- ja 1920-lukujen aikana, mutta vasta vuosikymmenen lopussa keskustelut johtivat tekoihin. Aronkylän kansakoulussa järjestettiin 9.4.1928 julkinen kokous, jossa pohdittiin oppikoulun perustamista Kauhajoelle. Kokous oli yksimielinen oppikoulun tarpeellisuudesta, ja asian edelleen kehittäminen annettiin toimeksi kokousväen joukosta kerätylle 10-henkiselle työryhmälle. Työryhmän keskeisimpänä tehtävänä oli ratkaista koulun hallinto ja talous sekä koulumuoto, eli oliko tavoitteena suppeampi keskikoulu vai laveampi lyseo.

Koulun hallinto ja talous päätettiin järjestää kannatusyhdistyksen kautta. Yhdistyksen perustamiseksi jokaiseen kylään pyrittiin saamaan jäsenten hankkijoita, jotta hanke lähtisi liikkeelle mahdollisimman lavealla rintamalla. Kannatusyhdistyksen perustava kokous pidettiin 21. kesäkuuta 1928. Tilaisuudessa valittiin yhdistyksen ensimmäinen johtokunta, jonka oli määrä toimia myös myöhemmin perustettavan koulun johtokuntana. Perustettavan koulun ensimmäiseksi johtajaksi valittiin filosofian maisteri Arvi Pyhälä. Perustavassa kokouksessa yhdistyksen jäseniksi liittyi 33 vakinaista ja 43 vuosijäsentä.10_p_1928_11_29_konserttiilmoitus

Yhdistysrekisteriin Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistys merkittiin 28. heinäkuuta 1928.

Koulumuotokysymyksessä työryhmän jäsenet kääntyivät kouluneuvos Gunnar Sarvan puoleen, jonka suosituksesta tavoitteeksi asetettiin neliluokkainen keskikoulu. Tämä merkitsi sitä, että oppilaat otettiin kouluun kuusiluokkaisen kansakoulun jälkeen. Kesällä 1928 hyväksytyssä ensimmäisessä työohjelmassa koulun tehtäväksi määriteltiin ”antaa yleistä kansalaissivistystä yhtä laajassa määrässä kuin sitä valtion keskikoulussa annettiin”.

Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen rekisteröinnin jälkeen opetusministeriö antoi sille luvan perustaa yhteiskoulu sekä vahvisti koulun ensimmäisen työohjelman 14.8.1928. Käytännön koulutyö saattoi näin alkaa 1. syyskuuta. Lopullinen virallistaminen koulun työlle saatiin lokakuun 4. päivä, kun kouluhallitus vahvisti Kauhajoen yhteiskoulun ohjesäännön.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 17-18
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 03

Posted on
Koulu alkaa Aronkylässä, koulurakennus nousee Kirkonkylään

Koulutyö aloitettiin Aronkylän kansakoulun tiloissa, mutta oman koulurakennuksen saaminen oli välttämätöntä koulun toiminnan kehittämiseksi. Oma koulurakennus oli peruste koulun talouden kannalta ensisijaisen valtionavun saamiselle.

Koulurakennuksen sijoittamispaikaksi kannatusyhdistys sai kolme varteenotettavaa tarjousta. Maanviljelijä J.O. Ikkelä tarjoutui lahjoittamaan maa-alueen koululle Aronkylästä, noin 300 metrin päästä rautatieasemasta. Kirkonkylästä tontin olivat valmiita lahjoittamaan sekä maanviljelijä Nestori Rauska että Kauhajoen Säästöpankki. Koulun sijoittamiskysymystä käsiteltiin yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa ensi kerran maaliskuussa 1929. Tällöin päätettiin, että koulu rakennetaan Aronkylään, joka oli pitäjän liikekeskus ja tarjosi parhaat kulkuyhteydet ajatellen myös Kauhajoen ulkopuolelta tulevia oppilaita. Päätös ei vaimentanut koulun sijaintipaikasta käytyä keskustelua. Erityisesti Päntäneen, Hyypän ja Nummijärven kyläläiset pyrkivät aktiivisesti päätöksen purkamiseen perustellen sitä lastensa kulkuvaikeuksilla. Koulun perustamisen kannalta myönteistä virinneessä keskustelussa oli se, että se innoitti kyläläisiä eri puolilla Kauhajokea liittymään sankoin joukoin kannatusyhdistyksen jäseneksi. Vuoden 1929 aikana yhdistyksen jäsenmäärä nousi 625:een.

Protestointi tuotti tulosta ja kannatusyhdistys kokoontui päättämään koulun sijaintipaikasta uudelleen toukokuussa 1929. Nyt valinta kohdistui Kirkonkylään. Tämä päätös myös piti, vaikka aronkyläläiset sitä voimallisesti vastustivatkin – jopa niin, että Aron ja Kauhajoen Alapään kyläläisistä 168 ilmoitti eroavansa kannatusyhdistyksestä. Yhteiskoulun tontti lohkottiin Kauhajoen Säästöpankin tarjoamasta maa-alasta. Tontti sai nimekseen Riitamäki, joka Kauhajoen yhteislyseon historian vuonna 1975 kirjoittaneen Olli A. Laurilan mukaan hyvin kuvaa koulun rakentamisen myrskyisää alkua.

11_p_hirsikoulu_rakentaminenTonttikysymyksen saatua riitaisen ratkaisunsa oli päätettävä koulun rakentamisesta. Tavoitteena oli, että koulun kolmas lukukausi syksyllä 1930 käynnistyy omassa rakennuksessa. Myös koulun rakentamispäätös jouduttiin tekemään kaksi kertaa. Nyt syyt olivat enemmän taloudelliset kuin periaatteelliset. Aluksi päätettiin, että koulu rakennetaan sementtitiilestä, mutta alkaneen ja pahenevan taloudellisen lamakauden vuoksi materiaali todettiin rakennuksen suunnitteluvaiheessa liian kalliiksi. Tätä huomattavasti edullisemmaksi vaihtoehdoksi osoittautui Karjalan kannakselta saatavissa olevat hirsihuvilat, jotka soveltuivat kevyiden muutostöiden jälkeen koulukäyttöön.

Sopivin hirsihuvila löytyi Raivolasta. Ostetussa huvilassa oli 42 huonetta ja se siirtyi kannatusyhdistyksen omistukseen 60 000 markalla (vuoden 2003 rahan arvossa 90 840 euroa) joulukuussa 1929. Rakennuksen siirto- ja uudelleenpystytys- sekä muutostyöt tehtiin kevään ja kesän 1930 aikana. Tavoitteena oli, että koulurakennus soveltui seitsenluokkaisen koulun tarpeisiin ja siten mahdollisti yhteiskoulun laajentamisen lukioluokille.

Rakennustyöt etenivät ripeästi, ja alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Kauhajoen yhteiskoulu aloitti koulutyön omassa rakennuksessa syksyllä 1930. Koulun avajaisjuhlia ei kuitenkaan vielä pidetty viimeistelytöiden keskeneräisyyden vuoksi. Nämä työt tehtiin seuraavana kesänä ja koulun vihkiäisjuhlia voitiin viettää marraskuussa 1931. Koulun rakentamisen kustannukset olivat kohonneet 600 000 markkaan (1,07 milj. euroa), mutta sijoituksen kannattavuudesta saatiin ensimmäiset merkit jo saman vuoden aikana, kun kouluhallitus hyväksyi tarkastuksessaan rakennuksen kelvolliseksi koulutyöhön ja totesi sen täyttävän valtionosuuden ehdot.

12_p_Yhteiskoulun_kannatusyhdistysValtion osuuden saaminen syksystä 1930 lähtien helpotti koulun taloudellista tilannetta, mutta helpoksi se ei muuttunut. Osittain valtion osuuden hyödyn vei oppilashankinnan vauhdittamiseksi tehty lukukausimaksujen alennus 500 markasta 450 markkaan ( 893 eurosta 815 euroon) vuonna 1932. Lukukausimaksujen ja valtion osuuden lisäksi koulun talouden turvaamiseksi haettiin avustuksia kunnalta, pitäjän aatteellisilta järjestöiltä ja yrityksiltä sekä järjestettiin juhlia, keräyksiä ja arpajaisia. Myös opettajat osallistuivat koulun talouden tasapainottamiseen lahjoittamalla koululle rahaa sekä suostumalla tiukimpana lukuvuonna 1933–1934 10 %:in palkanalennukseen. Palkanalennusta ei voitu kuitenkaan toteuttaa opetushallituksen otettua asiaan kielteisen kannan.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 19–21.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 04

Posted on
Koulusta lyseoksi

Ensimmäisen, vuonna 1928 hyväksytyn, lukusuunnitelman mukainen kouluviikko oli ensimmäisellä ja toisella luokalla 30 tuntia ja kolmas- ja neljäsluokkalaisilla 31 tuntia. Opetettavia aineita olivat: uskonto, suomen kieli, ruotsin kieli, saksan kieli, historia ja yhteiskuntaoppi, maantieto, luonnonhistoria, fysiikka ja kemia, matematiikka, kaunokirjoitus, piirustus, voimistelu, terveysoppi, laulu sekä kirjanpito. ”Yleisen kansalaissivistyksen” vastaanottamisessa suurimmat vaikeudet koettiin ruotsin ja saksan kielen opetuksen kohdalla. Lisäksi koulun ohjelmaan jäätiin kaipaamaan enemmän käytännön aineita kuten käsityötä tai kotitaloutta.

Merkittävä osa oppikoulujen sivistyksellistä työtä oli kerhotoiminta, joka alkoi vilkkaana myös Kauhajoen yhteiskoulussa heti perustamisvuodesta lähtien. Tällöin aloittivat toimintansa Kauhajoen yhteiskoulun voimistelijat ja Partioseura. 1930-luvun kuluessa oppilasyhdistysten määrä kasvoi ja toiminta laajeni. 1930-luvun puolivälissä em. kerhojen rinnalla toimivat Toverikunta, Lyseon jaos, Lotta-Svärd, Retkeilykerho ja Raittiusyhdistys.

Koulutyön sisällöllisen tai laadullisen kehittämisen rinnalla johtokunnan työstä merkittävä osa oli oppilaiden määrän kartuttaminen. Lehti-ilmoittelun lisäksi kouluun pyrittiin saamaan oppilaita värvääjien avustuksella. Tässä työssä avainasemassa olivat koulun johtokunnan jäsenet ja kansakoulun opettajat.

Kouluvärvärin työ ei ollut helppoa. Kuten mainittu, oppilaspula vaivasi maalaiskuntien oppikouluja kaikkialla Suomessa. Suupohja ei tehnyt tästä poikkeusta ja Kauhajoen kannalta tilanteen teki erityisen haastavaksi se, että koulu joutui kilpailemaan oppilaista Kristiinankaupungin ja Ilmajoen yhteiskoulujen kanssa. Erityisen kipakaksi keskustelu meni keväällä 1932 Ilmajoen yhteiskoulun edustajien kanssa. Keskustelu alkoi, kun Ilmajoen yhteiskoulun johtaja, maisteri Stenius, oli esittelemässä kouluaan Aronkylässä pidetyssä Suupohjan kansakoulujen opettajien tilaisuudessa. Kauhajokelaistulkinnan mukaan hän pyrki tilaisuudessa värväämään oppilaita kouluunsa ”amerikkalaismallisella häpeämättömällä reklaamilla”. Ilmajokelaiset olivat asiasta erimieltä ja tulkinnoista väännettiin kättä laveasti Kauhajoen kunnallislehden lisäksi sekä Vaasan, Ilkan ja Kyrönmaan yleisönosastoissa.

Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistys kuitenkin onnistui kilpailusta ja yleisestä tilanteesta huolimatta oppilashankinnassa hyvin, eikä valtion avun edellyttämä minimioppilasmäärä ollut koskaan uhattuna. Koulumatkat näkyivät kyläkohtaisissa oppilasmäärissä. Ensimmäisinä vuosina Kirkonkylästä, Aronkylästä ja Luomankylästä tuli puolet koulun oppilaista. Jonkin verran koulu houkutti oppilaita myös naapurikunnista. Enimmillään naapurikuntalaisten osuus oli lähes 20 % 1930- ja 1940-luvuilla. Tässäkin auttoi linja-autoliikenteen kehittyminen. Erityisen merkittävänä pidettiin liikennöitsijä V. Keto-Seppälä Oy:n vuonna 1935 Kauhajoen yhteiskoulun johtajan Arvi Pyhälän aloitteesta perustamaa linjaa Teuva–Kauhajoki–Seinäjoki.

Koulun oppilasmäärä kasvoi tarjonnan lisääntymisen mukana. Vuonna 1930 kannatusyhdistys päätti perustaa lukion, mikä merkitsi koulu kasvamista seitsemänluokkaiseksi, yliopistoon valmistavaksi lyseoksi. Koulumuodon muuttuminen näkyi myös koulun nimessä. Kauhajoen yhteiskoulu muuttui Kauhajoen yhteislyseoksi. Koulun omistavan kannatusyhdistyksen nimi kuitenkin säilyi Kauhajoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksenä koko koulun historian ajan.Kauhajoen yhteiskoulun/-lyseon oppilaat 1928–1939

Käytännössä lukio pääsi aloittamaan toimintansa syyslukukauden alussa vuonna 1932, jolloin ensimmäiset Kauhajoen yhteiskoulun aloittaneet oppilaat olivat valmistuneet keskikoulusta. Lukion kolmannen luokan 17 oppilaasta valmistui keväällä 1935 koulun ensimmäiset viisi ylioppilasta. He olivat Salli Ala-Marttila, Vaito Halla-aho, Paavo Mattila, Anni Metsäranta ja Reino Männistö.13_p_Ensimmaiset_ylioppilaat_1935

Kauhajoen yhteislyseon perustamisvaihe saatiin päätökseen viimeistään lukuvuoden 1937–1938 aikana, jolloin lyseo sai pysyvän oikeuden lähettää oppilaita yliopistoihin. Lisäksi koulu vakiinnutti saman lukuvuoden aikana valtion avun myös lukioluokilleen.

Koulutyön vakiintumisesta osoituksena oli myös opetettavien aineiden lukumäärän kasvu. Lukuvuonna 1938–1939 yhteislyseon oppiaineita olivat: uskonto, filosofia, historia ja yhteiskuntaoppi, kansantalous, maantieto, luonnonhistoria, terveysoppi, fysiikka ja kemia, matematiikka, kirjanpito, piirustus, kaunokirjoitus, voimistelu sekä suomen, saksan, englannin, ranskan ja latinan kielet. Vieraista kielistä yksi oli pakollinen. Näiden lisäksi vapaaehtoisina aineina opetettiin viron ja unkarin kieliä, laulua, käsitöitä ja veistoa. Rauhattomiin aikoihin varauduttiin opettamalla pääkohdat väestönsuojelusta.

 

Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 21–23.
Kauhajoen lukion historiaa

Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2011: Lue lisää 05

Posted on
Koulupojan – sotilaspojan muisteloita

Kun 30.11.1939 menimme kouluun, olimme jo aamu-uutisissa saaneet kuulla että Neuvostoliitto oli hyökännyt maahamme, oli pommittanut Helsinkiä sekä muitakin Etelä-Suomen kaupunkeja. Kouluun lähtiessäni huomasin vanhempieni olevan hyvin huolestuneita, äitini jopa itki kovasti. Itse olin vain jännittynyt, koska en tietenkään tajunnut kuinka vakava asia oli. Kun koulun aamuhartaus oli juuri juhlasalissa päättynyt, tuli rehtori Pyhälä hyvin jännittyneen, vakavan ja oudon näköisenä sisään ja ilmoitti, että koulu loppuu nyt; tyhjätkää pulpettinne, ja saatte lähteä kotiin. Se oli ainakin minun mielestäni mukava uutinen. Eihän sitä nyt koulussa haluaisi olla, kun kaikki mitä silloin tapahtui, oli niin jännittävää ja mielenkiintoista.

Kauhajoella oli ensimmäisenä sotapäivänä historiallinen, erikoinen tapahtuma. Oli ensimmäinen sankarihautaus maassamme samana päivänä kun sota syttyi? Hautaus alkoi kirkon luona kello 12.00. Sinne me pojatkin juoksimme melkein suoraan koulusta. Me kuulimme isommilta suojeluskuntapojilta, että kirkon luona ammutaan hautajaisissa kiväärillä kunnialaukauksia. Se oli meistä kummallista.

Kauhajoen tykistön neljä miestä oli Kannaksella räjähdyksessä kuollut muutama päivä ennen sodan syttymistä. Epäiltiin vihollisen sabotaasia syyksi. Niin varmoja silloin oltiin sodan syttymisestä, että sankarihautaustapahtuma oli jo valmiiksi suunniteltu ja sankarihautapaikkakin oli valmiina. Hautaan laskun aikana ammuttiin kaksitoista kunnialaukausta. Se oli hautaustilaisuudessa monelle järkyttävä kokemus koska sellaista ei oltu aikaisemmin koettu.

19_p_ville_ym_sotilaspoikanaJoulukuun seitsemäntenä päivänä määrättiin suojeluskuntapiiristä, että Kauhajoelta pitää lähettää kuusi poikaa ilmavalvontakurssille Lapualle. Sinne minäkin sain kutsun. Ryhmässä olivat Ilmari Kuja-Aro, Jussi Perkiö, Paavo Repola, Tapio Turja ja Vilho Kuusela, joka olin koko kurssin nuorin, vasta 13 v. sekä Kalevi Mattila (15v), joka toimi ryhmänjohtajana. Iltajunalla lähdettiin. Seinäjoella asema oli pimennetty, ja kun marssittiin alikulkutunnelin alitse toiselle raiteelle, pidettiin toinen toisensa repun remmistä kiinni, ettei eksytty ryhmästä. Lapualle tultiin puolen yön aikaan. Kaikki paikat oli sielläkin pimennetty. Asemalta marssittiin nuorisoseuran talolle, jossa majoituttiin. Poikia kokoontui eri puolilta maakuntaa sinne noin sataviisikymmentä. Ei ensimmäisenä yönä paljon nukuttu. Oli jännittävää ja outoa meininkiä.

Koulutus alkoi heti ja kuri oli kova. Meille opetettiin ilmavalvontatehtäviä. Opittiin tuntemaa eri tyyppiset ryssän lentokoneet ja niiden lentomatkat, äänet ja aseistus. Kauhavaltakin lensi usein, meille opetukseksi, koulukoneita ja saimme niistä oppia koneiden lentokorkeudet, nopeudet, äänet ynnä muut. Samoin opimme antamaan puhelimella tarvittavat tiedot eteenpäin ilmavalvontakeskuksille.

Kurssi kesti pari viikkoa, pääsimme juuri jouluksi ”siviiliin”. Sitten meni kukin erilaisiin ilmavalvonta tehtäviin, osa Suojeluskuntatalolle Aronkylään, toiset kirkolle Säästöpankin kellariin, missä oli väestönsuojelukeskus ja vartiotupa. Kirkon korkea torni oli paras ilmavalvontapaikka, mutta ei se mukava paikka ollut, ainakaan yöllä. Kun vartion vaihtoon kapusi torniin pimeässä, myrskylyhdyn kanssa ja kun koippuratikat natisivat, tuuli äänteli ja humisi lautaseinissä, toi mielikuvitus jopa haamut esiin. Hälytys annettiin aluksi kiväärin laukauksilla ja kirkonkelloja jatkuvasti soittaen. Myöhemmin eduskunta hankki oikean sireenin koulun katolle.

20_p_eduskunta_poistuuToisena vartiopaikkana oli Topeeka. ”Soppakoulun” kohdasta kirkon kohtaan piti vartiomiehen kävellä edes takaisin ja pysäyttää kaikki ”epäilyttävän” näköiset ihmiset ja viedä ne nimismiehen kansliaan tutkittaviksi. Aseistuksena oli vanha venäläinen kivääri, missä oli pitkä pistin, ja kovat panokset (huom. 13 V.!). Eräänä helmikuun päivänä tuli Aronkylän suunnasta eräs Kokonkylän isäntä hevosella kovalla kiireellä, pysäytti minun ja sanoi: ”Rauskan kohoras tuloo tänneppäin ryssä”, mutta kun mua vähä nauratti, sanoo mies tosissansa, että ”ainaki son aivan ryssän näköönen, mee heti ja ota se varmuureksi kiinni”. Ja niin minä marssiin soppakoulun kohtahan ja siellä tuli kävelevä elävä ryssä vastaan. Minä otin kiväärin olaalta, latasin kovat piippuun ja kävelin miestä kohti kivääri koholla. Karjaasin heti miehelle, ”mihinkäs oot menos ja mistäs tuut”. Mies nupaji vain että, ”ei ummara ei ummara”, ja piteli rasaansa poskellansa. Minä sitten komensin miehen marssimaan keskustaa kohti, kiväärin pistimellä ohjasin ”ryssän” nimismiehen konttoriin, joka oli nykyisen Vakio-Sähkön talossa. Sisällä oli ylikonstaapeli Keski-Keturi. Kun ilmoitin löytöni, hän katseltuaan miestä hetken kysyi ihmeissään: ”mistä jumalan tähäre soot tuon löytäny.”

Asian sitten lopullisesti selvittyä, todettiin, että mies oli lähtenyt omin luvin kirkolle hammaslääkäriin Kansanopistolta. Opistolle oli silloin majoitettuna ”internoituja” Hyrsylän mutkan venäjänkielisiä asukkaita. Heitä pidettiin vartioituina, sillä heitä pidettiin sotatilasta johtuen jonkin verran epäluotettavina, koska olivat entisiä venäläisiä. He olivat kuitenkin asuneet Suomen puolella rajaa. Se oli jännittävä juttu 13-vuotiaalle sotilaspojalle.

 

Kuusela, Vilho (2003): Koulupojan – sotilaspojan muisteloita talvisodan ajalta 1939–40. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 48–50 .